Perustelut
Vesilahden kunnan sivistysjohtajan virka 1.8.2022 alkaen on ollut haettavana Kuntarekry.fi-sivustolla ja TE-palvelut.fi-sivustolla 11.2.-7.3.2022. Vesilahden kunnan hallintosäännön 5. luvun 8§:n mukaan valinnan tekee kunnanhallitus. Vesilahden kunnanhallituksen päätöksen (24.1.2022 §15) mukaisesti hakuilmoituksen, ansiovertailun, haastattelut ja kokonaisarvioinnin toteutti haastatteluryhmä, jonka jäsenet olivat Kristiina Pispala, kunnanhallituksen edustaja, ryhmän puheenjohtaja, Tapani Pietilä, sivistyslautakunnan edustaja, Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, Kati Paunonen, hallintojohtaja, haastatteluryhmän sihteeri.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä toimialan tuntemus sekä vahva käytännön kokemus johtamistehtävistä.
Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui neljätoista kappaletta ja hakijoista kolmetoista täytti viran edellyttämät kelpoisuusvaatimukset. Ansiovertailun perusteella haastatteluihin kutsuttiin kuusi hakijaa, joilla oli kelpoisuuden lisäksi kokemusta peruskoulun johtamistehtävistä tai sivistysjohtajan tehtävästä. Yksi haastatteluun kutsutuista perui tulonsa. Virkaan haastateltiin Timo Toivonen, Simo Sinervo, Jasmiina Sillanpää, Marko Lahtinen sekä Jarno Manni. Haastatteluryhmä toteutti virkahaastattelut 21.3.2022 sekä 22.3.2022 TEAMS-haastatteluina. Hakemukseen ja haastattelussa saatuun vaikutelmaan perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella haastatteluryhmä päätyi yksimielisesti esittämään tehtävään vt. sivistysjohtaja Marko Lahtista.
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää valita hakemukseen ja haastattelussa saadun vaikututelman perusteella Vesilahden sivistysjohtajan tehtävään Marko Lahtisen. Virkavalinta on ehdollinen ja virkaan valitun tulee esittää lain mukainen selvitys terveydentilastaan sekä alkuperäiset tutkintotodistukset.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.