Kunnanhallitus, kokous 14.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 185 Kunnan luottokortit

VESDno-2020-79

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, talouspäällikkö, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnalla on ollut kahdella henkilöllä käyttöoikeus Osuuspankin verkkopalveluun. Verkkotunnuksia on käytetty satunnaisesti esimerkiksi verkkokauppaostoksiin. Käyttöoikeudet on suljettu helmikuussa 2020 sisäisen valvonnan tehostamiseksi.

Kunnassa on ollut mahdollisuus tehdä ns. kassamaksuja, joissa maksu suoritetaan asiatarkastetun ja hyväksytyn dokumentin perusteella maksuliikenneohjelmistolla. Maksuja on tehty säännöllisesti. Kunnan maksuliikenne siirtyy 1.1.2021 Monetra Pirkanmaa Oy:n hoidettavaksi. Tässä yhteydessä on edelleen mahdollista tehdä poikkeustilanteissa kassamaksuja, mutta säännöllisestä maksujen hoitamisesta kassamaksuna luovutaan. Tämä keskittää kunnan maksut ostoreskontraan ja matkalaskuohjelmaan ja tehostaa sisäistä valvontaa. 

Koska kunnalla ei ole enää käytössä verkkotunnuksia, eikä ostoksia voida enää jatkossa maksaa kuitin perusteella kassamaksuna, on järkevää hankkia luottokortteja johtoryhmän käyttöön. Tähän asti luottokortti on ollut kunnanjohtajan käytössä ja lisäksi hallintojohtajalle on myönnetty oikeus hankkia luottokortti. Kehitysjohtaja ja kunnaninsinööri ovat ilmoittaneet, että he tarvitsevat käyttöönsä luottokortin mm. verkossa tehtäviin ostoksiin.  
 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että kehitysjohtajalle ja kunnaninsinöörille voidaan hankkia luottokortti kunnan maksuvastuulla. Luottokorttia voi käyttää vain kunnan hankintoihin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus edellyttää, että luottokorttien käytöstä laaditaan ohje. Ohje tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle.

Kokouskäsittely

Asian käsittelyssä läsnä: talouspäällikkö Merja Vihtiälä

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, talouspäällikkö, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on edellyttänyt 24.8.2020 §162, että kunnan luottokorttien käyttöön laaditaan ohje, joka tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle.

Luottokorttien käyttöohje on laadittu. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus merkitsee kunnan luottokorttien käyttöohjeen tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden talouspäällikkö Merja Vihtiälälle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

johtoryhmä

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)