Perustelut
Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus 2022–2025 luku II § 19 mukaan työnantajan edustajan palkan määräytymisperusteena on kokonaispalkka. Työnantajan edustajaksi katsotaan viranhaltija/työntekijä, joka vastaa kunnan tai sen merkittävän osan johtamisesta ja kehittämisestä. Esim. kunnan ylin johto katsotaan tällaisiksi työnantajan edustajiksi. KVTES:n kokonaispalkka on varsinainen palkka, joka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, henkilökohtaisesta lisästä ja työkokemuslisästä. Toimialajohtajat toimivat työnantajan edustajina, minkä vuoksi heidät tulee siirtää kokonaispalkan piiriin.
Kokonaispalkkaan siirtymisen yhteydessä on tarkoituksen mukaista huomioida muut palkkaukseen vaikuttavat muutokset. Osana talouden tasapainotusta kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.5.2025 § 32 päättänyt lakkauttaa hallintojohtajan, vapaa-aikapäällikön ja kaavoittajan virat sekä elinvoimakoordinaattorin toimen. Päätöksellä on vaikutusta kunnan ylimmän johdon tehtävänkuviin.
1.9.2025 voimaan tulleen hallintosäännön mukaan:
- hallintojohtajan tehtävät jaetaan talousjohtajan ja kunnanjohtajan kesken. Samalla Talousjohtajan virkanimike päivitettiin hallinto- ja talousjohtajaksi.
- Vapaa-aikapäällikön tehtävät yhdistetään sivistysjohtajan tehtäviin.
- Kaavoittajan tehtävät jaetaan kunnanjohtajan ja teknisen palvelupäällikön kesken.
Toimialajohtajien nykyiset palkat muodostuvat tehtäväkohtaisesta palkasta sekä työkokemuslisistä. Nykyiset tehtäväkohtaiset palkat ovat seuraavat:
- Hallinto- ja talousjohtaja 5.715,99 euroa
- Sivistysjohtaja 5.715,99 euroa
- Tekninen palvelupäällikkö 5240,77 euroa
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi 10 vuoden soveltuvasta työkokemuksesta maksetaan 8 % työkokemuslisä, jonka jälkeen kokonaispalkat muodostuvat seuraavasti:
- Hallinto- ja talousjohtaja 6.173,27 euroa
- Sivistysjohtaja 6.173,27 euroa
- Tekninen palvelupäällikkö 5.660,03 euroa
Tasapainotusohjelman mukaiset tehtävien muutokset ovat nostaneet toimialajohtajien tehtävien vaatimuksia, jonka vuoksi palkkauksen tasoa on syytä tarkastella. Kunnanjohtajan esitys on, että palkkoja tarkistetaan seuraavasti:
- Hallinto- ja talousjohtajan kokonaispalkkaa korotetaan n. 5 %, jolloin kokonaispalkaksi muodostuu 6.500 euroa.
- Sivistysjohtajan kokonaispalkkaa korotetaan n. 5 %, jolloin kokonaispalkaksi muodostuu 6.500 euroa.
- Tekninen palvelupäällikön kokonaispalkkaa korotetaan n. 2 %, jolloin kokonaispalkaksi muodostuu 5.800 euroa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi
Kunnanhallitus päättää siirtää toimialajohtajat kokonaispalkkauksen piiriin ja määrittää kokonaispalkat 1.9.2025 alkaen seuraavasti:
- Hallinto- ja talousjohtajan kokonaispalkka 6.500 euroa
- Sivistysjohtajan kokonaispalkka 6.500 euroa
- Teknisen palvelupäällikön kokonaispalkka 5.800 euroa
Kokonaispalkkoja tarkistetaan KVTES:n mukaisilla yleiskorotuksilla. Lisäksi voidaan tarvittaessa maksaa palkitsemisohjeen mukaista henkilökohtaista lisää sekä erilliskorvauksia normaalien virkatehtävien ulkopuolisista tehtävistä, kuten esim. päivystyksestä. Luottamusorganisaatioon liittyviin kokouksiin liittyvät kokouspalkkiot maksetaan luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaisesti, mikäli toimielimen kokous pidetään virka-ajan ulkopuolella (ennen klo 8 tai klo 17 jälkeen).