Kunnanvaltuusto, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Kunnanhallituksen vastine arviointikertomukseen vuodelta 2021

VESDno-2022-79

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen,​ jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §30 / 20.6.2022 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta kiinnittää arviointikertomuksessa huomiota sivistyspalveluiden merkitykseen ja roolin kasvuun kunnassa. Hyvinvointialueisiin siirtyminen edellyttää ennakointia, jossa sivistyspalveluiden on oltava aktiivinen. Sivistyspalveluissa ollaankin mukana keskeisissä valmistelua toteuttavissa ryhmissä ja ennakoidaan myös rakenteellisesti muutosta. Arviointikrtomuksessa mainittu perheohjaaja on työskennellyt hankerahoituksella kesäkuuhun 2022 asti ja kunnanhallitus on kokouksessaan §131/15.8.2022 päättänyt vakinaisesta perhekeskuspalveluiden koordinaattorin tehtävän perustamisesta.

Arviointikertomuksessa kiinnitetään myös huomiota tavoitteiden mitattavuuteen. Tähän tullaan sivistyspalveluiden osalta kiinnittämään erityista huomiota uuden kuntastrategian toimeenpanossa. Tarkastuslautakunta näkee tärkeäksi, että "kunnan oman toiminnan osalta keskeisimmälle tulosalueelle asetetaan kattavasti tarkoituksenmukaisia ja mitattavia tavoitteita ja mittareita". On hyvä huomioda, että sivistyspalveluissa asetaan tavoitteita ja mittareita myös mm. lukuvuosisuunnitelmassa ja varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmassa ja että sivistyksen toimialan laadulliset tavoitteet ovat usein vaikeasti vuosittain mitattavissa. 

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää yllä olevan selostuksen kunnanhallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle selvityksenään ja merkitä tietoonsa tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2021.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen,​ jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §30 / 20.6.2022 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan nostanut teknisen lautakunna osalta seuraavat huomiot: Teknisen lautakunnan mittareista useampi koski selvitysten tekemistä. Kevyen liikenteen selvitys, vihersuunnitelma ja yleisten alueiden hoito- ja tarkastussuunnitelma eivät valmistuneet vuoden 2021 aikana. Puutarhurin/vihersuunnittelijan tehtävään ei toistaiseksi ole onnistuttu palkkaamaan ketään. Tarkastuslautakunta on huolestuneena seurannut kunnan kiinteistöihin kohdistuvaa ilkivaltaa, joka aiheuttaa tarpeetonta taloudellista ja toiminnallista haittaa. Tilinpäätöksessä on nostettu yhdeksi kunnan suurimmaksi riskiksi ikääntyneet kiinteistöt ja sisäilmaongelmat sekä kunnan infran kunto.

Mittareiden osalta työt ovat jatkuneet konsulteilta tilatun työn muodossa. Vihersuunnitelma ympäristön viihtyisyyden parantamisen valmistuu vuoden 2022 aikana. Kevyenliikenteen selvitystä on jatkettu ja sen työstöä jatketaan uuden strategian aikana lisää. Tavoitteena on lisätä koulumatkojen turvallisuutta ja huomioida hyvä liikkumismahdollisuudet Vesilahden kunnan alueella. 

Vesilahden kunnan kiinteistöjen ilkivaltaan tekniset palvelut puuttuvat jokaisessa tapauksessa. Lisäksi kiinteistön valvontaa lisätään ulkopuolisella vartiointipalvelulla sekä valvontakameroilla tarvittaessa. Ilkivallasta tehdään rikosilmoitukset ja sivistyspalveluiden kanssa yhteystyössä tekijät pyritään tunnistamaan sekä saamaan vastuuseen teoistaan. 

Tarkastaulautakunta on kertomuksessaan nostanut myös tilinpäätöksestä ikääntyneet kiinteistöt ja sisäilmaongelmat sekä kunnan infran kunnon. Tekninen lautakunta korostaa tilinpäätöksessä ollutta mainintaa, että kiinteistöissä ei ole vakavia sisäilmaongelmia ja aiheutuneet ongelmat aiheutuivat ilmastointikoneiden toiminnasta. Sisäilmaongelmat eivät olleet kiinteistön rakenteista johtuvia ongelmia. Vesilahden kunnan sisäilmatyöryhmä kokoontuu säännöllisesti ja käsittelee mahdollisia ilmoituksia sekä tekee niiden pohjalta toimenpidesuunnitelman. Infraan kohdistuvia riskejä pyritään ennakoimaan teknisissä palveluissa ja tekemään suunnitelmallista korjaustyötä riskien minimoimiseksi. Vesilahden kunnan investointisuunnitelmassa on infran riskejä vähentäviä investointeja mm. vesi- ja viemärilaitokseen ja tieverkostoon.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää yllä olevan selostuksen kunnanhallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle selvityksenään sekä merkitä tietoonsa tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2021.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen,​ jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §30 / 20.6.2022 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan nostanut rakennus- ja ympäristölautakunnan osalta seuraavat huomiot: Vuoden 2021 tavoitteina oli järjestää tilaisuuksia ja tarjota laadukkaita asiakaskokemuksia kuntalaisille. Hajajätevesi-infotilaisuus ja luontoilta pidettiin. Jatkossa olisi hyvä, että infotilaisuudet tallennettaisiin ja, että tallenteet olisivat kunnan kotisivuilla katsottavissa. Asiakaskyselystä saatiin tulokseksi 7,2. Tavoitetasoa asiakaspalautteelle ei ollut asetettu. Ympäristösuojeluun liittyvä yhteistoiminta Lempäälän kunnan kanssa loppui vuoden 2021 loppuun. Rakennuslupapuolella on ollut vilkasta. Tarkastusinsinöörin virka perustettiin ja täytettiin syksyllä 2021, joka helpotti henkilöstöresurssin riittävyyttä rakennusvalvonnassa. Rakentajien tarpeisiin on tärkeää vastata jatkossakin, joka osaltaan edesauttaa asukasluvun myönteistä kehitystä ja yritysmyönteisyyttä.

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee tarkastuslautakunnan huomiot tietoonsa ja ilmoittaa kunnanhallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle, ettei sillä ole tarvetta antaa vastinetta vuoden 2021 tarkastuskertomuksesta.

Päätös

Päätösehdotus teknisellä korjauksella hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

Mikko Ala-Orvola, tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja.

Kokouskäsittely

Mikko Ala-Orvola jääväsi itsensä, hän on tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Tämän pykälän ajan puheenjohtajana toimi Veli Salmi.

Tehtiin tekninen korjaus ja lisättiin sana tarvetta lauseeseen "ettei sillä ole antaa vastinetta vuoden 2021 tarkastuskertomuksesta."

Perustelut

Kunnanhallitus antaa vastineen tarkastuslautakunnan laatimaan arviointikertomukseen seuraavasti.

Arviointikertomus 2021:

Kaavoituksessa ei ole ollut riittävästi resursseja, joka tulisi viipymättä ratkaista. Kaavoittajan lähtiessä pois kunnan palveluksesta, ei organisaatiota tiedotettu työjärjestelyistä riittävästi, joka aiheutti epäselvyyksiä.

Kaavoituksen resurssia on pyritty ratkaisemaan useaan otteeseen. Kaavoittajaa on rekrytty syksyllä 2021 sekä syksyllä 2022 siinä ainakaan toistaiseksi onnistumatta, sillä kyseinen ammattiryhmä on tällä hetkellä kunta-alan työntekijöistä yksi parhaiten työllistettyjä. Tällä hetkellä kaavoituspalvelut ostetaan yksityiseltä sektorilta osaajapulan vuoksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää annetut vastineet kunnanvaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Aki Kohonen, talousjohtaja, aki.kohonen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Valtuusto merkitsee yllä olevat lautakuntien selvitykset sekä hallituksen selvityksen tiedokseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)