Kunnanhallitus, kokous 12.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 158 Vanhusneuvoston sihteerin nimeäminen

VESDno-2021-294

Valmistelija

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Perustelut

Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi Vesilahden kunnassa toimii vanhusneuvosto. Vanhusneuvosto on lakisääteinen ja sen tehtäviä ovat:

  • Seurata ja edistää ikääntyneen väestön selvitymistä, osallisuutta ja äänen kuulumista kunnan eri toiminnoissa
  • Seurata kunnallista päätöksentekoa ikääntyneen väestön näkökulmasta
  • Antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneelle väestölle


Vanhusneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus. Vanhusneuvoston puheenjohtaja on tehnyt kunnanhallitukselle esityksen vanhusneuvoston sihteerin tehtävien uudelleen järjestelemiseksi. Tavoitteena on sujuvoittaa kokouskäytäntöjä siirtämällä sihteerin tehtävä hyvinvointisuunnittelijalta vanhusneuvoston varapuheenjohtajalle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä kuluvan valtuustokauden loppuun ulottuvalle ajalle vanhusneuvoston sihteeriksi varapuheenjohtaja Titi Tammisen.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

- Vanhusneuvoston puheenjohtaja, - Titi Tamminen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.