Tekninen lautakunta, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Korvausvaatimus kaatumisesta terveysaseman kävelytiellä

VESDno-2022-174

Valmistelija

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden tekniselle lautakunnalle on osoitettu korvausvaatimus kaatumisesta 27.5.2022. Hakemuksen tekijä on kaatunut 6.3.2022 Vesilahden kirkonkylän neuvolan kohdalla. Tarkempi paikka on Vesilahden neuvolan pääoven ja Anttilantien välinen väylä. Piha on hakijan mukaan ollut jäinen ja jään päällä on ollut lunta. Kaatumisesta on aiheutunut hakemuksen tekijälle ranteeseen murtuma. Hakija on murtuman takia joutunut käymään Lempäälässä, että Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hakijan vaatimuksena on kuittien mukainen korvaus, joka on 211.2 euroa. 

Vesilahden kunnan hallintosääntö 4 luku 6 §

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa. 

Päätös

Tekninen lautakunta päättää yksimielisesti, että kaatumisesta aiheutuneita kustannuksia ei korvata. Hakemus on saapunut tapahtuma aikaan nähden myöhässä ja pihan kuntoa ei voida todentaa reklamaation saapumisen aikaan. Kaatumisesta olisi pitänyt tehdä välittömästi lääkärissä käynnin jälkeen korvausvaatimus.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana esittelijä teki keskustelun pohjalta päätösehdotuksen; 

Tekninen lautakunta päättää yksimielisesti, että kaatumisesta aiheutuneita kustannuksia ei korvata. Hakemus on saapunut tapahtuma aikaan nähden myöhässä ja pihan kuntoa ei voida todentaa reklamaation saapumisen aikaan. Kaatumisesta olisi pitänyt tehdä välittömästi lääkärissä käynnin jälkeen korvausvaatimus.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. 

Virka-aika klo 8.00 – 16.15.

Valitusviranomainen

Valitusviranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään on

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Puhelinnumero: 029 56 4220
Faksinumero: 029 56 42269

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut;
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää

Vesilahden kunnan kirjaamo
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Puhelin: 03 5652 7500
Sähköposti: vesilahdenkunta@vesilahti.fi