Perustelut
Vesilahden kunnan aluekehittäminen edellyttää aktiivista keskustelua maanomistajien kanssa sekä maanhankintaa ja kaavoittamista. Kunnan elinvoiman edistämiseksi pyritään hallittuun ja tasaiseen väkiluvun kasvuun sekä yrityskentän kehittymiseen. Kasvun tueksi tarvitaan riittävää tonttitarjontaa sekä asumiseen että yrittämiseen. Kunnanvaltuusto on myöntänyt vuodelle 2024 750 000 euron määrärahan maanhankintaan. Tästä määrärahasta on käytetty 631 000 euroa valtuuston päätöksellä 16.9.2024 §39.
13.6. klo 18.00 pidettiin Vesilahden kunnanvirastolla tapaaminen, jossa käsiteltiin Järvenrannan alueen kunnallistekniikan ja tiestön rakentamista sekä tontteihin liittyviä kysymyksiä. Alueen rakentamisesta on laadittu kunnan ja maanomistajien välinen maankäyttösopimus, jonka pohjalta kunta käynnistää alueen rakentamisen vuonna 2025. Järvenrannan kunnallistekniikka ja tiestö rakennetaan samassa urakassa kuin kunnan omistama osa Suomelan aluetta.
Osana maankäyttösopimusta on sovittu, että kunta rakentaa kunnallistekniikan ja tiestön kustannuksellaan ja perii maanomistajilta 8.700 euron tonttikohtaisen korvauksen. Korvaus maksetaan 3 kuukauden kuluessa siitä, kun kunnallistekniikka ja tiestö on hyväksytysti rakennettu. Maanomistajat voivat suorittaa korvauksen rahana, mutta kunta on kiinnostunut myös ottamaan vastaan tontteja rahallisen korvauksen sijaan. Pohjautuen kunnan aiemmin tekemiin maanhankintoihin, olemme määrittäneet tonttien vastaanottoarvoksi 14 e/m2 varsinaisesta tonttimaasta ja 2 e/m2 muusta alueesta, kuten Hammashaankujan tonttien ma-alue. Kunta on myös kiinnostunut ostamaan tontteja näillä samoilla ehdoilla. Tontin omistuksen siirtyessä kunnalle siirtyy myös sitä koskeva tonttikohtainen korvaus kunnan vastuulle. Yksittäisen tontin luovuttamisella voidaan korvata muiden maanomistajalle itselleen jäävien tonttien korvauksia.
Kaksi Järvenrannan alueen maanomistajaa on ilmaissut halunsa myydä omistamansa kiinteistöt kunnalle mainituilla ehdoilla. Kunnalle on tarjottu ostettavaksi korttelin 258 tontteja 1,2,4 ja 5. Tontit 258/1 ja 258/2 sijaitsevat kiinteistöllä 922-409-0001-0078, eikä niitä ole lohkottu. Tonti 258/4 ja 258/5 on lohkottu omiksi kiinteistöikseen.
Vesilahden kunnan hallitosäännön 4. luvun §1 mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, myymisestä, vaihtamisesta ja vuokraamisesta, mikäli hinta, vaihtoarvot tai korvaus ei ylitä 300 000 euroa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi
Kunnanhallitus päättää ostaa seuraavat kiinteistöt neuvoteltujen hintaperiaatteiden mukaisesti:
- Kivikumpu, 922-409-0001-0078, tontit 2581 & 258/2, 5967m2, 46 598 euroa
- Apila, 922-409-0001-0079, tontti 258/4, 2785m2, 21 602 euroa
- Timotei, 922-409-0001-0082, tontti 258/5, 3138m2, 22 602 euroa
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että tonttien 258/4 ja 258/5 lohkomiskulut korvataan kiinteistönomistajalle toteutuneiden kustannusten mukaisesti.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.