Kunnanhallitus, kokous 8.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Kalalahden kunnallistekniikan urakoitsijavalinta

VESDno-2020-123

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanvaltuusto on kokouksessaan 23.9.2019 §28 hyväksynyt Kalalahden asemakaavan. Asemakaava pitää sisällään erilliset alueet asumiselle ja teollisuudelle Koskenkyläntien varressa.

Vuoden 2025 talousarvion investointiosassa on varattuna määrärahat kyseisen asemakaava-alueen asuinalueen infrasuunnitteluun. Suunnittelu on tilattu Sweco Finland Oy:ltä kilpailutuksen jälkeen teknisen palvelupäällikön viranhaltijapäätöksellä §19 / 26.06.2025. Tarjouspyynnön mukaisesti suunnitelmien tulee olla kokonaisuudessaan valmiina 31.12.2025 mennessä. 

Sweco Finland Oy on toimittanut kuntaan alueen katusuunnitelmat 13.10.2025. Maankäyttö-​ ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaan katusuunnitelmaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 14 päivän ajan. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus ehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.

Toimivalta: Hallintosääntö 5 luku §4

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää asettaa katusuunnitelmat nähtäville ja lausuttavaksi 23.10.2025 - 6.11.2025 väliseksi ajaksi. 

Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 22.10.2025 §77 päättänyt asettaa Kalalahden asemakaava-alueen katusuunnitelmat julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti. Nähtävilläoloaika oli 23.10.2025-6.11.2025.

Nähtävilläoloaikana katusuunnitelmista ei jätetty muistutuksia eikä lausuntoja.

Hyväksyttävät katusuunnitelmat koskevat Kalalahden asemakaava-alueen katuverkkoa ja siihen liittyviä liikennejärjestelyjä sekä hulevesien hallintaa. Suunnitelmat on laadittu hyväksytyn asemakaavan mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy Kalalahden asemakaava-alueen asuinalueen katusuunnitelmat.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 12.11.2025 §87 hyväksynyt Kalalahden asemakaava-alueen katusuunnitelmat. Nähtävilläolon jälkeen Sweco Finland Oy:ltä tilattiin alueen kunnallistekniikan rakennussuunnitelmat sekä kilpailutus- ja urakka-asiakirjat.

Suunnitelmien kohteena on Kalalahden asemakaava-alueen asuinalueen kunnallistekniikan rakentaminen. Suunnitelmat pitävät sisällään Rimmintien, Takahaantien, Vanamokujan sekä Kuminatien kadun, vesihuollon ja kuivatuksen rakentamisen. Valaistus rakennetaan erillisen valaistussuunnitelman mukaan.

Suunnitelmat on jaettu kahteen osaan. Urakka-alue 2 on yksityisen maanomistajan omistuksessa ja maankäyttösopimuksella on sovittu, että kunta vastaa alueen suunnittelusta ja materiaaleista ja maanomistaja vastaa alueen rakentamisesta. Tässä vaiheessa kilpailutetaan ainoastaan urakka-alueen 1 rakentaminen.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää:

  1. Hväksyä Kalalahden asemakaava-alueiden kunnallistekniikan rakentamissuunnitelmat.
  2. Antaa teknisille palveluille tehtäväksi kilpailuttaa kunnallistekniikan urakoitsija urakka-alueelle 1
  3. Valtuuttaa teknisen palvelupäällikön tekemään urakka-asiakirjoihin teknisiä korjauksia.

Päätös

Muutetun päätösehdotuksen mukaan tekninen lautakunta päätti yksimielisesti:

  1. Hyväksyä Kalalahden asemakaava-alueiden kunnallistekniikan rakentamissuunnitelmat seuraavin muutoksin:
    1. Kohta sidotut määrät muutetaan seuraavasti: Kanaalilouhintaa 2500m2/m3 ja kallionirrotus 5000 m2/m3. Lisäksi sisällytetään kaikki alle 2m3 kivet maanleikkaukseen.
  2. Antaa teknisille palveluille tehtäväksi kilpailuttaa kunnallistekniikan urakoitsija urakka-alueelle 1
  3. Valtuuttaa teknisen palvelupäällikön tekemään urakka-asiakirjoihin teknisiä korjauksia.

Kokouskäsittely

Kati Ajoksenmäki teki muutetun päätösehdotuksen, jota Marko Lounasmäki kannatti.

Tekninen lautakunta päättää:

  1. Hyväksyä Kalalahden asemakaava-alueiden kunnallistekniikan rakentamissuunnitelmat seuraavin muutoksin:
    1. Kohta sidotut määrät muutetaan seuraavasti: Kanaalilouhintaa 2500m2/m3 ja kallionirrotus 5000 m2/m3. Lisäksi sisällytetään kaikki alle 2m3 kivet maanleikkaukseen.
  2. Antaa teknisille palveluille tehtäväksi kilpailuttaa kunnallistekniikan urakoitsija urakka-alueelle 1
  3. Valtuuttaa teknisen palvelupäällikön tekemään urakka-asiakirjoihin teknisiä korjauksia.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 11.2.2026 §5 Kalalahden kunnallistekniikan rakennussuunnitelmat ja antoi teknisille palveluille tehtäväksi kilpailuttaa alueen kunnallistekniikan urakoitsija. 

Tekniset palvelut järjesti tarjouskilpailun Kalalahden asemakaava-alueen kunnallistekniikan rakentamisesta. Tästä rakennusurakkaa koskevan kansallisen kynnysarvon (150 000 euroa) ylittävästä hankinnasta jätettiin ilmoitus julkaistavaksi HILMA -palvelussa (www.hankintailmoitukset.fi) 18.2.2026. Rakennustyön kohteena on Koskenkylän alueella sijaitsevan Kalalahden asemakaava-alueen rakentaminen. Urakassa rakennetaan Rimmintie, Takahaan-tie ja Vanamokuja sekä VL-1 ja EV alueilla sijaitsevat avo-ojat. Kohde pitää sisällään katujen, jalankulku- ja pyöräilyväylien, kuivatuksen ja vesihuoltolinjojen rakentamisen suunnitelmien mukaisesti.

Tarjoajilla oli mahdollisuus lähettää tarjouspyyntöä koskevia lisätietokysymyksiä kirjallisesti hankintailmoitukset.fi - toimittajaportaalista 2.3.2026 kello 12:00 mennessä. Määräaikaan mennessä saapui kaksi kysymystä, jotka koskivat tarjouspyynnössä asetettuja referenssivaatimuksia sekä urakoitsijan vastuulle kuuluvia materiaalihankintoja. Lisätietokysymykset ja vastaukset oli luettavissa toimittajaportaalissa 2.3.2026.

Tarjousten jättöaika päättyy 11.3.2026 kello 10:00. Tarjouspyynnön mukaisesti hankintasopimuksen tekoperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, joka määräytyy halvimman hinnan perusteella. Tarjouspyynnön mukaisesti tilaaja pidättää itsellään oikeuden keskeyttää hankinta ilman korvausvelvollisuutta mm. seuraavista syistä:

  • ei ole saatu tarjouksia tai mikään niistä ei vastaa tarjouspyyntö
  • on saatu vain yksi tarjous ja katsotaan, ettei kilpailua ole syntynyt
  • suunnitelmat ovat muuttuneet kilpailutuksen aikana
  • tilaaja huomaa, että hankintamenettelyssä on tapahtunut virhe
  • kaikki tarjoukset ovat liian kalliita

Lautakunta käsittelee saadut tarjoukset kokouksessa ja tarjousten vertailutaulukko liitetään pöytäkirjan liitteeksi. Vesilahden kunnan hallintosäännön ( 5 luku §4 ) mukaisesti tekninen lautakunta päättää rakennusurakkasopimuksien tekemisestä, kun hinta ei ylitä 300 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Päätös

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Tekninen palvelupäällikkö teki muutetun päätösesityksen.

Tekninen lautakunta päättää:

  1. Keskeyttää hankinnan tarjousten ylittäessä merkittävästi hankinnalle asetetun ennakoidun arvon.
  2. Ohjeistaa teknisiä palveluita muuttamaan kilpailutusasiakirjoja ja suunnitelmia siten, että urakkarajausta muutetaan seuraavasti:
    1. Rimmintien varteen suunniteltu kevyenliikenteenväylä jätetään pois urakasta
    2. Rimmintie rakennetaan urakassa ainoastaan Takahaantien risteykseen asti.
    3. Valaistuksen osalta jätetään urakasta maanpäälliset rakenteet pois (valaisimet, pylväät)
    4. Urakkaan sisällytetty asfaltointi (ABK) jätetään pois
  3. Tarjousasiakirjat pidetään salassa (Julkisuuslaki 24§ 1 momentti kohta 17), kunnes hankintayksikkö on tehnyt ratkaisunsa keskeyttämisen jälkeisessä hankintamenettelyssä tai päättänyt luopua hankinnasta.
  4. Tekninen lautakunta käsittelee muutetut suunnitelmat ja asiakirjat niiden valmistuttua.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 11.3.2026 §12 päättänyt keskeyttää hankinnan Kalalahden kunnallistekniikan rakentaminen sekä ohjeistanut teknisiä palveluita muuttamaan kilpailutusasiakirjoja ja suunnitelmia siten, että urakan kokonaishintaa saadaan matalammaksi. 

Suunnitelmia ja urakan sisältöä on muutettu teknisen lautakunnan ohjeistuksen mukaisesti seuraavasti:

  • Kevyenliikenteenväylä poistettiin urakasta
  • Rimmintien osuus (katu ja vesihuolto) rakennetaan vain paalulle 250 asti
  • Valaistuksen osalta urakasta jätetään pois maanpäälliset rakenteet (valaisimet, pylväät)
  • Urakkaan sisällytetty asfaltointi poistettiin
  • Sidotut louhintamäärät muutettiin siten, että urakkaan sisältyy 500m2/m3 kanaalilouhintaa ja 1000 m2/m3 kallion irroitusta.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää:

  1. Hyväksyä Kalalahden asemakaava-alueen päivitetyn yleiskartan ja määräluettelon
  2. Ohjeistaa teknisiä palveluita kilpailuttamaan hankkeen päivitetyin sisällöin
  3. Valtuuttaa teknisen palvelupäällikön tekemään asiakirjoihin teknisiä korjauksia
  4. Valtuuttaa teknisen palvelupäällikön viemään urakoitsijavalinnan suoraan kunnanhallituksen päätettäväksi 8.6.2026 kokoukseen, mikäli hankintahinta ylittää hallintosäännössä tekniselle lautakunnalle asetetun 300 000 euron hankintarajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta on 13.5.2026 §33 hyväksynyt Kalalahden asemakaava-alueen kunnallistekniikan päivitetyt suunnitelmat ja päättänyt kilpailuttaa hankkeen muutetun urakkasisällön mukaisesti. Hankinta on julkaistu julkisten hankintojen ilmoituskanavassa (HILMA) ajalla 19.5.2026–3.6.2026.

Aiempi Kalalahden kunnallistekniikan urakkaa koskenut hankintamenettely on teknisen lautakunnan päätöksellä keskeytetty, koska saadut tarjoukset ylittivät merkittävästi hankinnalle asetetun ennakoidun arvon. Tämän vuoksi hankkeen sisältöä on tarkistettu ja urakka on kilpailutettu uudelleen supistetulla ja kustannustasoltaan kevennetyllä kokonaisuudella.

Hankinta koskee Kalalahden asemakaava-alueen urakka-aluetta 1, johon sisältyy katujen, vesihuollon ja kuivatuksen rakentaminen päivitettyjen suunnitelmien mukaisesti.

Tarjouspyynnön mukaisesti tarjoukset avataan ja käsitellään tarjousten jättöajan päätyttyä. Tarjousten vertailu sekä saatujen tarjousten sisältö esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa. Päätösehdotus hankinnasta annetaan kokouksessa käytettävissä olevan tarjousaineiston ja vertailun perusteella.

Hankinnan arvioitu arvo ylittää hallintosäännössä tekniselle lautakunnalle delegoidun toimivallan rajan, minkä vuoksi urakoitsijavalinta saatetaan kunnanhallituksen ratkaistavaksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. käsitellä kokouksessa esitettävän tarjousten vertailun ja muut tarjousasiakirjat sekä
  2. tehdä urakoitsijavalintaa koskevan päätöksen kokouksessa esitettävän päätösehdotuksen perusteella.

Päätös

Kunnanjohtaja teki kokouksen aikana muutetun päätösesityksen: 

Kunnanhallitus

  1. toteaa, että määräaikaan mennessä jätettiin yhteensä 10 tarjousta, jotka kaikki olivat tarjouspyynnön vaatimusten mukaisia,
  2. päättää, että Kalalahden asemakaava-alueen kunnallistekniikan urakoitsijaksi valitaan edullisimman tarjouksen jättänyt Ikkala Trade Oy, kokonaishinnalla 395 200,00 euroa,
  3. päättää, että tarjousten avauspöytäkirja lisätään pöytäkirjan liitteeksi ja
  4. valtuuttaa teknisen palvelupäällikön käymään urakkaneuvottelut sekä allekirjoittamaan urakkasopimuksen.

Hyväksyttiin muutetun päätösesityksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.  


Muutoksenhaku

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen tai markkinaoikeudelle toimitettavan valituksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

I Hankintaoikaisuohje

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Hankintaoikaisuvaatimus, joka toimitetaan sähköisenä asiakirjana, tulee toimittaa viranomaiselle viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Muussa muodossa toimitettava (esimerkiksi paperinen) vaatimuskirjelmä on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.

Hankintayksikön yhteystiedot:

Vesilahden kunta
Lindinkuja 1
37470 Vesilahti
Puh. 03 5652 7500
vesilahdenkunta@vesilahti.fi

Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Muutoksenhaun kohde ja rajoitukset

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi voidaan saattaa hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:

  1. yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua;
  2. sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai
  3. sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia.


Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Muutoksenhakuaika

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.

Valitus, joka toimitetaan sähköisenä asiakirjana, tulee toimittaa viranomaiselle viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Muussa muodossa toimitettava (esimerkiksi paperinen) valituskirjelmä on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden aukioloajan päättymistä.

Poikkeukset säännönmukaisesta valitusajasta

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

  1.  päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ja dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevan ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, yritys- ja yhteisötunnus (tai henkilötunnus) sekä yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallinto- ja erityistuomioistuinten sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinaoikeus valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Valitusperusteeseen perustuva muutoksenhakukielto

Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Valituksen toimittaminen, markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valitus markkinaoikeudelle tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan myös henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään.

Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Markkinaoikeuden osoite:

Markkinaoikeus
markkinaoikeus(at)oikeus.fi
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
puh. 029 56 43300
fax 029 56 43314

Kansalliset kynnysarvon (ilman arvonlisäveroa):

  • 60.000 € tavarat ja palvelut
  • 150.000 € rakennusurakat
  • 400.000 € sosiaali ja terveyspalvelut
  • 300.000 € muut erityiset palvelut
  • 500.000 € käyttöoikeussopimukset