Sivistyslautakunta, kokous 7.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

  1. Opetussuunnitelman päivitys 1.8.2022 alkaen


Opetushallitus on täsmentänyt 18.5.2022 useita opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin. Muutokset tulevat voimaan 1.8.2022. Esi- ja perusopetuksen sekä koulutuksen järjestäjien on päivitettävä paikalliset opetussuunnitelmat siten, että ne vastaavat annettuja määräyksiä ja ovat käytössä elokuun alkuun mennessä.

Opetushallituksen edellyttämiä muutoksia ei ollut mahdollista toteuttaa uudistuksen toteutumisen kannalta mielekkäällä prosesilla sivistyslautakunnan kokousaikataulun antamissa puitteissa, joten päivitykset tuodaan sivistyslautakunnan elokuun kokoukseen. Vastaavaa aikataulua toteuttaa pääosa koulutuksen järjestäjistä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)