Perustelut
Vesilahden kunnan hallintosäännön 7. luvun 2 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti.
Vesilahden kunnanhallituksen 22.1.2024 §5 hyväksymän vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan aikaväliltä tammi-kesäkuu raportoidaan kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle talouden euromääräinen ja toiminnallinen toteutuminen. Seurantaraporteissa on arvioitava toiminnallisten tavoitteiden ja määrärahojen toteutuminen raportointiajankohtaan mennessä. Lisäksi on esitettävä arvio loppuvuoden osalta tavoitteiden saavuttamisesta ja määrärahojen toteutumisesta sekä esitettävä, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty mahdollisten määrärahaylitysten estämiseksi. Osavuosiraportoinnissa esitetään myös investointien toteuma. Aikavälin toteuman ja muun käytettävissä olevan tiedon perusteella laaditaan ennakkoarvio koko vuoden toteumasta. Seurantaraportit tulee käsitellä myös lautakunnissa.
Aikaväliltä 1.1.-30.6.2024 on laadittu osavuosikatsaus kunnanhallituksen hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi
Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2024 ja antaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.