Valmistelija
Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi
Perustelut
17.2.2021
Tontin omistaja on lähettänyt tontin lohkomisen puoltamisesta pyynnön kaavatoimikunnalle liitteen mukaisesti. Lohkominen koskee kiinteistöä 922-413-3-316, joka on pinta-alaltaan n. 4840 m2.
Alueella on voimassa asemakaava vuodelta 2004. Tontti 11 on osoitettu asuin-, liike ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö säilytetään. Kortteli on osa kulttuurihistoriallisesti yhtenäisesti rakennettua aluetta. Ympäristön vanhan rakennuskannan, puuston, tiestön, pihapiirien rakenteiden ja yleisilmeen säilymiseen sekä uudisrakentamisen sopeutumiseen ympäristöön tulee kiinnittää erityistä huomiota. Asuinrakennus on osoitettu suojelumerkinnällä sr-1. Rakennusoikeus on asemakaavassa osoitettu tehokkuusluvulla 0,2 ja rakennusten kattokaltevuus on määrätty 40-45 astetta.
Asemakaavassa on osoitettu alueelle ohjeellinen tonttijako.
Alueella on tullut vireille Oltavantien ympäristön asemakaavamuutos kunnanhallituksen päätöksellä 9.4.2018 § 73. Asemakaavamuutoksen tavoitteet ovat yhtenevät maanomistajan nyt esittämän lohkomisen kanssa. Lohkomisesta ei ole haittaa kaavamuutoksen laatimiselle, nykyisen kaavan toteutumiselle tai alueen muulle maankäytönsuunnittelulle.
Ohjeellisen tonttijaon alueella rakennuspaikka voi muodostua esitetystä tonttijaosta poiketen. Lohkomisella ei ole vaikutusta voimassaoleviin kaavamerkintöihin ja määräyksiin eikä rakennusoikeusmäärään alueella. Esitetyllä lohkomisella on mahdollista muodostaa tarkoituksenmukainen pinta-alaltaan n. 2090 m2 oleva asuinrakentamiseen ja ympäristöönsä soveltuva rakennuspaikka. Rakennuspaikka on liitettävissä nykyiseen kunnallistekniseen verkostoon.
Ehdotus
Esittelijä
Leena Lahtinen, aluearkkitehti, leena.lahtinen@urjala.fi
Puheenjohtaja:
Kaavatoimikunta toteaa, ettei näe lohkomiselle estettä ja esittää että kunnanhallitus antaa suostumuksen esitettyyn kiinteistön 922-413-3-316 lohkomiseen.
Perusteena on, että uusi rakennuspaikka on kunnallistekniikkaan liitettävissä ja rakennettavissa.
Päätös
Tehdään tekninenkorjaus kiinteistötunnukseen, korjataan kiinteistötunnus 922-413-3-136 ja hyväksytään päätösehdotus yksimielisesti.