Kunnanhallitus, kokous 19.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Tukipalvelujen organisointi 1.5.2021 alkaen

VESDno-2021-130

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Tukipalveluissa tehtiin muutoksia organisaatiossa vuonna 2020. Tällöin olemassa ollut siivous- ja ruokapalvelupäällikön tehtävä jätettiin täyttämättä ja sen sijaan täytettiin palveluohjaajan tehtävä siivouspalveluissa. Palveluohjaajaksi haettiin siivoustyöhön osallistuvaa esimiestä, kuten kunnassa aiemmin oli ollut. Ruokapalveluissa esimiehisyys puolestaan on ollut ruokapalveluesimiehellä, joka perinteisesti osallistuu myös itse ruoan valmistustyöhön.

Käytännössä sekä palveluohjaaja että ruokapalveluesimies ovat molemmat saaneet merkittävästi tehtäviä aiemmalta siivous- ja ruokapalvelupäälliköltä. Esimiestyö, lukuisat hallinnolliset tehtävät ja kilpailutukset ovat merkinneet sitä, että kumpikaan esimiehistä ei ole enää pääsääntöisesti työhön osallistuva. Esimiehet sijaistavat toisiaan tarpeen mukaan ja tällä tavoin tukipalveluihin on saatu vähemmän haavoittuva malli esimies- ja suunnittelutyön osalta.

Palveluohjaan osalta tehtävänkuvaa on tarkennettu useaan otteeseen ja tällä erää tehtävään kuuluvat siivouspalveluiden esimiehisyyden lisäksi esim. koko tukipalveluiden sisäinen laskutus sekä kunnan kuljetuspalveluista vastaaminen. Tehtävän palkkausta ei ole muutettu, vaikka tehtävän vaativuus onkin kasvanut. Ruokapalveluesimiehen osalta palkkausta tarkistettiin kun tehtävät muuttuivat keväällä 2020. Kummankaan tehtävän tehtävänimike ei vastaa alalla vallitsevaa käytäntöä.

Vesilahden kunnan hallintosäännön 5. luvun 5§:n mukaisesti: Kunnanjohtaja päättää työsopimussuhteisen tehtävän nimikkeen ja kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta edellyttäen, ettei muutoksesta aiheudu palkkauksen välitöntä tarkistamista ylöspäin eikä palvelussuhteiden lukumäärä kasva. Muissa tapauksissa työsopimussuhteisten tehtävien nimikkeen ja kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta päättää kunnanhallitus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  • muuttaa palveluohjaajan sekä ravitsemuspäällikön nimikkeen palvelusuunnittelijaksi
  • hyväksyä liitteenä olevat KVTES:n mukaiset palkat 1.5.2021 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.