Perustelut
Taustaa
Seututiedon tuottaminen ja ylläpitäminen yhteistyön keskeisissä teemoissa on olennainen osa seututyöryhmien työskentelyä. Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen keskeiset tunnusluvut. Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2024. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Vertailut on valmisteltu Tampereen kaupungin controllerin Henrik Hiekkataipaleen johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Seutuvertailujen kokoaminen voidaan tunnistaa oppimis- ja kehittämisprosessiksi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista sekä auttaa kehittämään toimintaa edelleen. Seutuvertailut toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa. Vertailuja on päättäjien pyynnöstä kehitetty niin, että ne sisältävät myös kuntakohtaiset toimenpidesuositukset.
Vuoden 2023 tulosnostot
Esi- ja perusopetus:
- Perusopetuksen oppilasmäärä on seudullisesti pysynyt edellisen lukuvuoden tasolla, mutta osassa kunnista oppilasmäärä on jo laskenut. Vesilahdessa oppilasmäärän lasku on väliaikaisesti pysähtynyt mutta jatkuu voimakkaana vuodesta 2024 eteenpäin, koska perusopetukseen siirtyvät ikäluokat ovat merkittävästi sieltä pois sirrtyviä pinempiä.
- Oppilaskohtaiset kustannukset kasvoivat merkittävästi. Kasvu selittyy suurelta osin opetuksen kustannusten kasvusta.
- Erityistä tukea tarvitsevien yläkouluoppilaiden osuus on Vesilahdessa seudun suurin.
- Kuraattori- ja psykologipalvelut ovat siirtyneet Pirhan järjestettäviksi. Palvelut ei kuitenkaan kohdistu kuntien välille täysin tasaisesti.
Ehdotus
Esittelijä
-
Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi
Sivistyslautakunta päättää merkitä seutuvertailun tiedoksi ja käydä ohjaavan keskustelun tulosten hyödyntämisestä kunnassa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.