Kunnanhallitus, kokous 30.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 164 Hovinkulman asemakaavan muutos

VESDno-2021-156

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 19.5.2021

Kirkonkylän tilan Kylä-Hovi, kiinteistötunnus 922-413-1-61, omistaja on lähettänyt kuntaan 26.4.2021 anomuksen asemakaavan muuttamiseksi tilansa alueella. Maanomistaja anoo asemakaavan muutosta Vihniäntien pohjoispuoliselle alueelle, joka nykyisessä asemakaavassa osoitettu M1 ja AM-alueiksi. Anomuksessa esitetään, että kaavamuutoksella voitaisiin alueelle muodostaa maisemaan sopiva erillispientalojen alue.
 
Alueen kaavoituksesta on neuvoteltu maanomistajan ja kunnan välillä 1. kerran vuonna 2016. Asiasta on neuvoteltu uudelleen 18.3.2021 ja Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen on laatinut luonnossuunnitelman pientaloalueesta, joka oheismateriaalina. Tiedoksi ohessa asiasta käytyjen neuvotteluiden muistiot.

Alueella on Hovin asemakaava, joka on tullut voimaan 2.5.2003. Asemakaavassa Kortteli 187 on AM-1/s merkinnällä osoitettu Maatilojen talouskeskusten korttelialueeksi. Alueelle voidaan rakentaa tiloja myös majoitus- ja kokous-toimintaa varten. Ympäristön ominaispiirteet tulee säilyttää. Rakentamistoimenpiteiden osalta tulee neuvotella ennen rakennusluvan hakemista rakennuksen sijoituksesta, rakennuksen korkeudesta, materiaaleista ja rakennuksen hahmosta rakennusvalvonnan kanssa. Maisemaan kohdistuvat toimenpiteet tulee sopeuttaa alueen maisemallisiin ja kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin. Osa alueesta on osoitettu M-1 Maa- ja metsätalousalueeksi. Tätä koskee kaavamääräys: Alueen tulee olla puustoinen ja maisemarajojen aukeiden suuntaan tulee olla ehyet. Alueella on myös osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien laitosten alue (ET).

Alueella on voimassa Kirkonkylän osayleiskaavan muutos ja laajennus, jossa alue on osoitettu tilakeskuksen osalta AM/s merkinnällä, muulta osalta maa- ja metsätalousalueeksi (M). Alustava suunnittelualue olisi pinta-alaltaan n.5 hehtaaria (n. 50 000 m2).
Kaavamuutoksen laatimisesta on tarpeen laatia kunnan ja maanomistajan välinen kaavoituksen aloitussopimus. Myöhemmin, kaavan edettyä ehdotusvaiheeseen, on tarpeen solmia kunnan ja maanomistajan välinen maankäyttösopimus. Maanomistaja korvaa kunnalle kaavoituskulut ja tien- sekä kunnallistekniikan rakentamiskulut luovuttamalla tonttialueita.
Kunta laatii kaavan kustannuksellaan ja valitsee kaavan laatijan. Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen on jättänyt tarjouksen kaavan laatimisesta, joka oheismateriaalina. 

Ehdotus

Esittelijä

Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Puheenjohtaja

Kaavatoimikunta esittää, että laaditaan edellä esitetyn pohjalta kaavoituksen aloitussopimus kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kaavatoimikunta ei näe estettä kaavahankkeelle ja esittää kunnanhallitukselle

 1) että se päättää käynnistää kaavamuutoksen korttelin 152 tontille 3 ja puistoalueelle ja kuuluttaa sen vireilletulosta.

2) että se valitsee kaavan laatijaksi Arkkitehtitoimisto Helena Väisäsen, perusteena aluetuntemus ja kaavan laatimisen kokonaistaloudellisuus.

Päätös

Kaavatoimikunta päättää, että laaditaan kaavoituksen aloitussopimus kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kaavatoimikunta päättää esitäää kunnanhallitukselle

 1) että se päättää käynnistää kaavamuutoksen korttelin 152 tontille 3 ja puistoalueelle ja kuuluttaa sen vireilletulosta.

2) että se valitsee kaavan laatijaksi Arkkitehtitoimisto Helena Väisäsen, perusteena aluetuntemus ja kaavan laatimisen kokonaistaloudellisuus.

Perustelut

Kaavoituksen aloitussopimus luonnos on laadittu kaavatoimikunnan käsittelyn jälkeen ja liitetty oheen. Myöhemmin kaavoituksen edessä on tarkoitus solmia maankäyttösopimus kunnan ja tilan Kylä-Hovi (922-413-1-61) maanomistajan välillä.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että se

  1. käynnistää kaavamuutoksen Kirkonkylän Hovin asemakaava-alueelle, koskien sen M-1, AM-1/s , ET- korttelialueita ja tiloja Kylä-Hovi, kiinteistötunnus 922-413-1-61 sekä kunnan kiinteistöä 922-413-1-131. sekä kuuluttaa sen vireilletulosta. 
  2. valitsee kaavan laatijaksi Arkkitehtitoimisto Helena Väisäsen, perusteena aluetuntemus ja kaavan laatimisen kokonaistaloudellisuus.
  3. hyväksyy kaavoituksen aloitussopimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Perustelut

Asemakaavamuutoksen vireilletulosta on tehty päätös kunnanhallituksen kokouksessa 28.6.2021 § 111 ja julkaistu kuulutus kunnan ilmoitustaululla, internet-sivuilla sekä Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 7.7.2021. Suunnittelualueella on voimassa Hovin asemakaava, joka on tullut voimaan 2.5.2003. Alue on osin yksityisessä omistuksessa ja osin kunnan omistuksessa. Asemakaavamuutos on tullut vireille yksityisen maanomistajan aloitteesta. Alueella sijaitsee Hovin ratsutila rakennuksineen ja rakennelmineen sekä metsää.

Asemakaavamuutos koskee Kirkonkylän korttelialuetta 187, joka on osoitettu maatilojen korttelialueeksi (AM-1/s) ja sen lounaispuolella olevaa maa- ja metsätalousaluetta (M-1) sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien laitosten aluetta (ET). Kaavoitus koskee tiloja Kylä-Hovi, 922-413-1-61, sekä kunnan kiinteistöä 922-413-1-131. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muodostaa alueen eteläosaan maisemaan sopiva erillispientalojen alue.

Hovinkulman asemakaavan muutoksesta on valmistunut kaavan laatijan Helena Väisäsen, Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen, toimesta 18.8.2021 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on toimitettu kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus hyväksyy 18.8.2021 päivätyn Hovinkulman asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville osallisten kuulemiseksi (MRL 63§) suunnittelutyön ajaksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kuulutus, Suunnittelualueen maanomistaja, Suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen maanomistajat ja asukkaat, Pirkanmaan ELYkeskus, Pirkanmaan maakuntamuseo, kunnan tekninen lautakunta,  rakennus- ja ympäristölautakunta, Vesilahden ympäristönsuojelu, Pirkanmaan aluepelastuslaitos

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.