Kunnanvaltuusto, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Investointien talousarviomuutokset 2024

VESDno-2023-247

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi
Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan hallintosäännön 7 luvun 4§ mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

Osavuosiraportin yhteydessä tarkasteltujen toteumatietojen sekä tehtyjen arvioiden perusteella esitetään seuraavia talousarviomuutoksia talousarvion investointiosaan vuodelle 2024:

  1. Kiinteistöhankkeiden osalta uuden päiväkodin suunnitteluun ja rakentamiseen on varattu vuodelle 2024 1 000 000 euron määräraha. Kuluvan vuoden aikana toteutetaan ainoastaan hankkeen suunnittelu, jonka kustannusarvio on 200 000 euroa. Sitovuustason kiinteistöhankkeet määrärahoista vähennetään 800 000 euroa.
  2. Metsämantereen kaavateiden rakentamisen osalta vuodelle 2023 oli varattu 1 600 000 euron määräraha, josta toteutui 762 837 euroa. Vuodelle 2024 varattiin Metsämantereen kaavateiden rakentamiseen 400 000 euron määräraha, mutta hankkeen viivästymisen johdosta kuluja siirtyi vuodelle 2024enemmän. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on pysynyt samana. Sitovuustason kaavatiet määrärahoihin lisätään 400 000 euroa.
  3. Metsämantereen alueen vesihuoltoverkoston rakentamiseen oli varattu vuodelle 2023 500 000 euroa, mutta toteutuneita kustannuksia syntyi 312 374 euroa. Täten vuodelle 2024 siirtyi kuluja 187 626 euroa. Sitovuustason vesi- ja viemärilaitos määrärahoihin lisätään 187 626 euroa.
  4. Kaavoituksen suunnittelu- ja karttaohjelmistoon oli varattuna 30 000 euron määräraha ja sivistyspalveluiden eVaka- ohjelmistoon 80 000 euron määräraha. Suunnittelu- ja karttaohjelmiston hankinnan kustannus oli huomattavasti pienempi, eikä täten täyttänyt aktivoitavan hyödykkeen kriteereitä ja eVaka- ohjelmiston käyttöönoton todelliset kustannukset jäävät noin 35 000 euroon. Sitovuustason aineettomat hyödykkeet määrärahoja vähennetään 75 000 euroa.

Yhteensä investointien määrärahojen vähennykset ovat 875 000 euroa ja lisäykset 587 626 euroa. Muutosten nettovaikutus on -287 374 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että talousarvion investointiosaan tehdään seuraavat määrärahamuutokset:

  1. Kiinteistöhankkeista vähennetään 800 000 euroa
  2. Kaavateiden rakentamishankkeisiin lisätään 400 000 euroa
  3. Vesi- ja viemärilaitoksen hankkeisiin lisätään 187 626 euroa
  4. Aineettomat hyödykkeet hankkeista vähennetään 75 000 euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

       

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitukselle esittää kunnanvaltuustolle,​ että talousarvion investointiosaan tehdään seuraavat määrärahamuutokset:

  1. Kiinteistöhankkeista vähennetään 800 000 euroa
  2. Kaavateiden rakentamishankkeisiin lisätään 400 000 euroa
  3. Vesi-​ ja viemärilaitoksen hankkeisiin lisätään 187 626 euroa
  4. Aineettomat hyödykkeet hankkeista vähennetään 75 000 euroa.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää, että talousarvion investointiosaan tehdään seuraavat määrärahamuutokset:

  1. Kiinteistöhankkeista vähennetään 800 000 euroa
  2. Kaavateiden rakentamishankkeisiin lisätään 400 000 euroa
  3. Vesi- ja viemärilaitoksen hankkeisiin lisätään 187 626 euroa
  4. Aineettomat hyödykkeet hankkeista vähennetään 75 000 euroa.

Päätös

Hyväksyttin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijana tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkkö pykälän käsittelyn ajan. 


Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle viraston aukioloaikana, klo 8.00-16.15.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. Valituksen on oltava perillä valitusajan viimeisenä päivänä, riippumatta siitä, toimitetaanko valitus postitse vai sähköisesti.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. 

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna         
Puhelinnumero: 029 56 42200    
Faksinumero: 029 56 42269
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti         
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.