Perustelut
Taustaa
Seututiedon tuottaminen ja ylläpitäminen yhteistyön keskeisissä teemoissa on olennainen osa seututyöryhmien työskentelyä. Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen keskeiset tunnusluvut. Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2024. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Vertailut on valmisteltu Tampereen kaupungin controllerin Henrik Hiekkataipaleen johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Seutuvertailujen kokoaminen voidaan tunnistaa oppimis- ja kehittämisprosessiksi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista sekä auttaa kehittämään toimintaa edelleen. Seutuvertailut toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa. Vertailuja on päättäjien pyynnöstä kehitetty niin, että ne sisältävät myös kuntakohtaiset toimenpidesuositukset.
Vuoden 2023 tulosnostot
Varhaiskasvatus
- Syntyvyys koko maassa laski edelleen edellisvuodesta ja tämä näkyi myös varhaiskasvatusikäisten määrässä etenkin kehyskunnissa. Syntyvyyden laskua tasoittaa seudullinen muuttovoitto, ja Tampereen osalta kasvava maahanmuutto. Vesilahdessa varhaiskasvatusikäisten lasten määrä säilyi ennallaan.
- Osallistumisaste varhaiskasvatuspalveluihin pysyi viime vuoden tasolla. Palvelutarvetta lisää kuitenkin alle 3-vuotiaiden osallistuminen varhaiskasvatukseen, joka on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Vesilahdessa alle 3- vuotiaiden lasten suhteellinen määrä seudun korkein.
- Varhaiskasvatuksen kustannustaso nousi edelliseen vuoteen nähden. Nousua selittää henkilöstömenojen kasvu sekä palkkaratkaisun että henkilöstötarpeen kasvun myötä. Myös tukipalveluiden ml. ateriapalveluiden hinnat nousivat inflaatiokehityksen takia. Vesilahden varhaiskasvatuksen henkilöstökulut ovat seudun keskiarvon yläpuolella.
- Päiväkotien kustannukset laskennallista lasta kohden ovat Vesilahdessa lähellä seudun keskiarvoa.
- Keskimääräinen lapsikohtainen asiakasmaksu laski huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna uudistuneen asiakasmaksulain takia.
- Vesilahdessa on seudun keskiarvoa enemmän tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia.
Ehdotus
Esittelijä
-
Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi
Sivistyslautakunta päättää merkitä seutuvertailun tiedoksi ja käydä ohjaavan keskustelun tulosten hyödyntämisestä kunnassa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.