Kunnanhallitus, kokous 13.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 174 Ympäristövalvonnan järjestäminen

VESDno-2021-293

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Lempäälän ja Vesilahden kuntien kesken on sovittu ympäristönsuojelun viranhaltijayhteistyöstä. Sopimuksen mukaan Lempäälän ympäristönsuojelun viranhaltijat huolehtivat myös Vesilahden kunnan ympäristönsuojelutehtävien hoitamisesta. Kummassakin kunnassa on oma luottamuselinorganisaatio ja muutoinkin erillinen hallinto (kustannuspaikka, oma palvelusuunnitelma ja budjetti, erilliset delegointipäätökset). 

Ympäristönsuojelun tehtäväkenttä on laajentunut ja samalla kahden kunnan välisen yhteistyömallin edut ovat jäämässä arvioitua pienemmiksi. Ympäristönsuojelun muutostarpeita on käsitelty viranhaltijoiden yhteistyönä kuntien välillä. Lempäälän kunnanhallituksen 23.8.2021 tekemän päätöksen mukaisesti Lempäälä irtisanoo sopimuksen ympäristönsuojelun viranhaltijayhteistyöstä Lempäälän ja Vesilahden kuntien kesken. Viranhaltijayhteistyö lakkaa vuoden 2022 alusta. 

Ympäristönvalvonnan tehtävät ovat viranomaistehtäviä, jotka kuuluvat kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Vesilahden kunnan johtoryhmä on käsitellyt ympäristövalvonnan kokonaisuutta ja todennut, että toimintamallina järkevin on malli, jossa kuntaan palkataan oma viranhaltija ympäristövalvonnan tehtäviin ja jossa yhteistyötä Lempäälän kanssa jatketaan esimerkiksi sijaistustilanteissa. Tehtävien sujuvan siirtymisen kannalta perustettava virka olisi hyvä täyttää 1.12.2021 alkaen.

Vesilahden hallintosäännön 5. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää uusien virkojen perustamisesta sekä täyttöluvista siinä tapauksessa, jos kyseessä on uusi virka tai tehtävä, jonka täyttäminen lisää kunnan henkilöstöresurssia. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  • perustaa Vesilahden kuntaan ympäristötarkastajan viran
  • myöntää täyttöluvan ympäristötarkastajan vakituiseen virkaan 1.12.2021 alkaen

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.