Kunnanhallitus, kokous 30.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 152 Kunnanhallituksen kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävilläpitäminen

VESDno-2021-262

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Valtuuston 16.8.2021/ 54 § hyväksymän hallintosäännön 14. luvun 26 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

Kunnanhallitus on aiemmin päättänyt, että kunnanhallituksen kokouksien pöytäkirjat tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavana ensimmäisenä keskiviikkopäivänä, ellei joidenkin päätösten kiireellinen täytäntöönpano edellytä pöytäkirjan tarkastamista kokonaan tai osittain niin kuin siitä kulloinkin erikseen päätetään.

Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla kokousviikon torstaista lähtien siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokouksien pöytäkirjat tarkastetaan pääsääntöisesti viimeistään keskiviikkona, ellei joidenkin päätösten kiireellinen täytäntöönpano edellytä pöytäkirjan tarkastamista kokonaan tai osittain niin kuin siitä kulloinkin erikseen päätetään.

Pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla pääsääntöisesti kokousviikon torstaista lähtien siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.