Kunnanvaltuusto, kokous 11.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 58 Kunnanhallituksen vastine vuoden 2020 arviointikertomukseen

VESDno-2020-191

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §28 / 21.6.2021 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2020 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.

Alla olevassa selostetekstissä on tarkastuslautakunnan huomiot sivistyslautakunnan osalta. Vastuualueen perässä on sivistyslautakunnan vastaus niissä osioissa, joissa tarkastuslautakunta on kysynyt jotain tai esittänyt kehittämiskohtia.

Sivistystoimen hallinto

Koronapandemia on kuormittanut koko sivistystoimea merkittävästi ja isoja muutoksia palvelujen järjestämiseen jouduttiin tekemään nopealla aikataululla. Tarkastuslautakunta kiittää koko sivistystoimen henkilöstöä joustavuudesta sekä tehokkaasta ja tunnollisesta työstä, joka tuli tehtäväksi pandemian levittyä ja rajoitustoimien aiheutettua huomattavia muutoksia henkilöstön normaaliin arkeen. Ymmärrettävästi usea kehityskohde jäi taka-alalle koronapandemian aikana.

Peruskoulu

Tarkastuslautakunta on perehtynyt kunnassa 2019 aloittaneen yhtenäiskoulun kehittämistyöhön. Tarkastuslautakunnalle on muodostunut kuva, että kehittämisprosessissa on ollut mukana laajalti henkilökuntaa. Tämä vastaa sitä tahtotilaa, joka vallitsi, kun yhtenäiskoulua alettiin suunnittelemaan. On selvää, että kehitystyö jatkuu edelleen ja on ollut tarkoituksenmukaista jakaa kehittämisen painopisteitä osiin. Aluksi on suunnitelman mukaisesti keskitytty hallinnon järjestämiseen ja tämänhetkinen johtaminen koetaan mielekkäänä. Yhtenäiskoulun ohjausryhmän tavoitteet ja toiminta ovat pääsääntöisesti selkeitä. Tarkastuslautakunta pyytää huomioimaan, että mikäli ohjausryhmään osallistetaan koulun ulkopuolisia tahoja, heille avataan ryhmän toiminnan tarkoitus perusteellisemmin, jotta yhteiset tavoitteet ovat myös ns. ulkopuolisille selkeitä. Koronan ohella perheiden pahoinvointi ja oppilaiden häiriökäyttäytyminen kuormittaa sivistystoimea, kuten koko kuntaa ja laajemmaltikin. Julkisuudessakin on noussut esiin koulukiusaaminen, jolta Vesilahtikaan ei ole välttynyt. Nuorten hyvinvoinnin eteen tehtävän työn tulee jatkua aktiivisena edelleen ja erityisesti koronapandemian jarruttamien kehitystoimien jatkuminen on oleellista. On varmistettava, että lasten ja nuorten avun tarve tunnistetaan ja tarvittava apu tarjotaan riittävän nopeasti. Tällä voitaneen vaikuttaa myös kunnan lastensuojelukustannuksiin. Islannin mallin jalkauttaminen Vesilahteen ei ole toteutunut odotetusti osin koronan vuoksi. Henkilöstön kuuleminen ja tukeminen ovat ensiarvoisen tärkeitä jatkossakin, jotta voidaan varmistaa henkilöstön pysyvyys ja työmotivaatio.

Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota oppilaiden hyvinvointiin, joka on kouluun kiinnittymisen ja oppimisen edellytys. Sivistyspalvelut eivät voi yksinään ratkaista hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä mutta ne tukevat monin tavoin hyvinvointia ja ennaltaehkäisevät häiriö- ja riskikäyttäytymistä mm. riittävillä opiskeluhuollon palveluilla, tarjoamalla helposti saavutettavia ja maksuttomia harrastusmahdollisuuksia, kehittämällä opinpolun nivelvaiheita ja valmistelemalla Lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönottoa.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen tärkeintä tavoitetta varhaiskasvatussuunnitelman toimeenpanoa toteutettiin valittujen painopisteiden mukaisesti (liikunta, leikki ja luonto). Vesilahdessa on haluttu panostaa luontokasvatukseen ja luonnossa oloa on lisätty ja se toteutuu viikoittain. Yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja 3. sektorin kanssa on kehitetty ja lisätty, mikä on tärkeää eri varhaiskasvatuksen palvelujen tuottamisessa. Henkilöstössä ei ole tapahtunut isompia muutoksia, mutta sijaisten rekrytoinnissa on ajoittain haasteita.

Päiväkotipäivien määrä laski 6900 päivällä (v. 2020: 25300 pv, v. 2019: 32200 pv) ja perhepäivähoitopäivien määrä laski 400 päivällä (v. 2020: 1500 pv, v: 2019: 1900 pv). Koronatilanne vaikutti päivähoitopäivien määrään.

Koronapandemia vaikutti voimakkaasti varhaiskasvatuksen hoitopäiviin ja muihin tunnuslukuihin. Tämän epäjatkuvuuden vuoksi niiden tulkinnassa on oltava varovainen ja ennakoitava palvelutarpeita myös pandemian jälkeisessä tilanteessa.

Liikunta- ja nuorisotoimi

Kunnan erityisenä tavoitteena on kehittää mielekkäämpää, helpompaa ja parempaa vapaa-aikaa ja harrastusmahdollisuuksia. Liikuntatoimi korostaa strategiansa mukaisesti liikunnan merkitystä kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, pääpaino lasten ja nuorten liikunnassa. Uusia liikuntapaikkoja tehtäessä on huomioitu omaehtoinen liikkuminen ja matalan kynnyksen liikuntapaikkarakentaminen. Kuntosalikäynnit laskivat 60% kuluvan vuoden aikana, mutta puolestaan Nurkan toiminnan merkitys korostui poikkeusolojen aikana. Kävijämäärä lisääntyi huomattavasti ja koululaiset osallistuivat toimintaan aktiivisesti paikan ollessa avoinna. Liikuntapaikkojen varausaste on pysynyt lähes samana, mutta tilojen käyttöä jouduttiin rajoittamaan kokoontumisrajoitusten vuoksi.

“Islannin mallin” suunnitelmat ovat valmiina ja toiminta on käynnistynyt 2020. Tämän puitteissa tehtiin syksyllä pilottikokeilu harrastusryhmien luomisessa, jossa lapset ja nuoret löytäisivät vapaa-ajalla mielekästä tekemistä. Syksyllä aloitettiin Etsivän harrastustoimintaa, joka jatkuu nyt keväällä. Nuoria aktivoidaan osallistumaan uusien osallisuutta edistävien toimintamallien kartoittamiseen, kokeiluun ja käyttöönottoon. Tämä sisältyy "Unicef lapsiystävälliseen kunta” - hankkeeseen, johon on haettu rahoitusta, ja laajemmin liittyy suoraan Vesilahden malliin. Nuorten palvelupolkujen selkiyttämisen, tiedottamisen ja käyttöön ohjaamisen prosessi on vielä kesken. Samoin hyvinvointikertomuksen ja siihen liittyvän työn uudistaminen ja vastuutahojen nimeäminen on hidastunut huomattavasti koronatilanteen vuoksi. Etsivässä nuorisotyössä tehdään tiiviisti yhteistyötä yläkoulun, toisen asteen ja työllisyyspalveluiden toimijoiden kanssa. Toiminta on jatkunut saumattomasti poikkeusolojen aikanakin ja osa tapaamisista hoidettiin etänä.

Liikuntatoimen painopiste vuodelle 2020 oli monialaisen yhteistyön syventäminen ja juurruttaminen vakiintuneeksi osaksi kaikkien hallintokuntien toimintaa. Poikkihallinnollisen yhteistyön lisäämisen tavoitteena oli, että liikunta ja ennaltaehkäisevä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ovat jatkossa tiiviinä osana eri hallinnonaloja. Eri toimialoilla on liikkumisen edistämiseen saatu luotua omia tavoitteita, mutta kokonaisuudessaan ollaan vielä hyvin alkuvaiheessa ja tekemistä riittää.

Vesilahden vetovoimainen ympäristö-teeman puitteissa toteutettiin Nuorisovaltuuston järjestämä Halloween tapahtuma, jossa osallistujamäärä jäi vähäiseksi poikkeusolojen vuoksi. Liikuntapaikka ja aluesuunnitelman tekeminen ei toteutunut ja se käynnistetään uudelleen v. 2021 aikana. Sen sijaan luontokokemuksen yhdistäminen sivistyspalveluihin esim. lähiympäristöön suunnatut retket pystyttiin toteuttamaan osittain koronarajoitukset huomioiden.

Kunta on järjestänyt säännöllisesti sisä- ja ulkoliikuntaryhmiä ikäihmisille. Korona-aikana jumpattiin myös verkossa. Ikäihmisille järjestettiin etänä mahdollisuus yhteisöllisyyteen digikahvilan avulla.

Uuden kuntastrategian mukaisesti nuorten aito kohtaaminen, nuorten kuuleminen sekä nuorten osallistaminen ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen olivat kehittämisen painopisteenä vuonna 2020. Tavoitteena oli siis antaa nuorille aikaa ja tuoda aidosti välittäviä aikuisia jokaisen nuoren elämään myös kodin ulkopuolella, ja näin ollen tuoda hyvinvointia edistäviä vaikuttavia toimenpiteitä lähelle nuorten arkea. Lisäksi ympäristön viihtyisyyden ja luontokokemusten yhdistäminen nuorisopalveluihin oli tavoitteena huomioida nuorisopalveluiden toiminnassa entistä paremmin. Pyrkimyksenä on ollut luoda luonnon avulla kuvaa kiireettömästä ja läsnäolevasta kunnasta, jossa nuoret kohdataan ja heitä kuunnellaan.

Haasteellisesta vuodesta huolimatta liikunta- ja nuorisotoimi pystyi tarjoamaan kuntalaisille terveyttä ja hyvinvointia edistäviä palveluita, vaikka osa toiminnasta supistui merkittävästi.

Kirjastotoimi

Kirjaston aineiston hankintamäärät ovat pysyneet suurin piirtein samoina, mutta niin asukaskohtaiset lainausmäärät (-20%) kuin fyysiset käynnit kirjastossa ovat laskeneet poikkeusolojen vuoksi. Tapahtumien järjestäminen on vähentynyt 69% edellisvuoteen verrattuna. Lapsille, nuorille ja lapsiperheille suunnattua toimintaa on ollut myös tarkoitus lisätä, mutta koronan takia tavoite ei toteutunut. Yhteistyötä syvennettiin kirjaston, kulttuuritoimen, Pirkan opiston ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä. Tilikaudella toteutettiin hyvinvointiin liittyviä tapahtumia koronarajoitusten puitteissa. Yksinäisyyden torjumiseksi suunniteltua luotsitoimintaa ei käynnistetty poikkeusolojen vuoksi.

Kirjaston tilojen yhteiskäytön varmistamiseksi luotiin varausperiaatteet ja -säännöt. Näyttelyiden keskeisenä teemana oli luonto. Omatoimikirjasto on tärkeä osa kirjastotoimen palveluita, mutta sen tulevaisuuteen vaikuttaa se, että kirjastossa käyttäydytään asianmukaisesti. Tässä on ollut haasteita, joihin on kunnan viranhaltijoiden toimesta puututtu.

Kulttuuritoimi

Pääpainopisteenä on kulttuurin ottaminen kiinteäksi seurattavaksi osaksi kunnan hyvinvoinnin edistämisen rakenteita. Kulttuuriluotsi -toiminnan käynnistyminen ja kulttuurihyvinvoinnin toteuttaminen osana kunnan hyvinvointityötä on vielä hyvin alkuvaiheessa koronan takia. Suurin osa tapahtumista jäi toteuttamatta. Luonto- ja vesireitistön kehittämisessä keskityttiin metsäpolun kylttien uusimiseen, asennus ja markkinointi puolestaan siirtyi myöhemmälle ajankohdalle. Kunnassa laitettiin kaksi monivuotista hanketta käyntiin:

  1. Kulttuuri virtaa, jossa palvelun etsijä ja tarjoaja kohtaavat toisensa
  2. Kulttuurin ja hyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että kunnankin toimesta tuetaan kuntalaisten ja matkailijoiden mahdollisuutta viettää vapaa-aikaa luonnossa. Koronaepidemia on edistänyt luontomatkailun ja luonnossa liikkumisen arvostusta eri ikäryhmissä.


Vapaa-ajan palvelut ovat monimuotoisia ja myös niihin on koronapandemia vaikuttanut monin tavoin. Kuntalaisia lähellä oleviin palveluihin kohdistuu monia kehittämistarpeita- ja toiveita, joita on jäsennetty ja priorisoitu suhteessa kunnan strategiaan (Sivistyspalveluiden kehittämissuunnitelma 2021-2024). Henkilöstön määrä suhteessa toimintoihin ei mahdollista monia rinnakkaisia kehittämiskohteita,

Liitteenä on tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää yllä olevan selostuksen kunnanhallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle selvityksenään niistä toimenpiteistä, joihin se on arviointikertomuksen perusteella ryhtynyt.

Päätös

Sivistyslautakunta päättää esittää yllä olevan selostuksen kunnanhallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle selvityksenään niistä toimenpiteistä, joihin se on arviointikertomuksen perusteella ryhtynyt.

Valmistelija

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §28 / 21.6.2021 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2020 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.

Alla olevassa selostetekstissä on tarkastuslautakunnan huomiot teknisten palveluiden osalta. 

Valtuustokauden alussa teknistä toimea veti kehitysjohtaja muun toimen ohella. Toimenkuva oli ilmeisen laaja, eikä yhteistyö lautakunnankaan kanssa toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Virkaan valittiin myöhemmin kaksi henkilöä, jotka eivät olleet pitkään tehtävässään. Kunnan rakennusmestari ja tekninen sihteeri hoitivat oman toimen ohella lautakunnan valmistelutehtäviä kunnes nykyinen kunnaninsinööri astui virkaan.

Sittemmin teknisen toimen johtaminen on normalisoitunut ja lautakunta on päässyt osallistumaan tarkoitetulla tavalla toimintaan. Lautakunnassa olevaa paikallista ja joidenkin alojen erikoisosaamista on hyödynnetty, joka hyödyllisyyden lisäksi tekee lautakunnassa toimimisesta mielekkäämpää. Lautakunnan jäsenten osaamista tulisi ehkä kartoittaa tästä näkökulmasta tarkemmin. Talouden ymmärrys ja hallinta on hyvällä tasolla ja työntekijöiden työnohjaus toimii paremmin kuin vuosiin.

Sähkö- putki- ilmanvaihtotöiden puitesopimukset on tehty. Maanrakennustöiden toteuttamisissa ilmeni ylimääräisiä töitä sekä Ämmänhaudanmäen louhinnassa, sekä Veikkolanrinteen kunnallistekniikan yhteydessä. Nämä on käytävä kokonaisuudessaan läpi ja tutkittava olisivatko vastaavat ongelmat tulevaisuudessa vältettävissä tai miten niistä aiheutuvia lisäkustannuksia pystyy rajoittamaan mahdollisimman pieniksi.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää merkitä tietoonsa arviointikertomuksen 2020 ja antaa kunnanhallitukselle ja edelleen tarkstuslautakunnalle selvityksenä, että lautakunta on huomioinut ja ottanut huomioon toiminnassaan kunnallistekniikan suunnittelun tarkkuuden lisätöiden välttämiseksi.

Lisäksi kunnallistekniikan urakoiden kilpailutuksessa on pisteytyksen kautta annettu painoarvoa myös yksikköhintaluettelon hinnoille, jotka vaikuttavat lisäkustannusten suuruuteen.  

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi
Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §28 / 21.6.2021 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2020 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.

Alla olevassa selostetekstissä on tarkastuslautakunnan huomiot rakennusvalvonnan osalta. 

Rakennusvalvonnan viranomaisaseman ja siihen liittyvien lakien ja asetusten suuri määrä ja velvoittavuus edellyttää perehtyneisyyttä ja kokemusta sekä viranhaltijoilta että lautakunnalta. Vesilahden rakennusvalvonta on hyvässä maineessa nopeutensa ja osaamisensa vuoksi. Viranhaltijoiden ja työntekijöiden vaihdokset aiheuttavat aina uhan, joka saattaa vaikeuttaa onnistumista toiminnassa. Uuden lautakunnan perehdyttämiseen pitää paneutua.

Tarkastuslautakunta pitää hyvänä, että kiinteistöveroselvitys on saatu tehtyä. Työ pitää saattaa loppuun ja kaikki kunnan alueella olevat kiinteistöt asianmukaisesti verotettaviksi.

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää merkitä tietoonsa tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2020. 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Myönnettiin kunnan tekniselle johtajalle Harri Vierikalle läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän ajaksi.

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen vastuualue:

Tonttitarjonnan riittävyys tulee varmistaa, koska kunnan väkiluvun kehitys näyttää jälleen myönteiseltä. Tonttien lisäksi muuttajia varten on ennakoivasti varmistettava riittävät palvelut.

Kunnan systemaattinen toiminta tonttimarkkinoinnissa on johtanut asukasluvun kasvuun vuosina 2020 ja 2021.  Omakotitonttien suuri kysyntä huomioidaan kaavoituksessa ja maankäytössä ja kasvun jatkumiseen varaudutaan myös muissa palveluissa. Palveluiden kasvun osalta olennaista on ennakoida tulevien vuosien  asukasmäärän kasvun määrä sekä se, mihin palveluihin uusien asukkaiden tarpeet erityisesti kohdistuvat. Vuosien 2022 ja 2023 kuntaan muuttavien uusien asukkaiden palvelutarpeiden kartoitukset on aloitettu kunnan elinvoimapalveluiden toimesta. 

Vuonna 2020 kuntastrategiaa uusittiin ja asiassa lähdettiin innolla liikkeelle. Alkuvuodesta koronaepidemian myötä myös strategian toteuttamisen eteenpäin viemisessä oli haasteita. Osaltaan strategian toteuttamisessa haasteellista oli suunniteltujen tavoitteiden ja toimenpiteiden suuri lukumäärä. Painopisteinä olivat asumisen monipuolisuuden edistäminen ja luonnon houkuttelevuuden esille tuonti. Toiminnan painopisteissä on todettu useampia osioita, joita ei joko päästy aloittamaan tai saatu vietyä loppuun.

Uusitun kuntastrategian ongelmat tavoitteiden moninaisuuden osalta huomioidaan seuraavien vuosien suunnittelussa ja karsintaa tavoitteiden osalta on tehty jo vuodelle 2021. Toiminnan suunnittelussa olennaista on kohdentaa resurssit vaikuttavimpiin toimenpiteisiin ja tämä huomioidaan tulevien vuosien strategiaa sekä taloussuunnittelua tehtäessä.

Elinkeinopalvelut

Elinvoimatoimikunnan toiminnan osalta on ollut edelleen hieman toiminnan hakemista ja toimikunnan roolin kuvan muodostamista. Toimikunnan tehtävät ja toimivaltuudet ovat epäselviä, ne tulisi uuden valtuustokauden alusta selkeyttää.

Elinvoimatoimikunnan roolia selkiytetään uuden valtuustokauden alusta ja pyritään luomaan malli, joka parhaiten edistää vuoropuhelua kunnan ja kunnassa toimivien yrittäjien kanssa ja joka mahdollistaa yhteistyön kunnan elinvoiman edistämiseksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää annetut vastineet kunnanvaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

   

Ehdotus

Valtuusto merkitsee yllä olevat lautakuntien selvitykset sekä hallituksen selvityksen tiedokseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)