Kunnanvaltuusto, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Kaavoituskatsaus vuodelle 2022

VESDno-2022-289

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 18.10.2022

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL7 §) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset, toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

Kaavoituskatsaukseen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Katsauksessa esitettyjen kaavatöiden lisäksi saattaa vuoden aikana tulla vireille muitakin kohteita.

 

                          

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy kaavoituskatsauksen vuodelle 2022 ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksytään ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Maankäyttö-​ ja rakennuslain (MRL7 §) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-​asioista. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-​asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset,​ toimet,​ joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin,​ tavoitteisiin,​ sisältöön ja toteuttamiseen. 

Kaavoituskatsaukseen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Katsauksessa esitettyjen kaavatöiden lisäksi saattaa vuoden aikana tulla vireille muitakin kohteita.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoituskatsauksen vuodelle 2022 liitteen mukaisena ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen vuoden 2022 kaavoituskatsauksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)