Kunnanhallitus, kokous 5.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 209 Sitoumus kuntarahoitusosuudesta Kantri ry:lle vuosille 2021-2027

VESDno-2020-178

Valmistelija

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Kantri on menestyksellä harjoittanut toimintaryhmätyötä Tampereen seutukunnassa vuodesta 1997 lähtien jo neljällä ohjelmakaudella. Kaikkiaan Kantri on rahoittanut jo noin 600 maaseudun hanketta tai yritystä.

Toimialueen kunnat ovat Lempäälä, Orivesi, Pirkkala ja Vesilahti kokonaisuudessaan sekä Kangasalan, Nokian, Tampereen ja Ylöjärven maaseutualueet.

Pykälän liitteenä löytyy esitys kuntarahaosuudesta vuosille 2021 - 2027. Siirtymäkaudelle rahoitusosuus on 24 000 €/vuosi ja uudelle ohjelmakaudelle 30 000 €/vuosi. Siirtymäkausi on joko vuoden 2021 tai vuodet 2021 - 2022. Uusi ohjelmakausi alkaa siirtymäkauden jälkeen.

Vesilahden eri yhteisöt ovat olleet aktiivisia leader-hankkeiden hakemisessa ja niiden avulla on saatu paljon positiivista kehitystä paikkakunnalle. Leader-hankkeita Vesilahdessa vuosina 2014-2020 on ollut yhteensä kahdeksan kappaletta. Näiden hankkeiden kustannusten on ollut yhteensä 653 779,40 € ja haettu avustus 364 903,80 €. Hyväksytty julkinen tuki on ollut hankkeissa yhteensä 359 431,60 €. Hankerahoitus on saanut niin kunta, yhteisöt ja yritykset eri toimialoilta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää antaa sitoumuksen Kantri ry:n rahoitusosuuteen vuosille 2021 - 2027 yhdistyksen esityksen mukaan. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kantri ry

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.