Kunnanhallitus, kokous 1.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 212 Kunnan luottokortit

VESDno-2020-79

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnalla on ollut kahdella henkilöllä käyttöoikeus Osuuspankin verkkopalveluun. Verkkotunnuksia on käytetty satunnaisesti esimerkiksi verkkokauppaostoksiin. Käyttöoikeudet on suljettu helmikuussa 2020 sisäisen valvonnan tehostamiseksi.

Kunnassa on ollut mahdollisuus tehdä ns. kassamaksuja, joissa maksu suoritetaan asiatarkastetun ja hyväksytyn dokumentin perusteella maksuliikenneohjelmistolla. Maksuja on tehty säännöllisesti. Kunnan maksuliikenne siirtyy 1.1.2021 Monetra Pirkanmaa Oy:n hoidettavaksi. Tässä yhteydessä on edelleen mahdollista tehdä poikkeustilanteissa kassamaksuja, mutta säännöllisestä maksujen hoitamisesta kassamaksuna luovutaan. Tämä keskittää kunnan maksut ostoreskontraan ja matkalaskuohjelmaan ja tehostaa sisäistä valvontaa. 

Koska kunnalla ei ole enää käytössä verkkotunnuksia, eikä ostoksia voida enää jatkossa maksaa kuitin perusteella kassamaksuna, on järkevää hankkia luottokortteja johtoryhmän käyttöön. Tähän asti luottokortti on ollut kunnanjohtajan käytössä ja lisäksi kehitysjohtajalle ja tekniselle johtajalle on myönnetty oikeus hankkia luottokortti. Hallintojohtaja on ilmoittanut tarvitsevansa luottokortin mm. verkossa tehtäviin ostoksiin ja esimerkiksi jatkuvien ICT-palveluiden hoitamiseen.

Ehdotus

Kunnanhallitus myöntää hallintojohtajalle oikeuden hankkia kunnan luottokortti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.