VESDno-2022-322
Kunnanvaltuusto käsittelee liitteenä olevan arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Valmistelija
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.Kunnanvaltuusto on kokouksessaan KVAL §19 / 19.06.2023 käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.
Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan nostanut teknisen lautakunna osalta seuraavat huomiot:
Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan kehittämiskohteet vuodelle 2022 olivat:
Kehittämiskohteiden toteutumisesta ei raportoitu tilinpäätöksellä. Lisäksi toiminnalle asetettiin toiminnallisia tavoitteita, jotka on johdettu kuntastrategian tavoitteesta vetovoimainen ympäristö ja turvallinen liikkuminen. Toiminnalliset tavoitteet toteutuivat osittain. Palvelukeskusalueen loppuunsaattamisessa edistyttiin ja palvelukeskusalueen kunnallistekniikka valmistui vuoden 2022 aikana ja viimeistelytyöt toteutetaan kesään 2023 mennessä. Destialta tilattiin yleissuunnitelma taajamaympäristön parantamiseksi ja viheralueiden kehittämiseksi ja suunnitelman valmistumisen jälkeen jatketaan valittujen alueiden osalta suunnitelman tarkentamista. Kaava-alueiden konseptointi ja toimenpiteiden ajastaminen eivät toteutuneet tavoitteen mukaisesti.
Esittelijä
Tekninen lautakunta päättää merkitä tietoonsa tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2022.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.
Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee