Kunnanhallitus, kokous 29.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Kauppilan ranta-asemakaava

VESDno-2020-277

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 1.12.2020 § 25

Vesilahden kunnan Keihosten kylän tilan Ylite, kiinteistötunnus 922-401-2-44, omistaja on ilmoittanut kunnalle aikeensa käynnistää ranta-asemakaavan laatiminen liitteenä olevasta aineistosta ilmenevälle alueelle Pyhäjärven ranta-alueella. Maanomistaja on ilmoittanut kuntaan ranta-asemakaavoituksen käynnistämisestä aloituskokouksessa 4.11.2020. 

Maanomistaja vastaa kaavoituksen kustannuksista. Ranta-asemakaavan laatimisesta peritään korvaus maanomistajalta kunnanvaltuuston 25.11.2013 § 79 hyväksymän Asemakaavan, ranta-asemakaavan ja yleiskaavan laatimisesta ja muuttamisesta sekä maankäyttöön liittyvistä lausunnoista perittävät korvaukset luokan 7. Ranta-asemakaavan käsittelymaksu mukaisesti.

Ranta-asemakaavan alueella on voimassa Vesilahden rantaosayleiskaava. Vesilahden rantaosayleiskaavassa kiinteistölle 922-401-2-44 on osoitettu kaksi loma-asunnon rakennuspaikkaa. 

Ranta-asemakaavan laatimisen tavoitteena on osoittaa kaksi omarantaista vakituisen asunnon rakennuspaikkaa ranta-alueelle siten, että rakentaminen sijoittuu pääosin kauemmaksi rannasta kuin mitä rantaosayleiskaavassa on osoitettu. Lisäksi tavoitteena on osoittaa rantasaunan paikka nykyisen saunan paikalle suunnittelualueen luoteisosaan ranta-alueelle sekä kolme muuta rakennuspaikkaa ranta-alueen ulkopuolelle. 

Maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n mukaan maanomistajalla on oikeus huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Sitä ennen maanomistajan on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kunnalla on ollut alustava mahdollisuus esittää osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevia huomautuksia ja täydennysehdotuksia MRA 34.1 § mukaisesti aloitusneuvottelussa. 
Pirkanmaan ELY- keskuksen, kunnan ja maanomistajan kesken on tarkoitus käydä lakisääteinen (MRL 66 §) kaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu.
Maanomistajan toimesta kaavoitustehtävään on valittu kaavanlaatijaksi arkkitehti Johanna Närhi, A-Insinöörit Civil Oy. Maanomistaja on toimittanut liitteenä olevan 17.11.2020 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman kunnan kaavatoimikunnan ja edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja nähtäville asetettavaksi. 
Kaavamuutoksen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta kuulutetaan Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä nettisivuilla ja osallisia tiedotetaan kirjeitse.

Ehdotus

Esittelijä

Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Puheenjohtaja:

Kaavatoimikunta keskustelee ranta-asemakaavasta.
Kaavatoimikunta ei näe estettä maanomistajan aikeelle käynnistää ranta-asemakaavan laatiminen mainitulle alueelle eikä sen vireille tuloon. 
Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se

1)    päättää kuuluttaa Kauppilan ranta-asemakaavan vireilletulosta ja

2)    hyväksyy 17.11.2020 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville osallisten kuulemiseksi (MRL 63§)

3)    toteaa että maanomistajan huolehtiessa maankäyttö-ja rakennuslain 74 §:n perusteella ranta-asemakaavan laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle peritään hakijalta käsittelykustannuksena 3.000,00 euroa. Lisäksi peritään kuulutuksista ja muusta vuorovaikutuksesta aiheutuneet kulut. 
 

Päätös

Kaavatoimikunta keskusteli ranta-asemakaavasta ja se ei näe estettä maanomistajan aikeelle käynnistää ranta-asemakaavan laatiminen mainitulle alueelle eikä sen vireille tuloon. 
Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se
1)    päättää kuuluttaa Kauppilan ranta-asemakaavan vireilletulosta ja
 
2)    hyväksyy 17.11.2020 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville osallisten kuulemiseksi (MRL 63§) sekä

3)    toteaa että maanomistajan huolehtiessa maankäyttö-ja rakennuslain 74 §:n perusteella ranta-asemakaavan laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle peritään hakijalta käsittelykustannuksena 3.000,00 euroa. Lisäksi peritään kuulutuksista ja muusta vuorovaikutuksesta aiheutuneet kulut. 
 

Perustelut

- - - - -

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että se

  1. päättää kuuluttaa Kauppilan ranta-asemakaavan vireilletulosta ja
  2. hyväksyy 17.11.2020 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville osallisten kuulemiseksi (MRL 63§) sekä
  3. toteaa että maanomistajan huolehtiessa maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n perusteella ranta-asemakaavan laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle peritään hakijalta käsittelykustannuksena 3 000,00 euroa. Lisäksi peritään kuulutuksista ja muusta vuorovaikutuksesta aiheutuneet kulut.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 16.3.2021

Kunnanhallitus on kokouksessaan 7.12.2020 § 266 päättänyt kuuluttaa Kauppilan ranta-asemaakaavan vireilletulosta ja asettaa sen osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville osallisten kuulemiseksi MRA 30§ mukaisesti. Kuulutus vireille tulosta ja nähtävillä olosta on julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, kunnan ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. Kaava-alueeseen rajautuvia maanomistajia on tiedotettu vireilletulosta ja nähtävilläolosta kirjeitse. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävänä 7.1.2021 alkaen jatkuen koko suunnittelutyön ajan kunnan-virastossa sekä kunnan Internet-sivuilla.

Mielipiteitä ja lausuntoja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydettiin 8.2.2021 mennessä. Lausunnot saapuivat seuraavilta viranomaistahoilta: Pirkanmaan Maakuntamuseo, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan ELY-keskus, kunnan tekninen-, sivistys- sekä rakennus- ja ympäristölautakunta. Mielipiteitä saapui kahdeksan kappaletta. Kaavan laatija on laatinut OAS-vaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin vastineet, jotka ovat kaava-aineiston liitteenä. Saapuneet lausunnot ja mielipiteet ohessa tiedoksi liitteenä. 

Kaavan laatimisen edetessä sen tavoitteita on tarkistettu. Ranta-asemakaavan laatimisen tavoitteena on osoittaa kaksi loma-asunnon rakennuspaikkaa ranta-alueelle siten, että rakentaminen sijoittuu kauemmaksi rannasta kuin mitä rantaosayleiskaavassa on osoitettu. Lisäksi tavoitteena on osoittaa rantasaunan paikka nykyisen saunan paikalle suunnittelualueen luoteisosaan sekä kaksi muuta rakennuspaikkaa ranta-alueen ulkopuolelle. 

Kyläläisten käyttämä rantasauna on tarkoitus säilyttää. Tavoitteena on myös rakennusoikeuksien nostaminen rakennusjärjestyksen mukaisiin rakennusoikeuksiin verrattuna, kun rakentaminen sijoitetaan etäämmälle rannasta kuin mitä rantaosayleiskaavassa on osoitettu ja rakentamisen sijoittelua ja rakentamistapaa ohjataan ranta-asemakaavalla. Alue halutaan tarkastella ranta-asemakaavalla yhtenä kokonaisuutena.

Asemakaava-alueelta on laadittu luontoselvitys 2020 tekijänä Petri Parkko, Kotkansiipi, luonnonympäristön ja luontoarvojen kartoittamiseksi. Kaavaselostukseen on sisällytetty selvitys maisemakuvasta ja – rakenteesta sekä maisema-arvoista ja niiden huomioon ottamisesta suunnittelussa alueella. Asemakaavaa varten laaditaan arkeologinen inventointi kaavan ehdotusvaiheessa. Kaavatyön yhteydessä on laadittu kaavan pohjakartta (Mitta Oy). Viranomaisten kanssa on pidetty aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu 17.12.2020 josta muistio tiedoksi.

Ranta-asemakaava koskee Keihosten kylän kiinteistöä 922-401-2-44. Asemakaavalla muodostuu erillispientalojen, loma-asuntojen ja matkailua palvelevien rakennusten korttelialueita sekä maa- ja metsätalousaluetta.
Asemakaava-alueen pinta-ala on noin 23 hehtaaria. Kerrosalaa koko kaava-alueelle on osoitettu yhteensä 1465 m2 (aluetehokkuus 0,6 %). Ranta-alueelle on osoitettu kaksi rakennuspaikkaa rantaosayleiskaavan mukaisesti. Kaava-alueen todellisen rantaviivan pituus on noin 328 metriä ja muunnetun rantaviivan pituus on noin 320 metriä. Muunnetun rantaviivan perusteella emätilalle muodostuu neljä rakennuspaikkaa, joista kaksi on jo käytetty.

Kaavan laatija Johanna Närhi, arkkitehti, A-Insinöörit Civil Oy:stä on toimittanut liitteenä olevan 2.3.2021 päivätyn Vesilahden Kauppila ranta-asemakaavan valmisteluaineiston sekä kaavaluonnoksen kaavatoimikunnan ja edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi

Kaavatoimikunta tutustuu Kauppilan ranta-asemakaavan valmisteluaineistoon ja kaavaluonnokseen.

Kaavatoimikunta ehdottaa kunnanhallitukselle, 
-    että se hyväksyy kaavahankkeen päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman
-    merkitsee saadun tiedoksi mielipiteet ja lausunnot sekä kaavan laatijan vastineet niihin.
-    että se päättää asettaa 2.3.2021 päivätyn Kauppilan ranta-asemakaavan valmisteluaineiston ja kaavaluonnoksen nähtäville 30 päivän ajaksi MRL 62 §, MRA 30 § mukaisesti varaten näin osallisille tilaisuuden mielipiteiden esittämiseen.

Päätös

Kaavatoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle,

- että se hyväksyy kaavahankkeen päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman

- merkitsee saadun tiedoksi mielipiteet ja lausunnot sekä kaavan laatijan vastineet niihin.

- että se päättää asettaa 2.3.2021 päivätyn Kauppilan ranta-asemakaavan valmisteluaineiston ja kaavaluonnoksen nähtäville 30 päivän ajaksi MRL 62 §, MRA 30§ mukaisesti varaten näin osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen.

Perustelut

  

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää,​ että se

  • hyväksyy kaavahankkeen päivitetyn osallistumis-​ ja arviointisuunnitelman
  • merkitsee saadun tiedoksi mielipiteet ja lausunnot sekä kaavan laatijan vastineet niihin
  • päättää asettaa 2.3.2021 päivätyn Kauppilan ranta-​asemakaavan valmisteluaineiston ja kaavaluonnoksen nähtäville 30 päivän ajaksi MRL 62 §,​ MRA 30§ mukaisesti varaten näin osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden Timo Haapaniemelle, Harri Vierikalle sekä Leena Lahtiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.