Sivistyslautakunta, kokous 7.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Osavuosikatsaus 1-3/2024

VESDno-2024-180

Perustelut

Vesilahden kunnan hallintosäännön 7. luvun 2 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti.

Vesilahden kunnanhallituksen 22.1.2024 §5 hyväksymän vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan aikaväliltä tammi-maaliskuu talouden toteutuminen raportoidaan kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle kunnan kokonaistasolla käyttötalouden ja investointien näkökulmasta. Lisäksi esitetään arvio koko vuoden toteumasta sekä mahdolliset poikkeamat määrärahojen käytössä ja poikkeamien syyt. Lautakunnille raportoidaan samalta ajanjaksolta lautakunnan alaisen toiminnan talouden toteuma.

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden alkuvuosi on toteutunut pääosin talousarvion mukaisesti, mutta näkopiirissä on uhkia sekä tuottojen pienentymiselle että kulujen kasvulle. Vuoden 2024 maksutuotot päivähoitomaksujen osalta ovat talousarviossa ennakoitu olevan toteutumaa suurempia ja elokuun alussa voimaan tulevat varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistukset alentavat tuottoja entisestään. Henkilöstökulujen osalta kuluja kasvattavat erityisesti esi- ja perusopetuksen tuen tarpeisten oppilaiden määrä ja haasteet, sairauspoissaolojen aiheuttama sijaiskulujen kasvu sekä lomapalkkavelan epätarkat laskelmat talousarviota tehdessä. 

Vapaa-ajan palveluiden toimintakate on 1-832024 selvästi alle talousarvion, vaikka sekä tuotot että kulut ovat yli neljänneksen talousarvion summista. Tämä johtuu tälläkin kertaa pääosin ennakoitua suuremmista hanketutoista ja niiden mahdollistamasta toiminnasta, joka puolestaan näkyy henkilöstökulujen ja palveluiden ostojen kasvuna. Kokonaisuutena vapaa-ajan palveluiden toimintakate on talousarvion mukainen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan osavuosikatsauksen 1-3/2024 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.