Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 10.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 111 Rakennusvalvonnan palveluista perittävien maksujen yleiset perusteet

VESDno-2024-445

Valmistelija

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä periaatteista. Vesilahden kunnan 17.6.2024 voimaan tulleen hallintosäännön (4 luku 7 §) mukaan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää rakennusvalvontataksan mukaan perittävistä maksuista.

Rakennusvalvonnan taksan yleiset maksuperusteet on hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.5.2013. Rakennus- ja ympäristölautakunta on 13.12.2022 hyväksynyt maksuperusteiden mukaisen, 1.2.2023 voimaan tulleen taksan, joka perustuu maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisiin tehtäviin.

Rakentamislaki (751/2023, RakL) tulee voimaan 1.1.2025, minkä myötä muun muassa rakentamisen lupamuotoihin tulee muutoksia. Koska lakimuutoksen johdosta rakennusvalvonnan viranomaistehtävät osittain muuttuvat, valtuuston on tarpeen käsitellä maksujen yleiset periaatteet uudelleen. Maksuperiaatteiden pohjalta rakennus- ja ympäristölautakunta päättää rakennusvalvonnan taksan hyväksymisestä.

Rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet

Rakentamislain 79 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Rakennusvalvonnan taksa perustuu seuraaviin yleisiin perusteisiin.

  • Rakentamislupa (RakL 42 §)
    • Rakennuksen rakentaminen (RakL 42.1 § 1-2 kohdat)
    • Muun rakennuskohteen rakentaminen (RakL 42.1 § 3-8 kohdat)
    • Muut rakentamislupaa edellyttävät rakentamiskohteet (RakL 42.2 §)
    • Rakennuksen korjaus- ja muutostyöt sekä laajennus (RakL 42.3 §)
  • Erillinen päätös sijoittamisen edellytyksistä (RakL 44-46 §)
    • Sijoittamislupa
    • Puhtaan siirtymän sijoittamislupa
  • Erillinen päätös toteuttamisen edellytyksistä (RakL 46 §)
    • Rakentamislupa toteuttamisen edellytysten tarkastelusta
  • Purkamislupa (RakL 55 §)
    • Rakennuksen purkaminen (RakL 55.1 §)
    • Rakennuksen purkamisilmoitus (RakL 55.3 §)
  • Maisematyölupa (RakL 53 §)
    • Maisemaa muuttava maanrakennustyö
    • Puiden kaataminen
    • Vaikutuksiltaan vähäisen toimenpiteen toteamiseksi pidetty katselmus
  • Poikkeaminen (RakL 57-59 §)
    • Poikkeamislupa
    • Vähäinen poikkeaminen rakentamisluvan tai loppukatselmuksen yhteydessä
  • Muut lupakäsittelyyn ja rakennustyöhön liittyvät tehtävät
    • Naapurien kuuleminen ja tiedottaminen (RakL 63-65 §)
    • Aloittamisoikeus (RakL 78 §)
    • Työnjohtajan kelpoisuuden toteaminen (RakL 89 §)
    • Kokoontumistilan enimmäishenkilömäärän vahvistaminen (RakL 41 §)
    • Lupa naapurin alueen käyttämiseen (RakL 106 §)
    • Päätös asiantuntijatarkastuksesta, ulkopuolisesta tarkastuksesta tai rakennuttavalvonnasta (RakL 114 §, 115 §, 119 §)
    • Viranomaistarkastukset rakennustyön aikana (RakL 113 §)
    • Suunnitelmasta poikkeaminen rakennustyön aikana (RakL 117 §)
    • Luvan voimassaolon pidentäminen tai lupaehdon tai määräajan muuttaminen (RakL 77 §)
    • Rakennuspaikan paikan ja korkeusaseman merkitseminen ja sijaintikatselmus (RakL 107 §, 112 §)
    • Rakentamiseen liittyvät järjestelyt (RakL 128 §, 131 §, 135 §)
    • Rakennusten kunnossapito sekä luvaton ja luvanvastainen rakentaminen (RakL 144-147 §)

Lisäksi maksut peritään muista tarpeellisista rakentamislakiin liittyvistä ja muista rakennusvalvonnan palveluiden ja suoritteiden toteuttamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että se hyväksyy rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet 1.1.2025 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

-Khal

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)