Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 1.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun talousarvio 2025

VESDno-2024-227

Valmistelija

  • Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (2015/410) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.8.2024 (§ 154) päättänyt, että talousarviokehys 2025 tulee laatia siten, että talousarvion 2025 alijäämä on enintään -700 000 euroa. Alijäämä sopeutetaan suunnitelmavuosina siten, että vuoden 2027 talousarvio on ylijäämäinen.  

Koko kunnan tasolla kustannusten nousua aiheutuu työllisyysalueuudistuksesta, joka nostaa palvelujen ostoja ja avustuksia. Lisäksi vuoden 2024 talousarvioon nähden joukkoliikenteen, ympäristöterveydenhuollon ja työterveyshuollon kustannukset kasvavat. Vuoden 2025 henkilöstökuluihin on varattu 3 prosentin sopimuskorotusvaraus vuoden 2024 talousarvion henkilöstökuluihin nähden. Lisäksi on korotettu sivistyspalveluiden sijaiskustannuksia, jotka ovat osoittautuneet vuodelle 2024 budjetoituja korkeammiksi. Muihin kustannuksiin ei ole varattu prosentuaalisia korotusvarauksia. Poistot on budjetoitu uuden valtuustolle esitettävän poistosuunnitelman mukaan, jossa poistoperiaatteita on muutettu vastaamaan todellista teknistä käyttöikää.  

Suunnitelmavuosille 2026-2027 on varattu 2 prosentin korotusvaraus henkilöstökulujen, palveluiden ostojen, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden sekä muiden toimintakulujen kasvuun.  

Vesilahden kunnan palvelualueet ovat laatineet talousarvion tiiviissä yhteistyössä ja kunnanhallituksen raamin saavuttamiseksi on tarkoituksenmukaisimmat pyrkien välttämään välittömästi kuntalaisten arkeen kohdistuvia sopeutuksia. 

Talousarvion laatiminen vuodelle 2025 on rakennusvalvonnan osalta poikkeuksellisen haastavaa. Uusi rakentamislaki on astumassa voimaan 1.1.2025, mutta rakentamislakiin ehdotettu korjaussarja on annettu eduskunnalle 19.09.2024 ja siihen liittyen valiokuntakuulemiset on suunniteltu lokakuulle, joten lain lopullinen muoto ei ole vielä selvillä. Uuden rakentamislain tuomat muutokset vaikuttavat toimintaympäristöön ja toimintaan, mm. muuttuvien rakennuslupamuotojen ja tietomallipohjaisen rakennusluvan myötä. Myös uuden lainsäädännön mukanaan tuomat velvoitteet rakennusjärjestyksen, hallintosäännön ja rakennusvalvonnan taksan uudistamisesta lisäävät rakennusvalvonnan työmäärää ja vaikeuttavat etenkin lupatuottojen budjetointia. 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisten vastuualueiden osalta on tehty vuoden 2024 talousarvioon verraten seuraavia muutoksia:

  • Palvelujen ostoista on vähennetty 3 682 euroa
  • Aineista, tarvikkeista ja tavaroista vähennetty 3 870 euroa
  • Avustuksista vähennetty 20 500 euroa

Lisäksi talouden seurantaan osoitetut informatiiviset tunnusluvut on laadittu uudestaan uuden rakentamislain tuomien muutosten vuoksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää:

  1. hyväksyä liitteenä olevan esityksen talousarvioksi 2025 sekä ta-lomakkeet ja esittää ne edelleen hallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.
  2. antaa talousjohtajalle valtuudet tehdä tarvittaessa teknisiä korjauksia
  3. valtuuttaa teknisen palvelupäällikön tekemään talousarvioehdotukseen muutokset, mikäli kunnanhallitus tai kunnanvaltuusto niin edellyttää.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)