Tekninen lautakunta, kokous 26.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Veikkolanrinteen lisätyöt 1

VESDno-2020-90

Valmistelija

  • Harri Vierikka, kunnaninsinööri, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

TEKNINEN LTK 10.6.2020 § 57

Veikkolanrinteen kunnallistekniikassa rakennettavan tien alussa paljastui kalliota noin 446,3 m3 ja rikottavia irtokiviä noin 38 m3, lisäksi paalulta 120 eteenpäin maaperä on erittäin kosteaa, joten rakentaminen normaalisti ei onnistu. Pehmeikön alueelta, pitää tehdä ainakin 40cm syvyydeltä lisäkaivu, jotta pehmeä ja pettävä maa-aines saadaan pois ja tie kantavaksi. Poisajettavaa maa-ainesta kertyy noin 196m3. Poisajettavan maa-aineksen tilalle tarvitaan vastaava määrä täytettävää kantavaa maa-ainesta.

Veikkolanrinteen kunnallistekniikan suunnitelmat on toteutettu nopealla aikataululla myönnettyjen rakennuslupien ja alueelle jo rakennettavan talon takia. Heille on rakennusluvan myöntämisen yhteydessä luvattu kunnallistekniikan olevan rakennettu kesällä 2020. Tästä syystä alueelle ei ole ehditty tehdä riittäviä maaperätutkimuksia kallion ja pehmeikön todentamiseksi. Yksikköhintaluettelossa on louhinnan hinnaksi annettu 120 euroa. Ikkala Trade Oy on lupautunut tekemään louhinnan, pehmeikön kaivuun ja kuljetuksen, ylimääräisen täytön kokonaishintaan 53.556 euroa (liite 1/ § 56), eli pelkällä louhinnan hinnalla. Louhinta on suoritettava, jotta saadaan rakennettua riittävät rakennekerrokset ja saadaan vesi- ja viemärijohdot rakennettua alueelle.

Ehdotus                          

Kunnaninsinööri: Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Veikkolanrinteen lisätyö 1 kokonaishintaan 53.556 euroa.

Käsittely                          

Käsittelyn aikana Henri Marttila esitti ehdotuksesta poikkeavaa esitystä: Henri Marttila esitti, että urakoitsijan kanssa tulee neuvotella lisätyön suuruudesta ja urakoitsijan tulee kohtuullistaa lisätyötarjoustaan. Perusteluina esitykselle on, että lisätöiden kustannus on kohtuuttoman suuri, kun louhittavien yksiköiden määrästä ei tarjouspyyntövaiheessa ole ollut tietoa.

Kati Ajoksenmäki kannatti poikkeavaa esitystä.

Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka äänestävät Henri Marttilan ehdotusta, äänestävät EI.

Äänestyksessä annettiin 0 JAA -ääntä ja 6 EI –ääntä (Matti Kuusjärvi, Henri Marttila, Kati Ajoksenmäki, Virpi Eskola, Johanna Halme ja Valto Sorva).

Päätös                            

Tekninen lautakunta päättää, että urakoitsijan kanssa tulee neuvotella lisätyön suuruudesta ja urakoitsijan tulee kohtuullistaa lisätyötarjoustaan.

-------

KHAL § 145/ 18.6.20      Kuntalain 92 § mukaan ”kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

  1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
  3. 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.”

Tekninen lautakunta on 10.6.2020 § 56 on päättänyt esittelijän esityksen vastaisesti jättää hyväksymättä Veikkolanrinteen lisätyö 1 kokonaishintaan 53.556 euroa (alv 0 %). Tekninen lautakunta on päättänyt, että urakoitsijan kanssa tulee neuvotella lisätyön suuruudesta ja urakoitsijan tulee kohtuullistaa lisätyötarjoustaan. Tarkempia perusteita siihen, että lisätöitä ei hyväksytä, ei ole kirjattu päätökseen. Mikäli lisätyöt ovat todennettavissa, sopimuksen mukaisesti tilattuja ja oikein suoritettuja ja lisätöiden laajuus on todettu tarkoituksenmukaiseksi, ei kunnalla tässä vaiheessa olemassa olevilla tiedoilla ole mahdollisuutta olla hyväksymättä lisätöitä. Lisätöiden hinta on määritetty ja ennalta sovittu sopimuksessa.

Lisätöiden hinta on määräytynyt kilpailutuksessa, johon tarjoajien on pitänyt jättää lisätöiden yksikköhintaluettelo. Yksikköhintaluettelo on myös allekirjoitetun sopimuksen liitteenä. Urakoitsija on ilmoittanut suunnitelmapoikkeamista sopimuksen mukaisesti ja ne on käyty todentamassa työmaalla. Lisätöiden suuruudesta on kertaalleen ennen lautakuntaan menoa neuvoteltu urakoitsijan kanssa.

Liitteet:

  • liite 1/ § 145 Lisätyötarjous
  • liite 2/ § 145 Lisätyöseloste

Ehdotus                          

Kunnanjohtaja:  Kunnanhallitus päättää käyttää otto-oikeutta teknisen lautakunnan päätökseen 10.6.2020 § 56 siten, että kunnanhallitus päättää hyväksyä Veikkolanrinteen lisätyö 1 kokonaishintaan 53.556 euroa (alv 0 %).

Käsittely

Käsittelyn aikana kunnanhallituksen jäsen Harri Tapanainen teki esityksen asian palauttamiseksi teknisen lautakunnan käsittelyyn. Kristiina Pispala ja Tapani Pietilä kannattivat ehdotusta. Puheenjohtaja tiedusteli kunnanhallituksen halukkuutta asian palauttamiseksi, ja totesin keskustelun päätyttyä kunnanhallituksen olevan yksimielisesti palauttamisen kannalla.

Päätös 

Kunnanhallitus päättää palauttaa asian teknisen lautakunnan käsittelyyn.

--------

Tekla 26.8.2020

Kunnanhallitus on käsitellyt Veikkolanrinteen kunnallistekniikan lisätyöt 1 18.6.2020 ja palauttanut asian teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. Urakoitsijan lisätyötarjous 1 ja selvitys lisätöistä on pykälän liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Vierikka, kunnaninsinööri, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Veikkolanrinteen kunnallistekniikan lisätyöt 1.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana tekninen lautakunta päätti ohjeistaa teknistä toimialaa. Tekninen lautakunta ohjeistaa teknistä toimialaa ottamaan huomioon yksikköhintaluettelon tulevien urakoiden kilpailutuksessa siten, että yksikköhinnoille annetaan kilpailutuksessa tietty määrä ja pisteytys. 

Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen poistui pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Ikkala Trade Oy

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden tekninen lautakunta
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.