Sivistyslautakunta, kokous 14.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Sivistyslautakunnan tehtäväalueiden taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2022

VESDno-2023-41

Perustelut

Osana kunnan tilinpäätöstä esitetään valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen koskien vuotta 2022. Lautakuntien tulee käsitellä omien vastuualueidensa tavoitteiden toteutuminen. Sivistyslautakunnan alaisia vastuualueita ovat varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus (LT60) ja vapaa-aikapalvelut (LT65).

Sivistyksen palvelualeen toiminnalliset tavoitteet toteutuivat kokonaisuudessa varsin hyvin. Uusi kuntastrategia otettiin käyttöön vuoden 2022 aikana ja toiminnalliset tavoitteet muodostavat koherentin jatkumon tuleviin vuosiin. Myös taloudellisesti vuosi 2022 toteutui kokonaisuudessaan suunnitellusti, sillä toimintakatteen toteuma oli 98%.

Varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa merkittävin poikkeama on palvelujen oston kulujen ylittyminen 10% (198 215€). Tämä johtuu sisäisten kulujen kasvusta (n. 130 000€) ja (n. 64 000€) kotikuntakorvausten nousu. Molempiin tekijöihin on palvelualueen omalla toiminnalla vaikea vaikuttaa. Vastuualueen sisällä varhaiskasvatuksen toimintakate ylittyi, koska varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alenivat ja henkilöstökulut nousivat ennakoitua enemmän. Vastaavasti esi- ja perusopetuksessa henkilöstökulut alittuivat, koska yleiskorotukset toteutuivat ennakoitua pienempinä ja myöhemmin. Kunnan väkiluvun kasvun myötä sekä varhaiskasvatuksen että esi- ja perusopetuksen lapsi- ja oppilaskohtaiset kulut alenivat.

Vapaa-aikapalveluiden toimintatuotot olivat 23 654 euroa yli talousarvion ja kulut ylittyivät 13 378 euroa, jolloin toimintakate alittui 10 276 euroa. Keskeinen syy molempiin oli onnistuneet hankehaut, joiden myötä toiminnan volyymia voitiin kasvattaa. Vapaa-aikapalveluiden yksikkökohtaisissa luvuissa on koronan jälkeen myönteistä kehitystä. Joulukuussa 2022 hyväksytyn hyvinvointisuunnitelman myötä vapaa-aikapalveluiden sekä terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet täsmentyvät tuleville vuosille.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan tilinpäätöksen 2022 sivistyslautakunnan osalta ja päättää esittää sen hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Lisäksi sivistyslautakunta merkitsee talousarvion toteutuman 2022 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)