Perustelut
Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä periaatteista. Vesilahden kunnan 17.6.2024 voimaan tulleen hallintosäännön (4 luku 7 §) mukaan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää rakennusvalvontataksan mukaan perittävistä maksuista.
Rakennusvalvonnan taksan yleiset maksuperusteet on hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.5.2013. Rakennus- ja ympäristölautakunta on 13.12.2022 hyväksynyt maksuperusteiden mukaisen, 1.2.2023 voimaan tulleen taksan, joka perustuu maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisiin tehtäviin.
Rakentamislaki (751/2023, RakL) tulee voimaan 1.1.2025, minkä myötä muun muassa rakentamisen lupamuotoihin tulee muutoksia. Koska lakimuutoksen johdosta rakennusvalvonnan viranomaistehtävät osittain muuttuvat, valtuuston on tarpeen käsitellä maksujen yleiset periaatteet uudelleen. Maksuperiaatteiden pohjalta rakennus- ja ympäristölautakunta päättää rakennusvalvonnan taksan hyväksymisestä.
Rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet
Rakentamislain 79 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa. Rakennusvalvonnan taksa perustuu seuraaviin yleisiin perusteisiin.
- Rakentamislupa (RakL 42 §)
- Rakennuksen rakentaminen (RakL 42.1 § 1-2 kohdat)
- Muun rakennuskohteen rakentaminen (RakL 42.1 § 3-8 kohdat)
- Muut rakentamislupaa edellyttävät rakentamiskohteet (RakL 42.2 §)
- Rakennuksen korjaus- ja muutostyöt sekä laajennus (RakL 42.3 §)
- Erillinen päätös sijoittamisen edellytyksistä (RakL 44-46 §)
- Sijoittamislupa
- Puhtaan siirtymän sijoittamislupa
- Erillinen päätös toteuttamisen edellytyksistä (RakL 46 §)
- Rakentamislupa toteuttamisen edellytysten tarkastelusta
- Purkamislupa (RakL 55 §)
- Rakennuksen purkaminen (RakL 55.1 §)
- Rakennuksen purkamisilmoitus (RakL 55.3 §)
- Maisematyölupa (RakL 53 §)
- Maisemaa muuttava maanrakennustyö
- Puiden kaataminen
- Vaikutuksiltaan vähäisen toimenpiteen toteamiseksi pidetty katselmus
- Poikkeaminen (RakL 57-59 §)
- Poikkeamislupa
- Vähäinen poikkeaminen rakentamisluvan tai loppukatselmuksen yhteydessä
- Muut lupakäsittelyyn ja rakennustyöhön liittyvät tehtävät
- Naapurien kuuleminen ja tiedottaminen (RakL 63-65 §)
- Aloittamisoikeus (RakL 78 §)
- Työnjohtajan kelpoisuuden toteaminen (RakL 89 §)
- Kokoontumistilan enimmäishenkilömäärän vahvistaminen (RakL 41 §)
- Lupa naapurin alueen käyttämiseen (RakL 106 §)
- Päätös asiantuntijatarkastuksesta, ulkopuolisesta tarkastuksesta tai rakennuttavalvonnasta (RakL 114 §, 115 §, 119 §)
- Viranomaistarkastukset rakennustyön aikana (RakL 113 §)
- Suunnitelmasta poikkeaminen rakennustyön aikana (RakL 117 §)
- Luvan voimassaolon pidentäminen tai lupaehdon tai määräajan muuttaminen (RakL 77 §)
- Rakennuspaikan paikan ja korkeusaseman merkitseminen ja sijaintikatselmus (RakL 107 §, 112 §)
- Rakentamiseen liittyvät järjestelyt (RakL 128 §, 131 §, 135 §)
- Rakennusten kunnossapito sekä luvaton ja luvanvastainen rakentaminen (RakL 144-147 §)
Lisäksi maksut peritään muista tarpeellisista rakentamislakiin liittyvistä ja muista rakennusvalvonnan palveluiden ja suoritteiden toteuttamisesta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että se hyväksyy rakennusvalvonnan palveluiden ja muiden suoritteiden maksujen yleiset perusteet 1.1.2025 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.