Kunnanhallitus, kokous 10.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 82 Urjalan kunnan kirje Vesilahden kunnanhallitukselle / Aluearkkitehtitoiminnan yhteistyön päättäminen

VESDno-2021-159

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus 14.8.2006 / § 157

Urjalan, Vesilahden ja Viialan kunnilla on ollut jo usean vuoden ajan sopimus yhteisestä aluearkkitehtitoiminnasta. Urjalan kunta on toiminut aluearkkitehdin sijoituspaikkakuntana ja aluearkkitehti kuuluu Urjalan kunnan teknisen johdon alaisuuteen. Toimintaan saadaan avustusta ympäristöministeriöltä.

Toijalan kaupungin ja Viialan kunnan muodostaessa vuoden 2007 alusta Akaan kaupungin, on Viialan kunta irtisanonut sopimuksen aluearkkitehtitoiminnasta. Tämän jälkeen ovat Urjalan ja Vesilahden kuntien ao. viranhaltijat (Maijala & Lehtonen, Paloniemi & Kauppila) neuvotelleet jatkotoimenpiteistä ja esittävät, että Urjala ja Vesilahti jatkaisivat aluearkkitehtitoimintaa. Neuvonpidon pohjalta on laadittu liitteenä n:o 1/ § 157 ilmenevä sopimusluonnos. Tähän sopimukseen on myös tehty tarvittavat muut teknisluontoiset tarkistukset.

Kuntien yhteisenä aluearkkitehtinä toimii Pauliina Vitakoski.

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä n:o 1/ § 157 ilmenevän Urjalan ja Vesilahden kuntien sopimusluonnoksen aluearkkitehtitoiminnasta.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

- - - - -

Kunnanhallitus 10.5.2021

Vesilahden kunnanhallitus on 14.8.2006 § 157 on hyväksynyt pykälän liitteenä (liite1) olevan sopimuksen yhteisestä aluearkkitehtitoiminnasta Urjalan kunnan kanssa. Urjalan kunta on 5.5.2021 päivätyllä kirjeellä (liite2) lähestynyt Vesilahden kunnanhallitusta esittäen, että Urjalan ja Vesilahden kunnat voisivat purkaa yhteistyösopimuksen koskien aluearkkitehdin henkilöstöresurssin jakamista niin, että sopimuksemme päättyisi 1.9.2021. Sopimuksen päättymisen jälkeisestä kaavoittajaresurssin väliaikaistarpeesta Vesilahdella on mahdollista sopia. Urjalan kunnalla on tarve lisätä nykyisestään arkkitehdin/kaavoittajan työresurssia Urjalassa.

Sopimuksen voimassaolosta on sovittu, että ”sopimus on voimassa 1.1.2007 alkaen toistaiseksi niin kauan kun aluearkkitehtitoimintaan saadaan valtionosuus. Sopimuksen irtisanomisaika on molemmin puolin 6 kk.”  Sopijapuolet voivat kuitenkin yhteisesti sopia sopimuksen päättymään koska tahansa myös kesken sopimuskauden. Koska sopimuksesta on päätetty kunnanhallituksessa, myös sopimuksen purkaminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan. 

Kaavoittajan resurssitarve on myös Vesilahden kunnassa lisääntynyt ja oletettavissa on, että se lisääntyy myös jatkossa. Lisäksi kunnalla on meneillään ja tulossa monia eri kaavahankkeita joita nyt toteutetaan osin ostopalveluina. Kaavoitusresurssin varmistaminen on kunnan elinvoiman kehityksen kannalta tärkeää, joten kunnan on syytä rekrytoida palvelukseensa kokoaikainen kaavoittaja. MRL § 20 mukaisesti kunnassa ei sen sijaan asukaslukunsa puolesta tarvitsisi olla kaavoittajaa.

Kunnanjohtaja selostaa kokouksessa tarkemmin rekrytointiprosessia, kaavoituspalveluiden erilaisia tuotantomalleja sekä sopimuksen ehdotetun päättymispäivän jälkeistä aluearkkitehdin työresurssitarvetta Vesilahdessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi Urjalan kunnalta saadun kirjeen ja vastavuoroisesti kiittää Urjalan kuntaa pitkäkestoisesta ja hyvästä yhteistyöstä.

Lisäksi kunnanhallitus päättää irtisanoa omalta osaltaan sopimuksen aluearkkitehtitoiminnasta siten, että sopimus päättyy 1.9.2021. Tämän jälkeisestä Urjalan kaavoittajaresurssin väliaikaisesta ostamisesta sovitaan tarkemmin kuntien kunnanjohtajien välisissä neuvotteluissa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)