Kunnanhallitus, kokous 12.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 155 Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muuttamisesta vuodelle 2024

VESDno-2024-288

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriö myöntää kunnan peruspalveluiden valtionosuuden sekä päättää veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista. Valtiovarainministeriön hallinoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta sekä kotikuntakorvauksista säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa (618/2021). 

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1114/2021) sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa (1765/2009) tarkoitetut valtionosuudet. 

Valtiovarainministeriö on tehnyt päätöksen 26.6.2024 kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muuttamisesta vuodelle 2024. Päätöksessä on muutettu kunnan peruspalvelujen valtionosuutta sekä kotikuntakorvauksen perusosaa, mikä vaikuttaa kotikuntakorvaustuloihin ja -menoihin. Päätöksellä Vesilahden kunnan peruspalvelujen valtionosuus nousee 21.12.2023 päivättyyn päätökseen nähden 8 433 eurolla, kotikuntakorvaustulojen määrä nousee 7 501 eurolla ja kotikuntakorvausmenojen määrä 12 272 eurolla. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään valtionosuuteen ei ole tullut muutoksia. 

Valtiovarainministeriön päätös Vesilahden kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, kotikuntakorvaustuloista ja -menoista, veroperustemuutoksesta johtuvien verotulomenetysten korvauksesta sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien opetus- ja kulttuuritoimen muu valtionosuusrahoitus vuodelle 2024 ovat seuraavat: 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (sis. verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus) 3 398 170
josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus 1 252 799
Kotikuntakorvaustulot 140 276
Kotikuntakorvausmenot -229 500
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus 697 336
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus -1 130 219
Yhteensä 2 876 063

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai kunnan kotikuntakorvausosaa koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi kunnan peruspalvelujen valtionosuuksia sekä kotikuntakorvaustuloja ja menoja koskevat päätökset vuodelle 2024.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)