Kunnanvaltuusto, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön siirtosopimus

VESDno-2022-210

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukainen sosiaalija terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle 1. päivänä tammikuuta 2023.

Voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.

Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on voimaanpanolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan työsopimuslain (55/2001) 10 §:ssä sekä kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 25 §:ssä säädettyä toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Luovuttajan palveluksessa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä hoitava henkilöstö ja voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueella on 1.1.2023 alkaen tuottamisvastuu niistä tehtävistä, joissa tämän sopimuksen mukainen henkilöstö on ollut ennen siirtymistä.

Henkilökunnan luovuttamista varten on laadittu siirtosopimus, joka on tämän pykälän liitteenä. Sopimuksessa mainitaan edellä selosteessa kerrotut perusteet, siirtyvä henkilöstö ja mm. siirtyvät palvelussuhteen ehdot. Hyvinvointialue on käsitellyt siirtosopimuksen yhteistoimintaelimessään sekä hyvinvointialueen toimielimissä 24.5.2022. Vesilahden kunnan yhteistoimintaelin käsitteli sopimuksen kokouksessaan 26.8.2022. Hyvinvointialueen ohjeistuksen mukaan luovuttavien organisaatioiden tulee käsitellä siirtosopimus omissa toimielimissään syyskuun 2022 loppuun mennessä. Siirtosopimus käsitellään Vesilahden kunnan osalta kunnanhallituksessa ja valtuustossa.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liittenä olevan siirtosopimuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy liitteenä olevan siirtosopimuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Eriävä mielipide

  • Marko Lounasranta jätti asiasta eriävän mielipiteen.