Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto, kokous 12.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Vesilahden kunnan kotouttamissuunnitelman päivittäminen

VESDno-2023-78

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ida-Maria Sirén, hyvinvointisuunnittelija, ida-maria.siren@vesilahti.fi

Perustelut

Laki kotoutumisen edistämisestä (§ 32) edellyttää, että kunnan tai useamman kunnan on yhdessä laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään  kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa.

Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia peruspalveluja, työ- ja elinkeinohallinnon palveluja, hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä. Kotoutumisen edistäminen on siten monialaista yhteistyötä. Kunnan kotouttamisohjelma voi kotouttamislain § 33 mukaan sisältää:

  1. selvityksen siitä, miten ohjelma kytkeytyy kunnan strategiseen suunnitteluun ja seurantaan;
  2. suunnitelman siitä, miten kunnan yleiset palvelut toteutetaan maahanmuuttajille soveltuvina sekä suunnitelman erityisesti kotoutumista edistävistä ja tukevista toimenpiteistä;
  3. tiedon kotouttamisen yhteensovittamisesta vastaavasta kunnan viranomaisesta sekä eri toimenpiteistä vastaavista tahoista;
  4. suunnitelman lasten ja nuorten kotoutumisen sekä sosiaalisen vahvistamisen edistämisestä;
  5. suunnitelman työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien kotoutumisen ja sosiaalisen vahvistamisen edistämisestä;
  6. monivuotisen suunnitelman lain kotoutumisen edistämisestä 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä;
  7. suunnitelman hyvien etnisten suhteiden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämisestä;
  8. suunnitelman kunnan kotouttamisohjelman seurannasta ja ajan tasalla pitämisestä.


Vesilahden hallintosäännön mukaan hyvinvointi- ja osallisuusjaosto vastaa kunnan kotouttamisasioiden järjestämisestä ja siitä, että kunnalla on voimassa olevan lainmukainen kotouttamissuunnitelma. Vesilahden kunnan kotouttamisohjelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa edellisen kerran 24.4.2017, kotouttamisohjelman tarkistaminen tulee käynnistää viipymättä.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto päättää käynnistää Vesilahden kunnan kotouttamissuunnitelman tarkistamisen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ida-Maria Sirén, hyvinvointisuunnittelija, ida-maria.siren@vesilahti.fi

Perustelut

Laki kotoutumisen edistämisestä (§ 32) edellyttää, että kunnan tai useamman kunnan on yhdessä laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa.  

Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia peruspalveluja, työ- ja elinkeinohallinnon palveluja, hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä. Kotoutumisen edistäminen on siten monialaista yhteistyötä. Kunnan kotouttamisohjelma voi kotouttamislain § 33 mukaan sisältää:  

  1. selvityksen siitä, miten ohjelma kytkeytyy kunnan strategiseen suunnitteluun ja seurantaan;  
  2. suunnitelman siitä, miten kunnan yleiset palvelut toteutetaan maahanmuuttajille soveltuvina sekä suunnitelman erityisesti kotoutumista edistävistä ja tukevista toimenpiteistä;  
  3. tiedon kotouttamisen yhteensovittamisesta vastaavasta kunnan viranomaisesta sekä eri toimenpiteistä vastaavista tahoista;  
  4. suunnitelman lasten ja nuorten kotoutumisen sekä sosiaalisen vahvistamisen edistämisestä;  
  5. suunnitelman työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien kotoutumisen ja sosiaalisen vahvistamisen edistämisestä;  
  6. monivuotisen suunnitelman lain kotoutumisen edistämisestä 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä;  
  7. suunnitelman hyvien etnisten suhteiden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämisestä;  
  8. suunnitelman kunnan kotouttamisohjelman seurannasta ja ajan tasalla pitämisestä.  


Vesilahden hallintosäännön mukaan hyvinvointi- ja osallisuusjaosto vastaa kunnan kotouttamisasioiden järjestämisestä ja siitä, että kunnalla on voimassa olevan lainmukainen kotouttamisohjelma. Vesilahden kunnan kotouttamisohjelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa edellisen kerran 24.4.2017. Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto on päättänyt 22.2.2023 kokouksessa käynnistää Vesilahden kunnan kotouttamisohjelman tarkistamisen. Kotouttamisohjelma on nyt tarkistettu.

Kotouttamisohjelmaan on päivitetty vuoden 2017 jälkeen voimaan astuneet lakimuutokset, jotka vaikuttavat kunnan kotouttamistyöhön. Osa kunnan tekemästä kotouttamistyöstä on siirtynyt Pirkanmaan hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2023 alkaen. Nämä muutokset on päivitetty kotouttamissuunnitelmaan. Lisäksi kunnan tarjoamat palvelut sekä kunnan maahanmuuttajiin liittyvät tilastot on tarkistettu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Osallisuus- ja hyvinvointijaosto päättää hyväksyä omalta osaltaan kotouttamisohjelman ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi. 

Päätös

Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto päättää palauttaa asian valmisteluun.

Tiedoksi

Kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)