Kunnanhallitus, kokous 1.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 208 Kunnanhallitusten alaisten vastuualueiden talousarviot 2022

VESDno-2021-317

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallituksen alaisia vastuualueita ovat hallintopalvelut ja sosiaali- ja terveyspalvelut.

Hallintopalveluihin kuuluu seuraavat tehtävät: demokratia (vaalit), strateginen johto, yleishallinto, talouspalvelut, tukipalvelut, elinkeino- ja maaseutupalvelut ja kaavoitus.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 13.9.2021 / §173 hyväksynyt talousarviokehyksen 2022. Talousarvion laadinnan lähtökohtana on etteivät käyttömenot kasva. Palkkojen korotusvaraus kuitenkin huomioidaan. Väkiluvun ja lakisääteisten tehtävien kasvusta tai alenemisesta johtuvat tuottettavien palvelujen määrän lisäys tai vähennys tulee myös ottaa huomioon. Vertailua tulee tehdä suhteessa edellisen vuoden tilinpäätökseen ja kuluvan vuoden toteumaan.

Talousarviokehyksessä hallintopalveluiden ulkoiseksi toimintakatteeksi on määritelty -2 753 457 euroa. Talousarviossa ulkoinen toimintakate on -2 725 270. Hallintopalveluiden osalta talousarvio on suunnitelmakehyksen mukainen. 

Talousarviokehyksessä sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoiseksi toimintakatteeksi on määritelty -14 558 185. Sosiaali- ja terveydenhuollon osalta talousarviossa ulkoinen toimintakate on -15 059 636, jossa ylitystä 501 451 euroa suunnittelukehykseen verraten. Sosiaali- ja terveydenhuoltomenojen osalta talousarvio on hyväksytty kunnanhallituksessa 18.10.2021 §198.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä:

  1. Hallintopalveluiden talousarvion 2022
  2. Hallintopalveluiden toiminnalliset tavoitteet 2022
  3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden talousarvion 2022.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden talouspäällikkö Aki Kohoselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.