Kunnanvaltuusto, kokous 11.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Valtuuston kokouksen laillisuus edellyttää, että valtuusto on kutsuttu koolle kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen edellyttämällä tavalla.

Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä.

Tällä kertaa valtuuston kokouskutsu on julkipantu kunnan ilmoitustaululle 7.10.2021.

Esityslista ja kokouskutsu on lähetetty kutsuna valtuutetuille, kunnanjohtajalle ja hallintojohtajalle. Lisäksi lyhennetty kokouskutsu ilman asialuetteloa on valtuuston päätöksen mukaisesti julkaistu Lempäälän- Vesilahden Sanomissa 6.10.2021. Esityslista on lähetetty tiedoksi kunnanviraston johtoryhmälle, kaikkien valtuustoryhmien ensimmäiselle varavaltuutetulle, arkistoon ja tiedotusvälineille.

Paikalla olevien valtuutettujen lukumäärä selviää kokouksen alussa toimitettavassa nimenhuudossa.

Ehdotus

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Todetaan, että kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen osallistui kokoukseen etäyhteydellä.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)