Perustelut
Vesilahden kunnanhallitus päätti kuuluttaa vireille Kurkiniityn alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ja hyväksyä sen osallistumis- ja arviointisuunnitelman kokouksessaan 17.6.2024 §:ssä 138.
Aloitteen kaavan laatimiseksi on tehnyt Vesilahden kunnanhallitus. Kaava-alue käsittää Vesilahden kunnan omistamat kiinteistöt 922-419-6-26 ja 922-419-6-3, jotka sijoittuvat Kurkiniityn alueelle Pyhäjärven Sakaselän Anttilanlahden rantaan. Kaavaalue on n. 4 ha:n kokoinen.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä ja siihen voi tutustua 27.6. – 28.7.2024 välisen ajan.
Lausunto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydetään 31.8.2024 mennessä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi
Tekninen lautakunta päättää lausua Kurkiniityn alueen asemakaavan ja asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta seuraavasti:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman suunnittelualue sijaitsee kunnallistekniikan vaikutusalueella ja on täten helposti liitettävissä olemassa olevaan katuverkostoon sekä vesi- ja viemärilaitokseen. Tekninen lautakunta pitää tärkeänä, että alueelle voidaan sopivassa suhteessa sijoittaa sekä asumista, että kaikkien kuntalaisten saavutettavissa olevia virkistystoimintoja. Tekninen lautakunta kiittää elinvoimatoimikuntaa erittäin hyvin laaditusta visiotyöstä ja näkee tärkeänä myös Lammasniemen alueen kehittämisen yhdessä Kurkiniityn alueen kanssa.
Osayleiskaavan PY- merkintä ja olemassa olevan asemakaavan YL-merkintä ovat tarpeettomia, sillä kyseiseltä alueelta on vuonna 2017 purettu vanha päiväkotirakennus. Osayleiskaavan ET-merkintä tulee asemakaavassa tarkentaa koskemaan yhdyskuntateknisen huollon laitteita ja rakennuksia. Lisäksi kaava-alueen rajausta tulisi tarkastella siten, että Rautialantien varteen olisi mahdollista rakentaa kevyenliikenteenväylä turvallisen liikkumisen takaamiseksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.