Kaavatoimikunta, kokous 30.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Lausunto Lempäälän Myllyvainion asemakaavaan

VESDno-2023-42

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavahankkeen vireilletulosta tiedottaminen ja osallisten kuuleminen

Lempäälän yhdyskuntalautakunta on päättänyt 17.1.2023 § 4 kokouksessaan kuuluttaa Myllyvainion asemakaavan vireille ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) julkisesti nähtäville. Lempäälän kunta on tiedottanut kaavahankkeen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviontisuunnitelman nähtäville asettamisesta osallisille 25.01.2023 päivätyllä tiedotteella. Vesilahden kunta on kaavahankkeessa osallisena naapurikunnan ominaisuudessa. Osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville 01.02.2023 – 03.03.2023 väliseksi ajaksi Lempäälä-talon palvelukäytävälle (Manttaalitie 15, Lempäälä) ja Lempäälän kunnan verkkosivuille.

Kaava-alue

Kaava-alue sijoittuu Lempäälän Hauralan alueen eteläosalle, noin viiden kilometrin etäisyydelle Vesilahden kuntakeskustasta itään. Kaava-alue koskee Vesilahdentien (301), Viialantie (3024), Turuntien (190) tie- ja liittymäalueita lähiympäristöineen. Kaava-alueen pinta-ala on n.12 ha.

Asemakaavalle asetetut tavoitteet

Asemakaavan kaava-alueen tulevalle maankäytölle asetettavia tavoitteita on tarkasteltu yleispiirteisellä tasolla vireillä olevassa, laajempaa aluetta koskevassa Hauralan eteläosan osayleiskaavassa, joka on ollut ehdotuksena nähtävillä 09.11.2022-12.12.2022.

Asemakaavalla tarkennetaan vireillä olevassa osayleiskaavassa esitettyjä suunnitteluratkaisuja ja tutkitaan, millä tavalla Hauralan eteläosan energiantuotanto voidaan toteuttaa ilmastokestävällä tavalla. Asemakaavassa osoitetaan tarkoituksenmukainen alue energiantuotantoa varten. Suunnittelutyön yhteydessä selvitetään myös alueelle soveltuvien palveluiden, kuten liikuntatilojen sekä mahdollisen päivittäistavarakaupan sijoittuminen. Asemakaavassa tarkennetaan alueen liikennejärjestelyitä sekä selvitetään ratkaisuja sähkön ja kaasun liikennekäytön lisäämiseksi.

Vesilahden kunnan lausunto

Vesilahden kunta suhtautuu Lempäälän Hauralan eteläosan kehittämiseen alueelle valmistelussa olevan osayleiskaavan tavoitteiden pohjalta myönteisesti. Vireille tuotu asemakaava mahdollistaa alueen tulevalle maankäytölle asetettujen tavoitteiden, toimintojen ja aluevarausten yhteensovittamisen, sekä tarkastelun aiempaa yksityiskohtaisemmalla tasolla.

Kaava-alueelle sijoittuvan Vesilahdentien (301), Viialantien (3024) ja Turuntien (190) tie- ja liittymäalueiden, sekä lähiympäristön uudelleentarkastelulla luodaan edellytykset alueen toimivuuden ja turvallisuuden kehittämiselle eri käyttäjäryhmät ja kulkutavat huomioiden. Kaava-alueelle suunnitellulla maankäytöllä, palveluilla ja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevilla toiminnoilla voi olla myönteisiä suoria ja välillisiä vaikutuksia myös Vesilahden kunnan ja kuntalaisten näkökulmasta. 

Vesilahden kunnan puolesta, arkkitehti Timo Rysä, Sweco Finland Oy, 08.02.20223.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää antaa perusteluosassa mainitun lausunnon.

Päätös

Muokattu lausunto hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus päätti keskustelun jälkeen muokata lausunnon kohtaa "Kaava-alueelle sijoittuvan Vesilahdentien (301), Viialantien (3024) ja Turuntien (190) tie- ja liittymäalueiden, sekä lähiympäristön uudelleentarkastelulla luodaan edellytykset alueen toimivuuden ja turvallisuuden kehittämiselle eri käyttäjäryhmät ja kulkutavat huomioiden." seuraavasti: Kaava-alueelle sijoittuvan Vesilahdentien (301), Viialantien (3024) ja Turuntien (190) tie- ja liittymäalueiden, tulisi rakentua niin, että raskas liikenne mahtuu liikkumaan liittymässä ja otetaan huomioon kasvavat liikennemäärät, myös kiertoliittymien mahdollisuus pitäisi huomioida. Lähiympäristön uudelleentarkastelulla luodaan edellytykset alueen toimivuuden ja turvallisuuden kehittämiselle eri käyttäjäryhmät ja kulkutavat huomioiden.

Valmistelija

  • Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 30.5.2023

Lempäälän yhdyskuntalautakunta on päättänyt 2.5.2023 § 79 asettaa Myllyvainion asemakaavan kaavaluonnoksen julkisesti nähtäville 10.5.2023 -11.6.2023 väliseksi ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. 

Vesilahden kunta on kaavahankkeessa osallisena naapurikunnan ominaisuudessa.

Kaava-alue sijoittuu Lempäälän Hauralan alueen eteläosaan, noin viiden kilometrin etäisyydelle Vesilahden kuntakeskustasta itään. Kaava-alue koskee Vesilahdentien (301), Viialantien (3024), Turuntien (190) tie- ja liittymäalueita lähiympäristöineen.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se antaa lausunnon:

Vesilahden kunta suhtautuu kaavahankkeeseen myönteisesti ja lausuu asiasta seuraavaa: Kaava-alueelle sijoittuvat palvelut parantavat palvelutarjontaa ja palvelujen saatavuutta Lempäälän ja Vesilahden alueilla asuvien ihmisten näkökulmasta. Kaavan laadinnassa tulee ottaa huomioon ja turvata Vesilahden kunnan liikenneyhteyksien (st 301) ylläpito valtatie 3:n, st 190:n ja tien 3024 suunnista, niiden sujuvoittaminen ja kehittäminen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksytään yksimielisesti.

Tiedoksi

Kunnanhallitus