Vanhusneuvosto, kokous 14.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Vanhusneuvoston toimenpide-ehdotukset kunnan hyvinvointisuunnitelmaan

VESDno-2022-314

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vesilahden kunnassa valmistellaan hyvinvointikertomusta vuodesta 2023. Lisäksi vuodelle 2024 kerätään esityksiä hyvinvointisuunnitelmaan kirjattaviksi toimenpiteiksi. Jokaiselta kunnan vaikuttamistoimielimeltä pyydetään 1-2 esitystä vuoden 2024 toimenpiteiksi. Lopulliset toimenpiteet hyväksyy kunnanvaltuusto.

Ehdotus

Aloitetaan toimenpide-esitysten työstäminen kokouksessa.

Päätös

Aloitettiin toimenpide-esitysten työstäminen kokouksessa. Työstäminen jatkuu joulukuun kokouksessa. 

Perustelut

Vesilahden kunnassa valmistellaan hyvinvointikertomusta vuodesta 2023. Lisäksi vuodelle 2024 kerätään esityksiä hyvinvointisuunnitelmaan kirjattaviksi toimenpiteiksi. Jokaiselta kunnan vaikuttamistoimielimeltä pyydetään 1-2 esitystä vuoden 2024 toimenpiteiksi. Lopulliset toimenpiteet hyväksyy kunnanvaltuusto. Vanhusneuvosto aloitti omien toimenpide-esitystensä työstämisen marraskuun kokouksessa.

Ehdotus

Jatketaan toimenpide-ehdotusten työstämistä ja päätetään esitettävät toimenpiteet.

Päätös

Vanhusneuvosto keskusteli toimenpiteistä ja laati listaa ehdotuksista. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat liikunta ja ravitsemus sekä kulttuuritoiminnot, joihin tulisi nimetä toimenpiteitä senioriväestön hyvinvoinnin edistämiseksi. Vanhusneuvosto keskusteli teemojen alle sijoitettavista tarkemmista toimenpiteistä ja päätti jatkaa tarkemman ehdotuksen työstämistä tarvittaessa tammikuun ylimääräisessä kokouksessa.