Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 10.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 117 Poikkeaminen (MRL 171 §) kiinteistö 922-416-1-96 / Kippari

VESDno-2024-338

Valmistelija

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Perustelut

Hakija hakee lupaa poikkeamiselle MRL 72 §:n mukaisesta rannan suunnittelutarpeesta. MRL 72 §:n mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennuskohdetta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakentamisluvan myöntämisen perusteena.

Kiinteistön 922-416-1-96 rakennuspaikka sijaitsee rantaosayleiskaavan AO-alueella (erillispientalojen alue). Määräalan koko on noin 3,5 hehtaaria, josta yleiskaavaan merkityn rakennuspaikan koko on noin 9000 m2. Vesilahden kunnan 22.4.2015 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen mukaan rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksen sekä sen käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia. Rakentamiseen saa käyttää enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta.

Kiinteistöllä on vanha asuinrakennus sekä talousrakennuksia, jotka on suunniteltu purettavaksi. Vanhat rakennukset ovat kerrosalaltaan yhteensä 545 m2. Vanhalle rakennuspaikalle on suunniteltu rakennettavaksi asuinrakennus (524 m2), autotalli (99 m2), venevaja (30 m2) ja saunarakennus (17 m2), jotka ovat yhteensä kerrosalaltaan 670 m2. Etäisyys rantaviivasta on asuinrakennuksella 25 metriä ja saunarakennuksella 15 metriä. Venevaja sijoitetaan vesirajaan.

Poikkeamisesta on pyydetty lausunnot Pirkanmaan ELY-keskukselta ja Pirkanmaan maakuntamuseolta. Lausunnot ovat hakemuksen liitteenä.

MRL 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.

Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Vesilahden kunnan 17.6.2024 voimaan tulleen hallintosäännön (4 luku, 7 §) mukaan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää MRL 171 §:n mukaisista poikkeamisista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää liittenä olevan päätösehdotuksen mukaisesti, että poikkeaminen myönnetään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Hakija, Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan maakuntamuseo

Muutoksenhaku

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Valitusoikeus on:

  1. viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla;
  2. sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;
  3. sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa;
  4. sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen);
  5. kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa;
  6. toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen; sekä
  7. viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
Puhelinnumero: 029 564 2200
faksi: 029 564 2269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valitusaika
Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen antamisesta. Päätöksen antamispäivää ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmän on valittajan tai valituskirjelmän muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Valituskirjelmään on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja.

Valituskirjelmän toimittaminen
Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii valituksen käsittelystä oikeudenkäyntimaksua (tuomioistuinmaksulaki 1455/2015): https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5.