Sivistyslautakunta, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Asukaskysely 2023

VESDno-2023-300

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Tietoja Vesilahden kunnan Asukaskyselystä 2023:

Kunta järjesti asukaskyselyn 31.5.-21.6.2023. Kysely toteutettiin sähköisesti sekä paperiversiona. Kyselyyn saatiin 366 vastausta (noin 8 % kuntalaisista), vastauksien määrä oli vuonna 2022 260 kappaletta. Kyselyyn vastanneista 96,7 % oli vakituisia asukkaita. Suurin ikäryhmät vastaajien osalta oli 30-50 vuotiaat, jotka kattoivat 50 % vastauksista. Kysely on järjestetty nykyisessä muodossa vuodesta 2021 alkaen. Kyselyssä selvitetään kuntalaisten tyytyväisyyttä kunnan tuottamiin palveluihin, viestintään, asiakaspalveluun sekä palveluiden saavutettavuuteen.​​​​

Kunnan elinvoimatoimikunta tarkastelee kyselyn tuloksia erityisesti elinvoiman kannalta. Kyselyn tuloksista järjestetään myöhemmin erillinen tiedotustilaisuus, jossa kuntalaisille esitellään saadut tulokset ja niiden pohjalta suunnitellut toimenpiteet.

Pykälän liitteenä on koonti, jossa tuloksia verrataan aiempien vuosien kyselyihin kokonaiskeskiarvojen osalta.

Ehdotus

Esittelijä

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Elinvoimatoimikunta käsittelee asukaskyselyn tulokset kokouksessa sekä laatii muistion kunnanhallitukselle tulosten pohjalta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunta järjesti järjestyksessään kolmannen asukaskyselyn 31.5.-21.6.2023. Kysely toteutettiin sähköisesti sekä paperiversiona. Kyselyyn saatiin 366 vastausta (noin 8 % kuntalaisista), joka on yli sata enemmän kuin vuonna 2022. Kyselyyn vastanneista 96,7 % oli vakituisia asukkaita. Suurin vastaajaryhmä oli 30-50 vuotiaat, jotka kattoivat 50 % vastauksista. Kyselyssä selvitetään kuntalaisten tyytyväisyyttä kunnan tuottamiin palveluihin, viestintään, asiakaspalveluun sekä palveluiden saavutettavuuteen.​​​​

Sivistyslautakunnan vastuualueelta lisättiin tämän vuoden kyselyyn kysymykset kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluista, jolla toteutettiin Vesilahden kunnan vuoden 2023 talousarvion strategista tavoitetta kunnan palveluiden asiakaslähtöinen kehittämisestä.

Kyselyssä kunnan palvelut yleisesti sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelut saavat keskimäärin melko hyvää palautetta. Kunnan omat resurssit kulttuuripalveluiden järjestämiseen ovat hyvin rajalliset ja palveluiden laajuus on jossain määrin riippuvainen väkiluvusta, mutta onneksi kunnassa on monia aktiivisia kulttuurikentän toimijoita, joiden toimintaedellytyksiä pyritään tukemaan.  Kyselyyn liittyvät sanalliset vastaukset on käsitelty sivistyspalveluissa ja ne ovat antaneet paljon arvokasta informaatiota sekä hyviä ideoita erityisesti kulttuuripalveluiden kehittämiseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää merkitä asukaskyselyn tiedoksi ja käydä ohjaavan keskustelun tulosten hyödyntämisestä kunnassa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)