Kunnanvaltuusto, kokous 18.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 LISÄPYKÄLÄ: Valtuustoaloite Klaus Kurjen tien kunnostaminen ja kehittäminen (lisäpykälä)

VESDno-2023-235

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Susanna Hokkanen, hallintojohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Pispala luovutti kunnanvaltuuston kokouksessa 19.6. Vesilahden Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Keskustan, KD:n, Sosiaalidemokraattien ja Vihreiden valtuustoryhmien allekirjoittaman valtuustoaloitteen Klaus Kurjen tien kunnostamisesta ja kehittämisestä. 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen elinvoimatoimikunnan valmisteluun. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan, 26.6.2023 § 111, toimittanut valtuustoaloitteen Klaus Kurjen tien opasteiden kunnostamisesta elinvoimatoimikunnan valmisteluun. Matkailureitti Klaus Kurjen tie syntyi vuonna 1982.
​​
Opasteita on yhteensä 16 kappaletta, jotka on merkitty opastetauluilla. Suurin osa opastetauluista on tällä hetkellä huonossa kunnossa. Osa opastetauluista sijaitsee haastavasti saavutettavien tieyhteyksien varsilla. Kylttien sijoittaminen ja suunnittelu pyritään toteuttamaan mahdollisimman hyvin niin, että ne on saavutettavissa helposti eri käyttäjäryhmille niin fyysisesti kuin digitaalisesti.

Kylttien uusimisen yhteydessä on toivottu, että kylttien ilme päivitetään vastaamaan uudistunutta Vesilahden kunnan graafista ilmettä soveltuvin osin.

Ehdotus

Esittelijä

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Elinvoimatoimikunta huomioi Klaus Kurjen tien kylttien kunnostamisen ja uusimisen vuoden 2024 talousarviossa. Kylttien suunnittelu, toteutus ja asennus suoritetaan kevään 2024 aikana. Samalla kunnan verkkosivuille lisätään osio, josta löytyy tarkemmat tiedot kylttien sisällöistä ja historiasta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Klaus Kurjen tien reittiopasteidein päivitystyö on aloitettu vuoden 2024 alussa. Uusien kylttien suunnittelu ja toteutus on tarkoitus valmistua kesäksi 2024. Uudistukseen on varattu 30 000 euron määräraha talousarvioon.

Ehdotus

Esittelijä

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Elinvoimatoimikunta merkitsee aloitteen mukaisen työn alkaneeksi.

Päätös

Elinvoimatoimikunta toteaa työn alkaneeksi ja toteaa omalta osaltaan valtuustoaloitteen tulleen tehdyksi kesään 2024 mennessä. 

Valmistelija

Susanna Hokkanen, hallintojohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Elivoimatoimikunta on käsitellyt valtuustoaloitteen. Klaus Kurjen tien reittiopasteidein päivitystyö on aloitettu vuoden 2024 alussa. Uusien kylttien suunnittelu ja toteutus on tarkoitus valmistua kesäksi 2024. Uudistukseen on varattu 30 000 euron määräraha talousarvioon.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja päättää esittää valtuustolle, että valtuustoaloite on loppuun käsitelty. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Susanna Hokkanen, hallintojohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee asian tiedoksi ja päättää, että valtuustoaloite on loppuun käsitelty. 

 

Päätös

Hyväksyttin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle viraston aukioloaikana, klo 8.00-16.15.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. Valituksen on oltava perillä valitusajan viimeisenä päivänä, riippumatta siitä, toimitetaanko valitus postitse vai sähköisesti.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. 

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna         
Puhelinnumero: 029 56 42200    
Faksinumero: 029 56 42269
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti         
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.