Kunnanhallitus, kokous 15.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Kahden sosionomin toimen perustaminen varhaiskasvatukseen 1.8.2024 alkaen

VESDno-2024-172

Valmistelija

  • Susanna Hokkanen, hallintojohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuslain 37 §:n mukaan vuoteen 2030 mennessä päiväkodin henkilöstörakennetta tulee muuttaa niin, että mitoitukseen kuuluvasta varhaiskasvatuslain 35 §:ssä tarkoitetusta kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla mitoitukseen kuuluvista henkilöistä tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

Varhaiskasvatuslain mukaan työnantajan on kuitenkin huolehdittava siitä, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä eri kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöstöä, jotta varhaiskasvatukselle säädetyt tavoitteet voidaan saavuttaa.

Varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain (540/2018) § 27 mukainen koulutus. Kelpoisuus varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa osaltaan varhaiskasvatuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista sekä tuo varhaiskasvatuksen työtiimiin sosiaalipedagogisen näkökulman ja lapsiperhepalveluiden tuntemuksen lasten ja huoltajien tueksi.  Hän vastaa omalta osaltaan perheiden kanssa tehtävästä kasvatusyhteistyöstä ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta sekä tunnistaa lapsen kasvuympäristöön ja elämäntilanteeseen liittyviä riskitekijöitä.  Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa osaltaan huoltajien ohjaamisesta muiden tahojen lapsiperhepalveluiden piiriin sekä vahvistaa verkostoyhteistyötä perheiden tarpeiden pohjalta.

Vesilahden kunnan varhaiskasvatuksessa on varauduttava vähitellen varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen muutokseen.

Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväkohtainen palkka on 1.8.2024 alkaen 2750 €/kk.

Varhaiskasvatuksen opettajan palkka on 1.8.2024 alkaen 2807,04 €/kk ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan palkka 2434,62 €/kk 1.8.2024 alkaen. Lastenhoitajan vakansseja voidaan tarvittaessa jatkossa lakkauttaa samassa suhteessa niiden vapauduttua niiden nykyisiltä haltijoilta. Näin ollen esitys ei lisäisi henkilöstöresursseja.  Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin palkkakustannusten erotus on huomioitu vuoden 2024 talousarviossa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää perustaa kaksi varhaiskasvatuksen sosionomin toimea 1.8.2024 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.