Perustelut
Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 5. päivänä kesäkuuta 2024. Yhtiökokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöksen vahvistaminen, vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten valitseminen sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen.
Vesilahden kunnan edustajaksi yhtiökokoukseen on aiemmin nimetty luottamushenkilö. Hankinnat ovat merkittävä osa kunnan operatiivista toimintaa, joten yhtiökokousedustajaksi on käytännön toiminnan paremman tuntemuksen vuoksi järkevää nimetä viranhaltija.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi
Kunnanhallitus nimeää yhtiökokousedustajaksi teknisen palvelupäällikön Roope Kyrkön ja antaa evästyksensä yhtiökokousedustajalle. Vesilahden kunta nimeää Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n hallitukseen kunnanjohtaja Mikko Latvalan ja varalle talousjohtaja Merja Vihtiälän.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.