Kunnanhallitus, kokous 8.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 100 Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisevät toimenpiteet, toimintaohjeet

VESDno-2026-198

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Häirintää koskevat ensisijaiset säännökset ovat työturvallisuuslaissa (738/2002). Työturvallisuuslain (28 §) mukaan työnantajan on ryhdyttävä toimiin terveyttä haittaavan tai vaarantavan häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi.  Vaikka päävastuu on työnantajalla, työturvallisuuslaki velvoittaa myös työntekijöitä välttämään toiseen kohdistuvaa terveyttä haittaavaa tai vaarantavaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua.

Työnantajan tulee aktiivisesti seurata, esiintyykö työpaikalla häirintää ja puuttua työpaikalla ilmenevään häirintään oma-aloitteisesti. Yleensä häirintä on sitä helpommin ratkaistavissa, mitä aikaisemmassa vaiheessa siihen puututaan. Häirintää voidaan myös ehkäistä esimerkiksi laatimalla jo ennalta hyvän työkäyttäytymisen pelisäännöt ja huolehtimalla, että jokainen työyhteisössä on tietoinen siitä, että häirintään puututaan johdonmukaisesti. Häirintää ehkäiseviä toimia ovat esimerkiksi: 

  • johdon selkeä ilmaus siitä, että työpaikalla ei hyväksytä häirintää (nollatoleranssi)
  • hyvän työkäyttäytymisen pelisäännöt
  • ennalta laaditut menettelytavat, joilla häirintään puututaan johdonmukaisesti ja tehokkaasti
  • työntekijöiden perehdyttäminen häirinnän välttämiseen ja ehkäisemiseen
  • esihenkilöiden kouluttaminen häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen.

(Lähde: Tyosuojelu.fi)

Vesilahden kunnanhallitus on hyväksynyt kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman 16.12.2024 §262. Yhdeksi suunnitelman toimenpiteeksi on määritetty yhteisten toimintaohjeiden luominen häirintätapauksiin. Kunnassa ei ole aiemmin ollut erillistä toimintaohjetta häirintätapauksiin, vaan työssä häirinnän ehkäiseviä toimenpiteitä koskevat ohjeet ovat sisältyneet aiemmin käytössä olleeseen varhaisen välittämisen malliin. Varhaisen välittämisen toimintamallin soveltamisesta on luovuttu vuoden 2026 alussa, jolloin on kunnanhallituksen päätöksen 15.12.2025 §294 mukaisesti otettu käyttöön työkyvyn aktiivisen tuen malli. 

Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisevät toimenpiteet, muistio työntekijän/viranhaltijan kanssa käydystä keskustelusta sekä työnantajan selvitys ja yhteenveto on käsitelty yhteistyötoimikunnassa 28.5.2026. 

Hallintosääntö 5 luku 1 §: Kunnanhallitus vastaa kunnan henkilöstöpolitiikasta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus hyväksyy käyttöön Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäiseviä toimenpiteitä koskevan toimintaohjeen sekä toimintaohjeen liitteet. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

- henkilöstö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen


Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Vesilahden kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Kun käytetään tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Vesilahden kunnanhallitus 

Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi
Puhelinnumero 03 5652 7500
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15. 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.