Sivistyslautakunta, kokous 7.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Koulukuljetuskilpailutus

VESDno-2023-382

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan vuoden 2023 talousarvion yhtenä strategisena toimenpiteenä oli koulumatka-, asiointi- ja joukkoliikennejärjestelmien yhteensovittaminen, jonka tavoitteena on edistää kuntalaisten joustavaa asiointia ja parantaa palveluiden saavutettavuutta. Toimenpiteen taustalla on myös Vesilahden kunnan koulukuljetussopimuksen umpeutuminen elokuussa 2024. Lakisääteisten koulukuljetuspalveluiden hankinta on kunnan suurin yksittäinen palveluiden osto ja sen kilpailutuksen yhteydessä on luontevaa tarkastella myös kunnan muita kuljetuksiin liittyviä palvelusopimuksia.

Projekti käynnistyi keväällä 2023 nykyisten sopimusten ja kuljetusreittien analysoinnilla. Tampereen seudun joukkoliikenteen linjan 55 vuorojen lisäksi kunnassa ajetaan koulukuljetuksia viidellä autolla yhteensä noin 220 km/koulupäivä, arkipäivisin sisäisiä kuljetuksia kunnan toimipisteiden välillä sekä perjantaisin asiointiliikennettä Rämsöön ja Krääkkiön reiteillä. Analyysin perusteella nykyinen tapa koulukuljetusten järjestämiseen on toimiva ja se mahdollistaisi asiointiliikenteen ja sisäisen postin kuljetusten integroinnin samaan sopimukseen. Samassa yhteydessä tehtiin tiivistä yhteistyötä Tampereen joukkoliikenteen kanssa ja linjan 55 vuorojen aikataulua muutettiin palvelemaan entistä paremmin Vesilahden koulumatkoja ja työmatkaliikennettä.

Vesilahden kunnan vuoden 2023 talousarvion toisena strategisena toimenpiteenä kunnan palveluiden asiakaslähtöinen kehittäminen. Tavoitteen mukaisesti keväällä 2023 toteutettiin koulukuljetuspalveluiden asiakastyytyväisyyden mittaus (kts. liite 1) ja syksyllä 2023 toteutettiin kaikille kuntalaisille avoin liikkumiskysely. Koulukuljetuskyselyn perusteella kuljetusoppilaat ja heidän huoltajansa ovat varsin tyytyväisiä kuljetuspalveluihin, mutta tietenkin myös parannettavaa löytyy. Koulukuljetusten nykytilan arvioinnissa hyödynnettiin myös Tampereen kaupunkiseudun toteuttaman Koulumatka- ja liikkumiskyselyn 2021 kuntakohtaista yhteenvetoa (kts. liite 2).

Kaikille kuntalaisille ja Vesilahdessa työskenteleville avoimen liikkumiskyselyn tavoite oli kuulla mahdollisimman laajasti kuntalaisia heidän liikkumistarpeistaan ja muodostaa kattava tietoperusta kuljetuspalveluiden hankintoihin liittyvään valmisteluun ja päätöksentekoon. Liikkumiskysely (kts. liite 3) vahvistaa, että joukkoliikenteen reitit palvelevat varsin hyvin yleisimpiä liikkumistarpeita, mutta liikkumispalvelut eivät kata kaikkia haja-asutusalueiden tarpeita. Kyselyn tulokset mahdollistavat tietoperustaisen keskustelun missä määrin ja miltä osin kunnan tulee mahdollistaa kuntalaisten liikkuminen eri osista kuntaa. Asiaan liittyy myös Pirkanmaan hyvinvointialueen linjaukset myöntää sosiaalihuoltolain mukaisia asiointi- ja virkistymismatkoja, joiden myötä mahdollisuudet seniorien liikkumiseen Vesilahdessa ovat kaventuneet.

Kuntalaisten liikkumisen tarpeet ja toiveet ovat nyt varsin laajasti tiedossa ja seuraavaksi käydään kunnan toimielimissä keskustelua miten kunnan tulisi ne huomioida. Toimielimiltä pyydetään lausuntoja 9.2.2023 mennessä aineiston pohjalta hahmoteltuihin vaihtoehtoihin talous huomioiden. Perusvaihtoehdoiksi hahmottuu jatkaminen nykyisellä toimintamallilla (kolme sopimusta, koulumatka-, asiointiliikenne ja sisäiset kuljetukset erikseen) tai koulukuljetussopimukseen päivä- tai tuntihinnalla kilpailutettujen ajoneuvojen hyödyntäminen asiointiliikenteessä ja sisäisissä kuljetuksissa. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa voi pohtia koulukuljetusten toteuttamisen mahdollisuuksia säännöllisinä vuoroina, joihin voi osallistua myös muita matkustajia tai mahdollisuutta organisoida asiointiliikennettä ja sisäiset kuljetukset koulukuljetusten kiireisten aikojen väliin. Kuljetusten kulut muodostuvat pääosin ajoneuvojen määrästä, niiden koosta, palveluajasta sekä kilometreistä. Lähtökohtana on nykytilanteeseen verrattuna kustannusneutraali ratkaisu. Tarjouskilpailu tullaan toteuttamaan yhdessä Vesilahden kunnan osittain omistaman Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää

  • ohjeistaa sivistysjohtajan käynnistämään koulukuljetuskilpailutuksen valmistelun, ja
  • pyytää Vesilahden kunnan muilta toimielimiltä lausunnot, jotta kilpailutuksessa tulisi kaikki keskeiset sidosryhmät ja näkökulmat huomioitua.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Perusopetuslain 32 § määritellään oppilaan oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jonka toteutumisesta koulutuksen järjestäjän on huolehdittava. Vesilahden kunnassa on yhteensä noin kaksisataa maksuttomaan koulukuljetukseen oikeutettua oppilasta, joten kahdesti jokaisen 190 koulupäivän aikana toistuvan palvelun hankinta on Vesilahden kunnan mittakaavassa suuri hankinta. EU-kynnysarvon (221 000 €) ylittävän palvelun hankintaa ohjaa Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, jonka tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä ja sen periaatteiden mukaan hankintamenettelyn osallistujia on kohdeltava tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Nykyinen sopimus ja sen optiokauden ovat päättymässä, joten tarjouskilpailu lakisääteisen palvelun järjestämiseksi on toteutettava keväällä 2024.

Kilpailutuksen valmistelu on alkanut jo vuoden 2023 alkupuolella, jolloin analysoitiin nykyisten kuljetussopimukset ja reitit sekä toteutettiin kaikille kuntalaisille avoin liikkumiskysely, jotta kilpailutuksen yhteydessä voitaisiin huomioida myös muita kuntalaisten liikkumistarpeita. Tietoperustan pohjalta päätettiin sivistyslautakunnassa 12.12.2023 (85 §) käynnistää koulukuljetuskilpailun valmistelu sekä pyytää toimielimiltä lausunnot, jotta kilpailutuksessa tulisi kaikki keskeiset sidosryhmät ja näkökulmat huomioitua. Vammais- ja vanhusneuvostoilta sekä nuorisovaltuustolta saadut lausunnot ovat entisestään parantaneet käsitystä nykytilanteesta sekä moninaisista tarpeista ja toiveista liikkumisen suhteen. On kuitenkin huomioitava, että useat lausunnoissa esiin tuodut seikat eivät ole ratkaistavissa lakisääteisten koulukuljetusten tarjouskilpailun yhteydessä, vaan liittyvät laajemmin kunnan joukkoliikenteeseen (jota on käsitelty kunnanhallituksessa 30.10.2023 173 § ja 22.1.2024 11 §). Nykytilanteen analysoinnissa, vaihtoehtojen arvioinnissa ja tarjouskilpailun suunnittelussa ovat olleet mukana myös kuljetuskaluston ja -palvelun järjestämisen ja Vesilahden tiestön asiantuntija sekä hankinta-asiantuntija. Myös Kuntaliiton erityis- ja hankinta-asiantuntijoita on konsultoitu tarjouskilpailun valmistelussa.

Edellä mainittujen selvitysten sekä vuosien aikana palvelun järjestämisestä kertyneen tiedon perusteella voidaan sanoa, että optimaalisimmin Vesilahden kunnan maantieteen ja tiestön sekä oppilasmäärän ja kustannustehokkuuden kannalta koulukuljetukset voidaan järjestää viidellä 22-paikkaisella ajoneuvolla. Tämän kokoluokan autoilla pystyy ajamaan Vesilahden tiestöllä kaikissa sääolosuhteissa ja niihin mahtuu oppilaat myös koulujen ruuhkaisimpien alkamisaikojen vuoroissa. Kun koulukuljetukset kilpailutetaan päivähinnalla ja organisoidaan yhtenä kokonaisuutena, pystyvät ammattitaitoiset liikennöitsijät toteuttamaan palvelua minimoiden oppilaiden kuljetusaikoja sekä organisoimaan koulukuljetusten hiljaiselle ajalle (n. klo 10 – 13) sisäisten kuljetusten ja asiointiliikenteen ajoa. Tällä tavoin pystytään kunnan kuljetuksia keskittämään yhden sopimuksen piiriin sekä parantamaan palvelutasoa etenkin asiointiliikenteen osalta. Asiointiliikenteen reittejä ja toiminta-aikoja voidaan suunnitella tarkemmin yhdessä kuntalaisten ja kunnan vaikuttajatoimielinten kanssa, jotta luodaan entistä parempia mahdollisuuksia asiointiin sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävään toimintaan osallistumiseen. Valitettavasti kalustoa, jolla koulukuljetukset voidaan optimaalisimmin järjestää, ei ole saatavilla esteettöminä matalalattiaisina, joten kunnan täytyy sellainen palvelu tarvittaessa erikseen kilpailuttaa.

Koulukuljetuspalvelun hankintaa ohjaa myös laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista, jolla pannaan täytäntöön puhtaiden ja energiatehokkaiden moottoriajoneuvojen edistämisestä annetun direktiivin 2009/33/EY muuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1161. Hankintayksikön on varmistettava, että ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnoissa täytetään jäsenmaakohtainen vähimmäisosuus ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita ajoneuvoja. 22-paikkaiset alle 5000 kg painavat ajoneuvot määrittyvät tässä laissa M2-luokkaan (henkilöautot ja kevyet hyötyajoneuvot). Vesilahden koulukuljetusten kilpailutus on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta ja sitä toteutetaan CVP-nimikkeellä 60140000-1 tilausmatkustajaliikenteen palvelujen suorittaminen, jolloin käyttövoiman tulee olla vähintään 35% ajoneuvoista sähkö, vety tai ensimmäisellä hankinta-ajanjaksolla (joka alkoi 2.8.2021 ja päättyy 31.12.2025) vähäpäästöinen polttomoottori eli käytännössä päästörajan alittava lataushybridi.

Vesilahden kunta on valmistellut kilpailutusta edellä mainittujen lainsäädäntöjen mukaisesti, mutta valitettavasti markkinakartoituksen yhteydessä on käynyt ilmi, että markkinoilla ei ole 22-paikkaisia täyssähköautoja tai lataushybridejä lain ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista mukaisesti. Kuntaliiton yleiskirjeessä 13/2021 kuitenkin tähdennetään, että vaatimukset täyttävien tarjousten puuttuminen ei vähennä hankintayksikön velvoitetta täyttää lain vaatimukset hankinta-ajanjakson aikana. Koska koulukuljetukset kattavat lähes kokonaan Vesilahden kunnan lain ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista piiriin kuuluvat kuljetukset, tulee kunnan lain velvoitteet täyttääkseen lisätä sopimukseen vähintään kolme ns. puhdasta ajoneuvoa. Tällöin 37,5% (3/8) ajoneuvoista olisi lain ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista mukaisia. Nämä kolme pientä ajoneuvoa on tarkoituksenmukaista määritellä tarjouskilpailutuksessa siten, että niitä on markkinoilla saatavilla ns. puhtaina ja niitä voidaan hyödyntää tarveperustaisesti täydentäviin kuljetuksiin.

Koulukuljetusten hankintasopimuksen tekoperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta, joka määräytyy halvimman hinnan perusteella. Perusteena halvimman hinnan käyttämiselle tässä palveluhankinnassa on, että laatu on huomioitu tarjoajalle asetetuissa soveltuvuusvaatimuksissa sekä kattavissa vähimmäisvaatimuksissa koskien palvelun tuottamisessa käytettävää kalustoa, palvelun sisältöä, palvelun toteuttamisen laatua ja palvelun tuottajan kokemusta toteuttaa koulukuljetuspalvelua. Tarjouskilpailu toteutetaan viikoilla 12-16 ja asiaa käsitellään sivistyslautakunnassa 7.5. sekä kunnanhallituksessa 13.5.2024, jolloin palvelusopimus liikennöitsijän kanssa voidaan allekirjoittaa kesäkuun alussa.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää käynnistää koulukuljetuskilpailutuksen edellä selostetun mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

1. TAUSTA

Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy (myöhemmin ”Kilpailuttaja”) järjesti Vesilahden kunnan toimeksiannosta tarjouskilpailun Vesilahden kunnan koulukuljetuksista ja asiointiliikenteestä.

Hankinnan kohteena oli Vesilahden kunnan koulukuljetusten ja asiointiliikenteen toteutus ajalle 1.8.2024 - 31.07.2027 sekä optiokaudelle 1.8.2027 - 31.7.2029 (2 vuotta). Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo koko sopimuskaudella oli noin 1 900 000 euroa (alv 0 %), huomioiden optiokausi.

Tästä EU-kynnysarvon ylittävästä hankinnasta jätettiin hankintailmoitus julkaistavaksi HILMA-palvelussa (www.hankintailmoitukset.fi) 18.3.2024. Tarjouspyynnön mukaisesti Kilpailuttaja pyysi tarjouksia noudattaen avointa menettelyä. Tarjoajilla oli mahdollisuus lähettää tarjouspyyntöä koskevia lisätietokysymyksiä Kilpailuttajalle kirjallisesti Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista 5.4.2024 klo 16:00 mennessä. Lisätietokysymyksiä saapui kahdeksan (8) kappaletta määräaikaan mennessä. Lisätietokysymykset ja niihin annetut vastaukset eivät aiheuttaneet muutoksia tarjouspyyntöön, vaan niillä selvennettiin jo tarjouspyyntöasiakirjoissa annettuja tietoja. Lisätietokysymykset ja vastaukset julkaistiin Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 8.4.2024.

Hankinta on jaettu tarjouspyynnön mukaisesti osiin:

  • OSA 1 Koulukuljetukset, asiointiliikenne ja sisäiset kuljetukset
  • OSA 2 Kilometritaksaiset autot (koko kunnan alue) 


Tarjouspyynnön mukaisesti vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytty. Tarjousten jättöaika päättyi 19.4.2024 klo 16.00, johon mennessä tarjoukset tuli jättää Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaaliin.

Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät seuraavat seitsemän (7) tarjoajaa:

  • Fennostaff Oy (osa 1)
  • Hallakangas Oy (osa 1 ja osa 2)
  • Saarikunnan Liikenne Oy (osa 1)
  • Triviabus (osa 1)
  • Vammalan Palveluliikenne Oy (osa 1)
  • Vesilahden Liikenne Oy (osa 1 ja osa 2)
  • Ylitalo Yhtiöt Oy (osa 1 ja osa 2)


2. TARJOAJIEN SOVELTUVUUDEN JA TARJOUKSEN TARJOUSPYYNNÖN MUKAISUUDEN ARVIOINTI

Tarjoajien soveltuvuutta tarkastettaessa todettiin Triviabusin ja Ylitalo Yhtiöt Oy:n täyttävän tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen perusteella kaikki tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja vertailukelpoisia osassa 1. Sen sijaan Saarikunnan Liikenne Oy:n ja Vesilahden Liikenne Oy:n tarjouksissa oli täsmennettäviä tietoja osassa 1. Täsmennettävät tiedot itsessään olivat tarjousvertailuun vaikuttamattomia seikkoja.

Tarjoajien soveltuvuutta tarkastettaessa todettiin Ylitalot Yhtiöt Oy:n täyttävän tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen perusteella kaikki tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja vertailukelpoisia osassa 2. Sen sijaan Hallakangas Oy:n ja Vesilahden Liikenne Oy:n tarjouksissa oli täsmennettäviä tietoja osassa 2. Täsmennettävät tiedot itsessään olivat tarjousvertailuun vaikuttamattomia seikkoja.

Hankintalain 3 §:n mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 74 §:n 1 mom. mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Hankintalain 74 § 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita.

Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun edellyttämällä tavalla täsmennettäviä tietoja sisältäneiden tarjousten tehneille tarjoajille lähetettiin selvityspyyntö havaituista tarjousten poikkeamista.

2.1 Hallakangas Oy:n soveltuvuusvaatimusten täyttyminen

Tarjouspyynnössä kohdassa Muut ehdot / PAKOTTEET oli esitetty pakotteita koskeva vaatimus:

  1. Tarjoaja vakuuttaa, että tarjoajayritys tai ne yritykset tai henkilöt, joiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa tarjoajayritys on, eivät ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena. Lisätietoja pakotteista on saatavilla Ulkoministeriön verkkosivuilla: um.fi/pakotteet.

Tarjoajan edellytetään antavan pyynnöstä hankintayksikölle tiedot omistajistaan, hallinto, johto- tai valvontaelimen jäsenistään tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä ja muista edunsaajistaan sekä alihankkijoistaan. Lisäksi tarjoajan on ilmoitettava viipymättä hankintayksikölle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välittömästi tai välillisesti päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle.

Tarjoaja vakuuttaa, että tähän hankintaan liittyvien tarjoajan tai sen alihankkijoiden tarjoamien tuotteiden tai palvelujen käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita.

Lisäksi tarjouspyynnössä oli annettu vastausohje:

Vastaamalla edelliseen kohtaan "Kyllä" tarjoaja vakuuttaa, että:

  • yllä mainitut tahot eivät ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena
  • se antaa pyynnöstä Hankintayksikölle tiedot omistajistaan ja muista edunsaajistaan sekä alihankkijoistaan
  • se ilmoittaa viipymättä Hankintayksikölle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välittömästi tai välillisesti päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle
  • tähän hankintaan liittyvien tarjoajan tai sen alihankkijoiden tarjoamien tuotteiden tai palveluiden käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita


Hallakangas Oy oli antanut tarjouksessaan ko. kohdassa vastauksen ”Ei”.

Hallakangas Oy:lle lähetetty täsmennyspyyntö ja saatu vastaus

Hallakangas Oy:lle 23.4.2024 lähetyssä täsmennyspyynnössä todettiin, että tarjoaja oli antanut ”Ei” vastauksen pakotteita koskevaan vakuutukseen ja tiedusteltiin tarkoitettiinko vastauksella, että tarjoajayritys ei ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena. Tarjoajalta pyydettiin tarkennus tarkoitettuun vastaukseen 25.4.2024 mennessä.

Hallakangas Oy vastasi Kilpailuttajan täsmennyspyyntöön sähköpostitse 25.4.2024 ja selvensi tarjouksessaan antamaansa vastausta pakotteisiin liittyen.

Saadun selvityksen perusteella Kilpailuttaja totesi Hallakangas Oy:n täyttävän kaikki tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjous oli tarjouspyynnön mukainen ja vertailukelpoinen osassa 2.

2.2 Saarikunnan Liikenne Oy:n soveltuvuusvaatimusten täyttyminen

Tarjouspyynnössä kohdassa Muut ehdot / PAKOTTEET oli esitetty pakotteita koskeva vaatimus:

  1. Tarjoaja vakuuttaa, että tarjoajayritys tai ne yritykset tai henkilöt, joiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa tarjoajayritys on, eivät ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena. Lisätietoja pakotteista on saatavilla Ulkoministeriön verkkosivuilla: um.fi/pakotteet

Tarjoajan edellytetään antavan pyynnöstä hankintayksikölle tiedot omistajistaan, hallinto, johto- tai valvontaelimen jäsenistään tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä ja muista edunsaajistaan sekä alihankkijoistaan. Lisäksi tarjoajan on ilmoitettava viipymättä hankintayksikölle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välittömästi tai välillisesti päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle.

Tarjoaja vakuuttaa, että tähän hankintaan liittyvien tarjoajan tai sen alihankkijoiden tarjoamien tuotteiden tai palvelujen käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita.

Lisäksi tarjouspyynnössä oli annettu vastausohje:

Vastaamalla edelliseen kohtaan "Kyllä" tarjoaja vakuuttaa, että:

  • yllä mainitut tahot eivät ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena
  • se antaa pyynnöstä Hankintayksikölle tiedot omistajistaan ja muista edunsaajistaan sekä alihankkijoistaan
  • se ilmoittaa viipymättä Hankintayksikölle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välittömästi tai välillisesti päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle
  • tähän hankintaan liittyvien tarjoajan tai sen alihankkijoiden tarjoamien tuotteiden tai palveluiden käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita


Saarikunnan Liikenne Oy oli antanut tarjouksessaan ko. kohdassa vastauksen ”Ei”.

Saarikunnan Liikenne Oy:lle lähetetty täsmennyspyyntö ja saatu vastaus

Saarikunnan Liikenne Oy:lle 23.4.2024 lähetyssä täsmennyspyynnössä todettiin, että tarjoaja oli antanut ”Ei” vastauksen pakotteita koskevaan vakuutukseen ja tiedusteltiin, tarkoitettiinko vastauksella, että tarjoajayritys ei ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena. Tarjoajalta pyydettiin tarkennus tarkoitettuun vastaukseen 25.4.2024 mennessä.

Saarikunnan Liikenne Oy vastasi Kilpailuttajan täsmennyspyyntöön sähköpostitse 23.4.2024 ja selvensi tarjouksessaan antamaansa vastausta pakotteisiin liittyen.

Saadun selvityksen perusteella Kilpailuttaja totesi Saarikunnan Liikenne Oy:n täyttävän kaikki tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjous oli tarjouspyynnön mukainen ja vertailukelpoinen osassa 1.

2.3 Vesilahden Liikenne Oy:n soveltuvuusvaatimusten täyttyminen

Tarjouspyynnössä kohdassa Muut ehdot / PAKOTTEET oli esitetty pakotteita koskeva vaatimus:

  1. Tarjoaja vakuuttaa, että tarjoajayritys tai ne yritykset tai henkilöt, joiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa tarjoajayritys on, eivät ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena. Lisätietoja pakotteista on saatavilla Ulkoministeriön verkkosivuilla: um.fi/pakotteet

Tarjoajan edellytetään antavan pyynnöstä hankintayksikölle tiedot omistajistaan, hallinto, johto- tai valvontaelimen jäsenistään tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä ja muista edunsaajistaan sekä alihankkijoistaan. Lisäksi tarjoajan on ilmoitettava viipymättä hankintayksikölle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välittömästi tai välillisesti päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle.

Tarjoaja vakuuttaa, että tähän hankintaan liittyvien tarjoajan tai sen alihankkijoiden tarjoamien tuotteiden tai palvelujen käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita.

Lisäksi tarjouspyynnössä oli annettu vastausohje:

Vastaamalla edelliseen kohtaan "Kyllä" tarjoaja vakuuttaa, että:

  • yllä mainitut tahot eivät ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena
  • se antaa pyynnöstä Hankintayksikölle tiedot omistajistaan ja muista edunsaajistaan sekä alihankkijoistaan
  • se ilmoittaa viipymättä Hankintayksikölle, jos hankintaan liittyvät suoritukset voivat välittömästi tai välillisesti päätyä pakotteiden kohteena olevalle taholle
  • tähän hankintaan liittyvien tarjoajan tai sen alihankkijoiden tarjoamien tuotteiden tai palveluiden käyttö ei riko edellä mainittuja pakotteita


Vesilahden Liikenne Oy oli antanut tarjouksessaan ko. kohdassa vastauksen ”Ei”.

Vesilahden Liikenne Oy:lle lähetetty täsmennyspyyntö ja saatu vastaus

Vesilahden Liikenne Oy:lle 23.4.2024 lähetyssä täsmennyspyynnössä todettiin, että tarjoaja oli antanut ”Ei” vastauksen pakotteita koskevaan vakuutukseen ja tiedusteltiin, tarkoitettiinko vastauksella, että tarjoajayritys ei ole EU:n tai YK:n pakotteiden kohteena. Tarjoajalta pyydettiin tarkennus tarkoitettuun vastaukseen 25.4.2024 mennessä.

Vesilahden Liikenne Oy vastasi Kilpailuttajan selvityspyyntöön sähköpostitse 23.4.2024 ja selvensi tarjouksessaan antamaansa vastausta pakotteisiin liittyen.

Saadun selvityksen perusteella Kilpailuttaja totesi Vesilahden Liikenne Oy:n täyttävän kaikki tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjous oli tarjouspyynnön mukainen ja vertailukelpoinen osassa 1 ja osassa 2.

3. HYLÄTTÄVÄT TARJOUKSET JA HYLKÄYKSEN PERUSTEET

3.1 Fennostaff Oy:n tarjouspyynnön ehtojen vastainen tarjous

Tarjouspyynnössä on esitetty pakollinen referenssivaatimus

”Tarjoajalla tulee olla riittävä ammattitaito ja osaaminen toteuttaa hankinnan kohteen mukaiset koulukuljetukset laadukkaasti, ammattitaitoisesti, turvallisesti ja hyvää ammattitapaa noudattaen. Tarjoajalla tulee olla kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden toteuttamisesta. Kokemus osoitetaan aiempien toimitusten referensseillä. Tarjoajalla on kaksi (2) referenssiä hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden onnistuneesta toteuttamisesta. Hankinnan kohdetta vastaava toteutus on sisältänyt vähintään kolmen (3) auton kuljetuskokonaisuuden sekä koulukuljetusreittien suunnittelun ja toteuttamisen ko. kokonaisuudelle. Referenssiasiakkuuden kesto on ollut vähintään kolme (3) vuotta ja se on ollut voimassa aikavälillä 2019 - 4/2024.”

Fennostaff Oy on esittänyt tarjouksessaan referenssejä, joiden lyhyestä kuvauksesta käy ilmi, että kyseessä ei ole yritysreferenssi vaan tarjoajan työntekijän henkilöreferenssi.

Tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan palveluntuottajan kyvystä toteuttaa hankinta. Tarjoajalta vaaditut yritysreferenssit eivät ole tarjoajan palveluksessa olevien henkilöiden referenssejä vastaavia, sillä tarjoajan referenssejä koskevilla vaatimuksilla pyritään varmistumaan tarjoajan organisaatiolle kertyneestä riittävästä kokemuksesta aiemmissa palveluissa, joiden toteuttamiseen on voinut osallistua useita eri henkilöitä eri aikoina. (Ks. esim. MAO:522/19)

Fennostaff Oyn esittämien referenssien perusteella tarjouspyynnössä esitetty pakollinen vaatimus referensseistä ei täyty. Tarjous ei täytä tarjoajan soveltuvuudelle asettuja pakollisia vaatimuksia osassa 1.

Hankintalain 74 §:n 1 mom. mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta[1]asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Edellä mainittu tarjouspyynnön vastaisuus huomioiden hankintalain 74 § 1 momentin mukaisesti, tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi esitän, että Fennostaff Oy:n tarjous hylätään tarjouspyynnön vastaisena ennen tarjousten vertailua osassa 1.

3.2 Hallakangas Oy:n tarjouspyynnön ehtojen vastainen tarjous

Tarjouspyynnössä on esitetty pakollinen referenssivaatimus

”Tarjoajalla tulee olla riittävä ammattitaito ja osaaminen toteuttaa hankinnan kohteen mukaiset koulukuljetukset laadukkaasti, ammattitaitoisesti, turvallisesti ja hyvää ammattitapaa noudattaen. Tarjoajalla tulee olla kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden toteuttamisesta. Kokemus osoitetaan aiempien toimitusten referensseillä. Tarjoajalla on kaksi (2) referenssiä hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden onnistuneesta toteuttamisesta. Hankinnan kohdetta vastaava toteutus on sisältänyt vähintään kolmen (3) auton kuljetuskokonaisuuden sekä koulukuljetusreittien suunnittelun ja toteuttamisen ko. kokonaisuudelle. Referenssiasiakkuuden kesto on ollut vähintään kolme (3) vuotta ja se on ollut voimassa aikavälillä 2019 - 4/2024.”

Hallankangas Oy on esittänyt tarjouksessaan yhden referenssin, jonka toteutusaika on 9/2010 - 5/2018. Referenssille asetettu vaatimus toteutusajankohdasta ei täyty. Hallakangas Oy ei ole esittänyt toista referenssiä. Pakollinen vaatimus kahdesta (2) tarjouspyynnön mukaisesta referenssistä ei täyty. Tarjous ei täytä tarjoajan soveltuvuudelle asettuja pakollisia vaatimuksia osassa 1.

Hankintalain 74 §:n 1 mom. mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta[1]asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Edellä mainittu tarjouspyynnön vastaisuus huomioiden hankintalain 74 § 1 momentin mukaisesti, tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi esitän, että Hallakangas Oy:n tarjous hylätään tarjouspyynnön vastaisena ennen tarjousten vertailua osassa 1.

3.3 Vammalan Palveluliikenne Oy:n tarjouspyynnön ehtojen vastainen tarjous

Tarjouspyynnössä on esitetty pakollinen referenssivaatimus

”Tarjoajalla tulee olla riittävä ammattitaito ja osaaminen toteuttaa hankinnan kohteen mukaiset koulukuljetukset laadukkaasti, ammattitaitoisesti, turvallisesti ja hyvää ammattitapaa noudattaen. Tarjoajalla tulee olla kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden toteuttamisesta. Kokemus osoitetaan aiempien toimitusten referensseillä. Tarjoajalla on kaksi (2) referenssiä hankinnan kohdetta vastaavien palveluiden onnistuneesta toteuttamisesta. Hankinnan kohdetta vastaava toteutus on sisältänyt vähintään kolmen (3) auton kuljetuskokonaisuuden sekä koulukuljetusreittien suunnittelun ja toteuttamisen ko. kokonaisuudelle. Referenssiasiakkuuden kesto on ollut vähintään kolme (3) vuotta ja se on ollut voimassa aikavälillä 2019 - 4/2024.”

Vammalan Palveluliikenne Oy on esittänyt tarjouksessaan yhden referenssin, joka täyttää referenssille asetetut vaatimukset. Vammalan Palveluliikenne ei ole esittänyt toista referenssiä. Pakollinen vaatimus kahdesta (2) referenssistä ei täyty. Tarjous ei täytä tarjoajan soveltuvuudelle asettuja pakollisia vaatimuksia osassa 1.

Hankintalain 74 §:n 1 mom. mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta[1]asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Edellä mainittu tarjouspyynnön vastaisuus huomioiden hankintalain 74 § 1 momentin mukaisesti, tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi esitän, että Vammalan Palveluliikenne Oy:n tarjous hylätään tarjouspyynnön vastaisena ennen tarjousten vertailua osassa 1.

4. TARJOUSTEN VERTAILU JA TARJOAJIEN LOPULLISET SIJOITUKSET

Tarjousten vertailussa ovat mukana vain ne tarjoajat, jotka ovat täyttäneet tarjoajan ammattitaitoa ja palvelun laatua koskevat vähimmäisvaatimukset.

Tarjouspyynnön mukaisesti hankintasopimuksen tekoperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, joka määräytyy halvimman hinnan perusteella.

OSA 1

Vertailuhintana käytetään yhden vuoden (1.8. - 31.7.) arvioitua kokonaishintaa, joka muodostuu seuraavasti:

190 x auton 1 päivähinta €/päivä (alv 0 %) +

25 x auton 1 päivähinta koulujen loma-aikana €/päivä (alv 0 %) +

190 x auton 2 päivähinta €/päivä (alv 0 %) +

190 x auton 3 päivähinta €/päivä (alv 0 %) +

190 x auton 4 päivähinta €/päivä (alv 0 %) +

190 x auton 5 päivähinta €/päivä (alv 0 %) +

2000 x lisäkilometrin hinta €/km (alv 0%)

= tarjousten vertailussa käytettävä kokonaishinta.

Osan 1 voittajaksi valitaan vertailuhinnaltaan halvin tarjous.

OSA 2

Vertailuhintana käytetään annettua kilometrihintaa €/km (alv 0 %).

Osassa 2 valitaan kolme (3) tarjottujen hintojen perusteella halvinta tarjousta. Mikäli osaan 2 saadaan kolme (3) tai alle kolme (3) tarjousta, valitaan kaikki tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset. Tarjoajien ensisijajärjestys muodostuu annettujen hintojen perusteella.

Yhteenveto vertailussa käytettävistä hinnoista:

OSA 1

  1. Vesilahden Liikenne Oy vertailuhinta 375 060,00 € (alv 0%)
  2. Saarikunnan Liikenne Oy vertailuhinta 477 349,25 € (alv 0%)
  3. Ylitalo Yhtiöt Oy vertailuhinta 488 525,00 € (alv 0%)
  4. Triviabus vertailuhinta 519 285,00 € (alv 0%)


OSA 2

  1. Vesilahden liikenne Oy vertailuhinta 3,20 €/km (alv 0 %)
  2. Hallakangas Oy vertailuhinta 3,40 €/km (alv 0 %)
  3. Ylitalo Yhtiöt Oy vertailuhinta 9,00 €/km (alv 0 %)


Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena on käytetty ainoastaan halvinta hintaa ja hankintalain mukaan tämä on perusteltava muissa kuin tavarahankinnoissa. Perusteena halvimman hinnan käyttämiselle tässä palveluhankinnassa on, että tässä hankinnassa palvelujen riittävän korkea laatutaso varmistetaan tarjoajille asetetuilla ammattitaitoon liittyvillä soveltuvuusvaatimuksilla sekä kalustoa ja palvelun toteuttamista koskevilla vähimmäisvaatimuksilla. Tarjoajat ovat tarjouksissa sitoutuneet näiden vaatimusten toteuttamiseen, joten kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointi on voitu tehdä ainoastaan halvimman hinnan perusteella. Tämä peruste tulee ilmoittaa hankintapäätöksessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakuntaa päättää esittää kunnanhallitukselle, että 

  • OSA 1 Koulukuljetukset, asiointiliikenne ja sisäiset kuljetukset hankitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman eli halvimman tarjouksen tehneeltä tarjoajalta, Vesilahden Liikenne Oy:ltä, ja
  • OSA 2 Kilometritaksaiset autot (koko kunnan alue) hankitaan kolmelta (3) kokonaistaloudellisesti edullisimmilta eli halvimmat tarjoukset tehneiltä tarjoajilta, Vesilahden Liikenne Oy:ltä, Hallakangas Oy:ltä ja Ylitalo Yhtiöt Oy:ltä.


Hankintasopimus syntyy sopimuksen allekirjoittamisella palveluntuottajien ja Vesilahden kunnan kesken. Ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista valituilta palveluntuottajilta tulee tarkistaa rikosrekisteriotteet koskien tarjoajaa ja sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäseniä tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttäviä henkilöitä sen tutkimiseksi, koskeeko sitä hankintalain 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen poissulkemisperuste. Lisäksi tulee tarkistaa tarvittavat liikenneluvat.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Jäsen Eija Formisto jääväsi itsensä pykälän käsittelyn ajaksi (palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi, Hallintolaki 28.4 §).

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)