Perustelut
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §28/ 17.6.2024 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.
Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan nostanut teknisen lautakunna osalta seuraavat huomiot:
- Tilinpäätöksen mukaan kiinteistöstrategia on valmistunut ja hyväksytty valtuustossa. Kiinteistöjen lämmitystapavaihtoehtoja selvitetään tulevien vuosien aikana. Tarkastuslautakunta huomauttaa, että edellä mainitut toimenpiteet eivät toteutuneet vuoden 2023 aikana. Kiinteistöstrategia on hyväksytty valtuuston helmikuun 2024 kokouksessa ja kiinteistöjen lämmitystapavaihtoehtojen selvittäminen tapahtuu vasta tulevaisuudessa.
- Investointiosan sitovien osien merkittävimmät poikkeamat olivat maa- ja vesialueiden 28 tuhannen euron ja puistot, leikkikentät ja yleisten alueiden 74 tuhannen euron talousarvioylitys. Kiinteistöhankkeiden ja kaavateiden talousarvioon asetetut investointimäärärahat alittuivat molemmat yli miljoonalla eurolla. Kiinteistöhankkeiden suurin yksittäinen toteutumatta jäänyt hanke oli Kaakilanmutkan yrityshalli. Kaavateiden talousarvioinvestoinneista vain hieman yli puolet toteutuivat. Suurin yksittäinen toteutumatta jäänyt hanke oli Metsämantereen alueen kunnallistekniikan ja teiden rakentaminen, jonka valmistuminen siirtyi vuoden 2024 puolelle.
- Vesi- ja viemärilaitoksen tilikauden 2022 tulokseksi oli talousarvion mukaan budjetoitu -115 tuhatta euroa. Tilinpäätöksen mukaan tilikauden tulos oli -52 tuhatta euroa, eli tilikausi toteutui 63 tuhatta euroa talousarviota positiivisempana. Tarkastuslautakunta huomauttaa, että vesi- ja viemärilaitoksen tulos on pudonnut edellisestä vuodesta yli 90 tuhatta euroa. Tarkastuslautakunta huomauttaa, että laitoksen talouden tulee olla tasapainossa. Tarkastuslautakunta kysyy millä keinoilla Vesi- ja viemärilaitos saavuttaa taloudellisen tasapainon?
- Ruokapalveluiden ulkoistamisen myötä ruokapalveluiden laadusta tulisi tehdä asiakastyytyväisyysmittausta, jotta ulkoistuksen vaikutuksia voitaisiin arvioida.
Ehdotus
Esittelijä
-
Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi
Tekninen lautakunta päättää vastata huomioihin seuraavasti:
- Kiinteistöstrategia on valmistunut vuoden 2023 aikana, mutta valtuusto hyväksyi sen helmikuussa 2024. Lämmitystapavaihtoehtojen selvittäminen on kunnassa käynnissä.
- Vuoden 2023 talousarvion investointien ylitys- ja alitusoikeudet on käsitelty kunnanvaltuustossa 18.3.2024 §10. Puistot, leikkikentät ja yleiset alueet- sitovuustason ylitys johtui koko kunnan kattavan valokuituverkon rakentamisen kunnan maksuosuudesta, joka jakautui talousarvioon nähden poikkeavasti. Kaavateiden rakentamiskohteiden osalta Järvenrannan ja Kuusistontien kaavateiden rakentaminen jäi toteuttamatta ja tievalaistuksen, Suomelan kaavateiden sekä Ämmänhaudanmäen kaavateiden saneeraukset toteutuivat ennakoitu alhaisemmilla kustannuksilla. Metsämantereen alueen kunnallistekniikka ei jäänyt toteutumatta, vaan rakentaminen jakautui myös vuodelle 2024, jolloin myös kustannuksia siirtyi huomattavasti tulevalle vuodelle.
- Vesi- ja viemärilaitoksen tuotot koostuvat Lempäälän Vesi Oy:n maksamasta verkostovuokrasta sekä vesihuoltolaitoksen liittymismaksuista. Vuoden 2022 liittymismaksutuotot ovat 100 000 euroa korkeammalla tasolla, kuin vuoden 2023, eli rakentamisen suhdanteet vaikuttavat huomattavasti vesi- ja viemärilaitoksen tulokseen. Vuoden 2024 aikana vesihuoltolaitoksen talousmalli päivitetään ja samassa yhteydessä tarkastellaan sekä verkostovuokran, että liittymismaksujen määrää.
- Asiakastyytyväisyyttä mitataan ruokapalveluissa jatkuvasti siirrettävällä palautelaitteella. Lisäksi kouluihin ja päiväkoteihin on suunniteltu syksyisin ja keväisen pidettävä asiakastyytyväisyyskysely, joka pohjautuu valtakunnalliseen kouluterveyskyselyyn.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.