Kunnanhallitus, kokous 14.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Pirkanmaan kuntien, hyvinvointialueen ja maakunnan liiton puitesopimus yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteeksi

VESDno-2023-75

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Osana hyvinvointialueuudistuksen toimeenpanoa Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan kunnat ja Pirkanmaan liitto ovat tunnistaneet tarpeen organisaatioiden systemaattiselle yhteistyölle. Myös lainsäädäntö edellyttää kuntia ja hyvinvointialueita toimimaan yhteistyössä. Yhteistyöstä on säädetty muun muassa hyvinvointialueesta annetussa laissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa. Yhteistyön yleisinä tavoitteina olisi saavutettavat ja saumattomat palveluketjut ja eri osapuolten kattava yhteistyö yhdyspintatehtävissä. Pirkanmaan liitto on taas keskeinen yhteistyökumppani muun muassa väestöennustetyön, ennakointityön, aluesuunnittelun, TKI-rahoituksen sekä vaikuttamisen kysymyksissä EU-tasolla ja kotimaassa.

Yhteistyön valmistelussa on pidetty tarkoituksenmukaisena, että yhteistyön tavoitteet, rakenteet ja periaatteet kirjattaisiin Pirkanmaan kuntien, hyvinvointialueen ja maakunnan liiton puitesopimukseen. Sopimuksessa kuvatut yhteistyön periaatteet lähtevät siitä, että kumppanuus perustuu yhteiseen tietoon perustuvaan tilannekuvaan väestöstä ja eri väestöryhmien terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden tilasta ja kokemuksesta, palvelutarpeesta, kustannuksista sekä näiden kehitysnäkymistä. Strateginen kumppanuus rakentuu vahvaan luottamukseen ja sitoutumiseen yhdessä tekemiseen.

Liitteenä olevassa puitesopimuksessa on kuvattu puitteet osapuolten väliselle yhteistyölle, keskeisimmät strategiset tavoitteet ja yhteistyön toimeenpanoon liittyvät rakenteet. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäksi yhteisiksi strategisiksi keihään kärjiksi on sopimuksen esivalmistelussa nostettu työllistymisen tukeminen, kotouttamisen edistäminen, yhteinen väestöennuste, tiedolla johtaminen, varautuminen ja valmiussuunnittelu, edunvalvonta ja vaikuttaminen, TKI-yhteistyö sekä sivistys- ja sote-palveluiden tiivis yhteistyö. Keskeisimmiksi yhteisiksi foorumeiksi on tunnistettu strategisen yhteistyön toimivuuden varmistava ylimmän johdon foorumi (ylin virkajohto, hallitusten ja valtuuston puheenjohtajat) sekä strategisesta ja operatiivista yhteistyötä yhteensovittava Pirkanmaan johtajakokous.

Puitesopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat sen hyväksyneet ja allekirjoituksillaan vahvistaneet. Sopimus on voimassa toistaiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan puitesopimuksen Pirkanmaan kuntien, hyvinvointialueen ja maakunnan liiton yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteeksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.