Tekninen lautakunta, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Anomus vesihuoltolinjojen kaivamisesta Riuttoonkulmantielle

VESDno-2022-132

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

 

Kiinteistön 922-415-0002-0006 omistaja on tehnyt tekniselle lautakunnalle avoimen anomukset vesi- ja viemärijohtojen kaivamisesta lähemmäksi kiinteistöä. Rakennusluvan ehtona on, että kiinteistö liittyy kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon. Liitoskohtalausunnossa 21.2.2017 kiinteistö on velvoitettu liittymään verkostoon. Alueella olisi myös kaksi muuta liittyjää joista toinen olisi liittymässä välittömästi. Vesilahden kunnan vesihuoltolaitoksella ei ole toimitusehtoja joissa olisi erikseen määrätty kunnan ja liittyjän rajapinnat liittymiselle. Lähimpään liittymispisteeseen on matkaa noin 300 metriä ja rakentamiskustannukset olisiva noin 35 397 euroa. Kartta alustavasta suunnitelmasta ja kustannusarvio ovat pykälän liitteenä. 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää, että se ei lähde kaivamaan vesi- ja viemärijohtoja kiinteistölle. Kiinteistöt eivät sijaitse vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella ja mahdolliset liittymismaksut eivät kata vesihuoltoverkoston rakentamiskustannuksia. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Käsittely virheen vuoksi pykälä on tarkastamatta. Asia käsitellään seuraavassa teknisen lautakunnan kokouksessa uudestaan.

Esteellisyys

Risto Naskali, intressijäävi

Valmistelija

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Pykälän käsittelyssä sattui teknisen lautakunnan kokouksessa 11.5.2022 käsittelyvirhe. Käsittelyvirhe johtui siitä, että pöytäkirjantarkastajana pykälässä toimi jäävi lautakunnan jäsen. Käsittelyvirheen korjaamiseksi teknisen lautakunnan tarvitsee käsitellä pykälä uudelleen seuraavassa kokouksessa.  

Vesilahden kunnan hallintosääntö 4 luku 6 §

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää, että se ei lähde kaivamaan vesi- ja viemärijohtoja kiinteistölle. Kiinteistöt eivät sijaitse vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella ja mahdolliset liittymismaksut eivät kata vesihuoltoverkoston rakentamiskustannuksia. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Risto Naskali, intressijäävi (sukulaisuussuhde).

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden tekninen lautakunta
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.