Kunnanvaltuusto, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Talousarviomuutokset 2024

VESDno-2023-247

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Vesilahden hallintosäännön 7 luvun 4 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. 

Kunnanvaltuuston 11.12.2023 §44 hyväksymässä talousarvion rahoitusosassa on määritetty seuraavat valtuustoon nähden sitovat erät (euroa):

Antolainauksen muutos 0
Pitkäaikaisten lainojen lisäys 3 600 000
Pitkäaikaisten lainojen vähennys -1 516 666
Yhteensä  2 083 334


Vuoden 2024 aikana rahoitustarvetta on arvioitu ja päädytty siihen, että vuoden aikana nostetaan 3 000 000 euron suuruinen talousarviolaina ja lainan nosto ajoittuu syyskuuhun 2024. Tältä osin tulee tehdä talousarviomuutos, minkä jälkeen kunnan pitkäaikaisten lainojen lisäys on 3 000 000 euroa. Pitkäaikaisten lainojen vähennyksen määrä on niin ikään tarkentunut vuoden aikana ja vuonna 2024 maksettavien lyhennysten määrä jää 1 336 666 euroon, mikä on 180 000 euroa vähemmän kuin vähennysten on määritetty olevan talousarviota tehtäessä. Antolainauksen muutokseen ei tehdä muutoksia. 

Kunnanvaltuuston 11.12.2023 §44 hyväksymässä talousarvion tuloslaskelmaosassa on määritetty seuraavat valtuustoon nähden sitovat erät (euroa): 

Verotulot 11 476 538
Valtionosuudet 3 142 497
Rahoitustuotot ja -kulut -162 032
Satunnaiset erät 0
Tilinpäätössiirrot 0
Yhteensä  14 457 003


Valtionosuuspäätösten mukaan kunnan vuoden 2024 valtionosuudet ovat 2 965 287 euroa, mikä on 177 210 vähemmän kuin talousarviota laadittaessa on arvioitu. Valtionosuuksiin tulee tehdä 177 210 euron valtionosuuksia vähentävä valtionosuusmuutos. Verotuloihin, rahoitustuottoihin ja -kuluihin, satunnaisiin eriin ja tilinpäätössiirtoihin ei tehdä muutoksia.   

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy seuraavat vuoden 2024 rahoitusosan ja tuloslaskelmaosan muutokset:

  1. Pitkäaikaisten lainojen lisäys muutetaan 3 600 000 eurosta 3 000 000 euroon.
  2. Pitkäaikaisten lainojen vähennys muutetaan -1 516 666 eurosta -1 336 666 euroon.
  3. Valtionosuuksien määrä muutetaan 3 142 497 eurosta 2 965 287 euroon. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä seuraavat vuoden 2024 rahoitusosan ja tuloslaskelmaosan muutokset:

  1. Pitkäaikaisten lainojen lisäys muutetaan 3 600 000 eurosta 3 000 000 euroon.
  2. Pitkäaikaisten lainojen vähennys muutetaan -1 516 666 eurosta -1 336 666 euroon.
  3. Valtionosuuksien määrä muutetaan 3 142 497 eurosta 2 965 287 euroon. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle viraston aukioloaikana, klo 8.00-16.15.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. Valituksen on oltava perillä valitusajan viimeisenä päivänä, riippumatta siitä, toimitetaanko valitus postitse vai sähköisesti.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. 

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna         
Puhelinnumero: 029 56 42200    
Faksinumero: 029 56 42269
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti         
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.